Onko kukaan kokenut parisuhteessa sitä, että puoliso häpeää sinua?
Minulle puolisoni ei sitä suoraan ole sanonut kuin ehkä kerran tai kaksi, mutta silti se näkyy hänen käytöksessään ja epäsuorissa puheissa.
Olenhan minä sosiaalisesti kömpelö. Olen myös työtön, eikä minulla ole koulutusta, tätä puolisoni on ainakin sanonut häpeävänsä. On meillä kuitenkin kaksi lasta ja minä hoidan aivan kaiken kotona. En nyt aivan täydellisesti sitäkään ja aika omintakeisella tyylilläkin varmaan. Ja se ei ilmeisesti ole arvostettavaa.
Enpä minä muutenkaan saa kehuja puolisolta. Lähinnä vain arvostelua. Olen välillä pyytänyt, että sanoisi edes yhden kohteliaisuuden ja antanut jopa aikaa siihen, mutta ikinä ei sitä kohteliaisuutta ole sitten sanonut. En minä kohteliaisuuksia muuten kaipaa, mutta jatkuva arvostelu vie itsetunnon ja olisi mukava kuulla että toinen näkisi minussa edes jotain hyvää ja arvostettavaa.
Asiasta käydään jatkuvasti vääntöä. Ilmaisen kyllä mielipiteeni jyrkästi tätä käytöstä vastaan ja se välillä toimii jonkun aikaa, mutta sitten palataan taas vanhaan kaavaan. Puolisoni sanoo vain, että ei voi ajatuksilleen mitään.
Välillä olemme olleet erossakin. Puoliso on ollut se joka on halunnut takaisin. Tätä en aina ymmärrä, kun kuitenkin tuntuu, että hän ei minua hyväksy. Ehkä syynä on lapset?
On vain ikävää, kun asiat jotka ovat itselle muutenkin vaikeita eli työpaikan löytäminen/pitäminen ja sosiaaliset vaikeudet, niin sitten niistä vielä saa halveksuntaa ihmiseltä, jonka pitäisi tukea. Ymmärrän kyllä, että kanssani on varmasti haastavaa olla, koska viihdyn yleensä ottaen vain kotona eli olen erittäin passiivinen, ahdistun suuresti jos ehdotetaan jotain tekemistä samalle päivälle, kun siitä pitäisi ilmoittaa muutamaa päivää aiemmin, jotta ehdin tottua ajtukseen. Emme ymmärrä toisiamme, keskustelumme ovat vaikeita ja puolisoni tuntuu ajattelevan, että minä tahallani ymmärrän hänen sanomisensa väärin, vaikka näin ei ole. Minä siis vaikutan riidanhaastajalta, vaikka todellisuudessa olen vain hämilläni siitä mitä toinen tarkoittaa. Ahdistun uusista tilanteista ja ihmisistä suuresti ja se johtaa yleensä minun puoleltani vain tilanteesta valittamiseen, minkä voi tulkita... no en tiedä miksi, mutta muuksi kuin mitä se on eli suurta ahdistumista. Voin vaikuttaa siltä, että en kuuntele ja saatan kesken toisen lauseen poistua tilanteesta, itse tätä edes tajuamatta. Kuuntelen kyllä koko ajan, mutta ymmärrän että se vaikuttaa välinpitämättömyydeltä. En vain huomaa sitä ennen kuin siitä mainitaan. En vastaa aina kysymyksiin, en "kuittaa" jos olen kuullut jotain sanottavan. Tarvitsen paljon aikaa käsitelläkseni toisen lausumat asiat päässäni ennen kuin osaan muodostaa mielipiteeni, tämä pitkä hiljaisuus tuntuu ärsyttävän...
Ja minulla ei kaikesta edes ole mielipidettä, enkä näe missään muodossa tarvetta edes muodostaa sellaista epäkiinnostavista asioista, mutta tämäkin ärsyttää puolisoa, kaikesta pitäisi olla mielipide, vaikka väkisin muodostettu. Yleensä myös tarvitsen lisätietoa, jotta voin olla jotain mieltä, en voi vain ykskaks olla jotain mieltä, etenkin jos kaikki tietouteni perustuu vain toisen sanomisiin.
Siinäpä vain joitain asioita mainitakseni. Onko parisuhteessa eläminen mahdotonta?
Minulle puolisoni ei sitä suoraan ole sanonut kuin ehkä kerran tai kaksi, mutta silti se näkyy hänen käytöksessään ja epäsuorissa puheissa.
Olenhan minä sosiaalisesti kömpelö. Olen myös työtön, eikä minulla ole koulutusta, tätä puolisoni on ainakin sanonut häpeävänsä. On meillä kuitenkin kaksi lasta ja minä hoidan aivan kaiken kotona. En nyt aivan täydellisesti sitäkään ja aika omintakeisella tyylilläkin varmaan. Ja se ei ilmeisesti ole arvostettavaa.
Enpä minä muutenkaan saa kehuja puolisolta. Lähinnä vain arvostelua. Olen välillä pyytänyt, että sanoisi edes yhden kohteliaisuuden ja antanut jopa aikaa siihen, mutta ikinä ei sitä kohteliaisuutta ole sitten sanonut. En minä kohteliaisuuksia muuten kaipaa, mutta jatkuva arvostelu vie itsetunnon ja olisi mukava kuulla että toinen näkisi minussa edes jotain hyvää ja arvostettavaa.
Asiasta käydään jatkuvasti vääntöä. Ilmaisen kyllä mielipiteeni jyrkästi tätä käytöstä vastaan ja se välillä toimii jonkun aikaa, mutta sitten palataan taas vanhaan kaavaan. Puolisoni sanoo vain, että ei voi ajatuksilleen mitään.
Välillä olemme olleet erossakin. Puoliso on ollut se joka on halunnut takaisin. Tätä en aina ymmärrä, kun kuitenkin tuntuu, että hän ei minua hyväksy. Ehkä syynä on lapset?
On vain ikävää, kun asiat jotka ovat itselle muutenkin vaikeita eli työpaikan löytäminen/pitäminen ja sosiaaliset vaikeudet, niin sitten niistä vielä saa halveksuntaa ihmiseltä, jonka pitäisi tukea. Ymmärrän kyllä, että kanssani on varmasti haastavaa olla, koska viihdyn yleensä ottaen vain kotona eli olen erittäin passiivinen, ahdistun suuresti jos ehdotetaan jotain tekemistä samalle päivälle, kun siitä pitäisi ilmoittaa muutamaa päivää aiemmin, jotta ehdin tottua ajtukseen. Emme ymmärrä toisiamme, keskustelumme ovat vaikeita ja puolisoni tuntuu ajattelevan, että minä tahallani ymmärrän hänen sanomisensa väärin, vaikka näin ei ole. Minä siis vaikutan riidanhaastajalta, vaikka todellisuudessa olen vain hämilläni siitä mitä toinen tarkoittaa. Ahdistun uusista tilanteista ja ihmisistä suuresti ja se johtaa yleensä minun puoleltani vain tilanteesta valittamiseen, minkä voi tulkita... no en tiedä miksi, mutta muuksi kuin mitä se on eli suurta ahdistumista. Voin vaikuttaa siltä, että en kuuntele ja saatan kesken toisen lauseen poistua tilanteesta, itse tätä edes tajuamatta. Kuuntelen kyllä koko ajan, mutta ymmärrän että se vaikuttaa välinpitämättömyydeltä. En vain huomaa sitä ennen kuin siitä mainitaan. En vastaa aina kysymyksiin, en "kuittaa" jos olen kuullut jotain sanottavan. Tarvitsen paljon aikaa käsitelläkseni toisen lausumat asiat päässäni ennen kuin osaan muodostaa mielipiteeni, tämä pitkä hiljaisuus tuntuu ärsyttävän...
Ja minulla ei kaikesta edes ole mielipidettä, enkä näe missään muodossa tarvetta edes muodostaa sellaista epäkiinnostavista asioista, mutta tämäkin ärsyttää puolisoa, kaikesta pitäisi olla mielipide, vaikka väkisin muodostettu. Yleensä myös tarvitsen lisätietoa, jotta voin olla jotain mieltä, en voi vain ykskaks olla jotain mieltä, etenkin jos kaikki tietouteni perustuu vain toisen sanomisiin.
Siinäpä vain joitain asioita mainitakseni. Onko parisuhteessa eläminen mahdotonta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Useimmiten on. Nentin kanssa.
"ahdistun suuresti jos ehdotetaan jotain tekemistä samalle päivälle, kun siitä pitäisi ilmoittaa muutamaa päivää aiemmin, jotta ehdin tottua ajtukseen."
Tämä on erittäin tärkeä pointti, mitä itsekin olen yrittänyt mm. terveydenhuollon toimipisteissä tuoda esiin jo vuosia.
Jos en saa tietää hyvissä ajoin etukäteen esim. minkälaisia asioita tulisi jossain palaverissa tai tapaamisessa käsitellä, tuntuu lähes mahdottomalta osallistua niihin. Aspergerin on saatava tietää ETUKÄTEEN minkälaisia asioita tullaan käsittelemään ja miksi, jotta hän voisi saada muodostettua kokonaiskuvan tilanteesta jo ennen varsinaista tapahtumaa mistä vuorovaikutuksen tasapuolinen onnistuminen on suurelta osin kiinni.
Minulla on tuohon terveydenhoitoon liittyen myös sellainen, että haluaisin tietää tulevan ajan mahdollisimman nopeasti. Ymmärrän, että se on mahdotonta, mutta jos aika jää avoimeksi ja siitä ilmoitetaan "joskus", niin sitten vain odotan sitä aikaa koko ajan, joka päivä. Sitten kun aika annetaan, voin rentoutua. Siis aivan sama minne asti se aika menee, mutta kunhan sen ajankohdan vain saisi tietää.
Itselläni käy niin, että jos en saa tietää etukäteen terveydentilaani koskevista asioista (tällä tarkoitan juuri mm. seuraavaa aikaa tai tapaamisessa käsiteltäviä asioita) tai siitä, mitä päivämäärää ennen minun tulisi hyvissä ajoin pystyä valmistumaan tilanteeseen, voi asian rasittavuudesta johtuen esiintyä usean yön unettomuus tai epätietoisuudesta johtuvan ahdistuksen ylittäessä sietokyvyn rajan ilmetä kyvyttömyyttä syödä päiväkausiin mitään.
Ratkaisuna tähän voisi tulla kyseeseen eri julkisen terveydenhuollon toimipisteiden ylilääkärien tapaaminen, jolloin voisi yksityiskohtaisesti kertoa mistä on kyse ja kuinka se asperger-henkilöön vaikuttaa. Kyseessähän on yleisen edun kannalta saada hoidettua terveydenhuoltoon liittyvät kysymykset mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tätä eivät päättävissä asemissa toimivat ollenkaan näytä ymmärtävän, todennäköisesti heille on tärkeintä vain saada nostettua palkkansa kuukausittain.
Henkilökohtaisesti olen aina lääkäreitä tavatessani, joihin nykyisin kuuluu enää pääosin vain ylilääkäreitä, teen kaiken voitavani informoidakseni heitä asioissa, mistä heillä vielä on puutteellinen tietämys.;)
Olisi hyvä myös, jos diagnoosinkin saisi tietää etukäteen jo aikaa varatessa, ja mieluummin vielä niin, ettei edes tarvitsisi vaivautua lääkärin pakeille. Sitten mahdolliset lääkkeet toimitettaisiin suoraan kotiovelle.
Voisitko siirtyä takaisin aspalstalle? Tämä vain vinkkinä.
Turhautumista taas kommunikointiin.
Keskustelut johtavat hyvin usein siihen, että hermostun ja tietenkin toisen puolelta vaikutan kiukuttelevalta, eikä minun kanssani siis ole mahdollista keskustella, ainakaan puolison mielestä. Tämänkin alkoi siitä, kun en halunnut tehdä ruokaa hänen tavallaan ja hän vain intti ja intti miksi se olisi parempi niin. Pääosa argumenteista olivat myös mielestäni turhia. Toisen inttäminen johtaa minun osalta kiukutteluun. Kai minä tietysti olisin voinut myöntää, että tehdään noin, mutta en halunnut, koska olen sitä kokeillut, enkä pidä siitä. Ja kun toinen taas pitää omasta tavastaan, niin en tiedä kenen tavalla se sitten pitäisi tehdä. Yritin kyllä kompromissiakin hetken mietittyäni, mutta siinä vaiheessa puolisolla oli jo mennyt hermo minuun eikä se kelvannut.
Ongelma on ehkä eniten siinä, että minä en pysty heti muuttamaan tapojani. Vaadin paljon aikaa totutellakseni asiaan ja rauhallisia kokeiluja yksin asian kanssa. En voi sanoa heti, että joo kokeillaan ja tehdään noin. Kun toinen voisi ymmärtää sen, eikä tyrkyttää itsepintaisesti ideaansa heti käytettäväksi. Ja sitten se olen vielä minä, joka on se vaikea. En vaatisi kuin hiukan ymmärrystä. Ja ennen kaikkea aikaa! Pystyin kuitenkin suhteellisen nopeasti päätymään kompromissiin.
Tämän ketjun voisi tulostaa ja lähettää eri paikkoihin, missä ei vielä ymmärretä näitä perustavanlaatuisia ongelmia mitä nenttien ja assien kesken yleisesti esiintyy. Tai sitten voi lähettää linkin tästä ketjusta sähköpostitse eri terveydenhuollon toimipisteisiin ja paikkoihin, missä ratkotaan vuorovaikutuksellisia probleemia ammatillisesti.
Tämäkin ketju on samanlaista perusteettomasti yleistävää mielenterveysongelmaisten tsättiä, jota aspalsta on täynnä. Ei tämä eroa mitenkaan sieltä löytyvästä. Oman pätemisentarpeen tyydyttämiseksi jaellaan neuvoja sillä varmuudella, jonka antaa vain täydellinen tietämättömyys ja kokemattomuus asiasta.
..sanoo aspalstan mode joka ei voi sietää sitä että aspalstan on tuhoontuomittu eikä sitä, että mm. tällä foorumilla on alkanut vertaistuki toimia toisin kuin viha-rasismi-aspalstalla, mistä ei koskaan saatu tehtyä asiallista sen vuoksi, koska modeiksi hyväksyttiin persoonallisuushäiriöisiä nenttejä. Kuten jo aiemmin todettu, ko. foorumilta häipyivät jo vuosia sitten kaikki aidot aspergerit juuri edellämainitusta johtuen.