Eipä taida olla isänmaalliselle ja vastuulliselle muita vaihtoehtoja paikkakunnan ehdokkaista kuin Eerola. Toki, Halla-Ahoakin voisi nyt äänestää, mutta mielestäni olisi kuitenkin mukavampaa äänestää kotikunnan ehdokasta.
Eli, ääni siis Eerolalle!
Eli, ääni siis Eerolalle!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kumpikin sopii oikein hyvin kaltaisillesi.
Ihmettelen että olet vielä tähän aikaan hereillä.
Pitäisikö vaihtaa taplettien vahvuuksia.
Me tavalliset ihmiset olemme töissä tähän aikaan päivästä. Vaan miten ihmeessä sinä sait kirjoitettua melkein oikein jopa kolme kokonaiset lausetta? Liian mietoa yrttiä?
Onhan niitä nyt päteviä ehdokkaita vaikka kuinka, koksuissa ja sossuissa, kai vasureissakin ! Heitä voi Kotkalainenkin persu, hyvällä omalla tunnolla äänestää.
Isänmaallisena ja vastuullisena ihmisenä annoin ennakkoon ääneni Miapetra Kumpula-Natrille, koska paikkakunnalla ei ole näissä vaaleissa minkäänlaista merkitystä, nämä eivät ole kunnallisvaalit vaan todellisten euro-osaajien vaalit.
MiPessä ei ole muuta vikaa kuin että on politiikassa surkea surkea broileri ja surkean broilerin lisäksi suomensyöjädemari. Paikkakunnalla sinällään ei ole väliä, mutta erilaisia EU-hankkeita kuitenkin paikkakuntalainen voisi edistää.
Taidan vastuullisena ihmisenä kuitenkin äänestää Eerolan Juhoa. Tai jos paikkakuntaisuudesta lipsun, Sari Essayahia.
Kiduttaako MiPe myös pikkulintuja`?
No huh huh...etkö todellakaan ymmärrä että se on sossu ?! Siis neuvostoajan puolueesta jota ei enää kannata kukaan..
Stalinistien aika on mennyttä. Eroon eu;sta on ainoa pelastuksemme ja parempaan olotilaan. Se on saletti, että tämä NEUVOSTOLIITTOA isompi kolhoosi on tuhoon tuomittu ja ihmisten kiduttaja systeemi. EROON SIITÄ! Kolhoosissa Venäjällä ei edes työntekijöitten tarvinnut maksaa kolhoosille, mutta tässä kolhoosissa kynitään vielä rahat ihmisiltä.
Ei yksi Eerola mitään saa aikaiseksi. Me nukutaan eikä äänestetä täällä Kotkassa enää ketään.
Juu en äänestän ketää, mieluummin tein remppaa.
Olen lähdössä äänestämään,