ISOT KOIRAT LAUSTEELLA VAARAKSI PIKKUKOIRILLE JA IHMISILLE

Turun Lausteella omistajat pitävät isoja koiriaan irrallaan. Aina kun on ulkoiluttamassa omaa koiraansa saa pelätä tällaisen ison koiran hyökkäystä - sillä nämä omistajat eivät todellakaan hallitse koiriansa.
Lisäksi jotkut koirat ovat niin vahvoja ja kouluttamattomia, että hihnan päässä ollessaankin pyrkivät vetämään taluttajansa nurin. Miksi ihmiset eivät kouluta koiriansa, onhan täällä hyviä koirakouluja Turun seudulla vaikka kuinka.
Olen niin kyllästynyt näihin koiranomistajiin - samat ihmiset jotka ovat holtittomia tässä asiassa - jättävät usein ne koirien jätöksetkin korjaamatta. Ennen kaikkea pelkään, että vielä tapahtuu kauheita - joko jollekin ihmiselle tai toiselle koiralle näiden irrallaan olevien sekä huonosti hallittavien koirien toimesta. Täytyykö jonkun ihmisen joutua pahoin raadelluksi, ennen kuin saadaan asiaan muutos.
3125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei irrallaan olevista koirista ole erityistä vaaraa, jos vain omistaja ei nosta remmissä olevaa koiraa syliin. Kytkettynä oleva koira kokee puolustavansa itsensä lisäksi myös omistajaa ja se häille suotakoon. Jatkossa joku taas uhoaa ilmoittavansa poliisille; ihan rauhassa vaan. Toinen uhoaa sakoista; rauhassa myös vaan. Tähän on turha toivoa saavansa apua poliisilta, ei heitä kiinnosta koirat. Itse pitää pärjätä.

Äänestä

Lausteella jotkut irrallaan olevat koirat ovat hyökänneet pienempiensä kimppuun joten todellakaan ei ole turvallista liikkua alueella. Eihän koiraa saisi pitää vapaana lainkaan mukaan kaupunkialueella, saatika kun ei hallitse koiraansa. Koira on ehdottomasti pidettävä kytkettynä. Koirien vapaana pitäminen on mielestäni muiden alueella asuvien terrorisointia.

Äänestä

Ne on niitä kulkukoiria,joita on lauseella.ne ihan vaan itsekseen kuljeskelee siellä ja pureskelee muita koiria ja ihmisiä.asiasta uutisoitu jo vuonna 2009 ensimmäisen kerran.pelottavaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauhuissans kirjoitti:

Turun Lausteella omistajat pitävät isoja koiriaan irrallaan. Aina kun on ulkoiluttamassa omaa koiraansa saa pelätä tällaisen ison koiran hyökkäystä - sillä nämä omistajat eivät todellakaan hallitse koiriansa.
Lisäksi jotkut koirat ovat niin vahvoja ja kouluttamattomia, että hihnan päässä ollessaankin pyrkivät vetämään taluttajansa nurin. Miksi ihmiset eivät kouluta koiriansa, onhan täällä hyviä koirakouluja Turun seudulla vaikka kuinka.
Olen niin kyllästynyt näihin koiranomistajiin - samat ihmiset jotka ovat holtittomia tässä asiassa - jättävät usein ne koirien jätöksetkin korjaamatta. Ennen kaikkea pelkään, että vielä tapahtuu kauheita - joko jollekin ihmiselle tai toiselle koiralle näiden irrallaan olevien sekä huonosti hallittavien koirien toimesta. Täytyykö jonkun ihmisen joutua pahoin raadelluksi, ennen kuin saadaan asiaan muutos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu