maauimala

Missä kunnossa on nykyisin Rauman maauimala?????
782028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Ympäristö ajoittain roskainen, mutta muuten hyvä paikka. Vähäpukeisia naisia runsaasti ja hyvä tunnelma.

Äänestä

Ruma, turha, aikansa elänyt: niin kuin koko Otalahti. Altaassa käy tietty määrä samoja poikia hyppimässä. Itse en tunne ketään kuka siellä kävisi uimassa.
Rehellisesti; kuka teistä on käynyt siellä uimassa? Itse viimeksi 1970-luvulla. Räsänen voisi ideoida jotain alueelle. Urheilukenttäkin taitaa olla käyttämättä ja siellä olisi kivan näklinen huoltorakennus: hostelliksi, Poroholman laajennuslaueeksi, lasten puuhapuistoksi ym.
Merskan saunat on osittain mädät ja pari kertaa käyneenä ajattelin että en ole tervetullut. Jotain juttua jolloin voisi käydä talvellakin: lämmitetyt altaat/porekylvyt?Merskan ravintolaan ei tule mentyä kun Poroholmassa on aurinkoista ja aina porukkaa.
Ja taas kerran pitää sanoa, etten ole mitenkään sidoksissa Poroholmaan, olen vaan viihtynyt siellä.

Äänestä
  • Sauna ei ole mätä. Laitoin sinne uudet lauteet vuonna 2009. Kiukaat ei nekään ole vanhoja. Hyvää merkkiä, Harviaa. Hain K-Raudasta.

    Äänestä

Onki vesi lämmitettyä ja puhdasta???

Äänestä

ja millainen on veden laatu???

Äänestä
  • Veden laatu on kiitettävällä tasolla. Teen pistokokeita viikoittain ja täytyy sanoa, että hyvin hoitavat veden puhtautta. Aurinko lämmittää veden jopa liian lämpimäksi. Harva sitä kylmänä on pitänyt.

    Äänestä

Sanokaa jos olen väärässä mutta ymmärtääkseni rauman maauimalan vesi otetaan merestä puhdistamattomana ja on karsean kylmää ja sameaa????em mää varma ol mut,tuo noi ni.

Äänestä
  • Maauimalan vesi otetaan Syväraumanöahden pohjassa olevalla putkella. Pumppuasema on Fåfängan nokassa pohj.puolella. Vettä ei käsitellä mitenkään, ilmeiseti sen verran siivilöidään, että "oravaa suuremmat" jäävät pois.
    Vesi on monesti kylmempää kuin hiekkarannalla merivesi. Se suuri kivikolossi pitää veden suht. kylmänä.

    Äänestä

  • Säikkä kirjoitti:

    Maauimalan vesi otetaan Syväraumanöahden pohjassa olevalla putkella. Pumppuasema on Fåfängan nokassa pohj.puolella. Vettä ei käsitellä mitenkään, ilmeiseti sen verran siivilöidään, että "oravaa suuremmat" jäävät pois.
    Vesi on monesti kylmempää kuin hiekkarannalla merivesi. Se suuri kivikolossi pitää veden suht. kylmänä.

    Joskus olen havainnut oravaa pienempiä kaloja tulleen veden seassa. Takavusina, kun kalakanta oli vielä voimissaan, sain useinkin keittokalat haavin kanssa uimalan altaasta. Mutta harvemmin siellä enää kaloja tulee mukana, muutama salakka ehkä, kun ovat niin solakoita ja liukkaita.

    Äänestä

Saisivät räjäyttää koko uimalan

Äänestä

Kaik on päässy huonoho kuntoho kaik raha mene lukku sitä tai lukku tätä touhuhu pelk patska senki touhu ol ain ollu ja tulle olemaha.

Äänestä

eli ei kannata sinne likaveteen mennä polskimaan.Porissa ainakin on puhdas kloorattu uimavesi maauimalassa,mix ei raumalla???

Äänestä
  • Merivesi Rauman ympäristössä on erittäin puhdasta. Muunmuuassa lääketeollisuus käyttää sitä ainesosana eräissä lääkeaineissa. Olen jutellut muutamia kertoja lääketehtaiden tutkijoiden kanssa kun ovat olleet näytteitä Poroholmassa ottamassa. Siinä ympäristössä kasvaa Ortoperspektra Aspilligus merilevää, joka kuulemma puhdistaa meriveden esiintymisalueensa lähistöllä lähes kliinisen puhtaaksi. Todisteeksi tästä tutkija joi näytemukillisen minulle todisteeksi. Itse en kyllä tohdi merivettä juoda, kun siinä on natriumia, mikä taas nostaa verenpainetta.

    Äänestä

  • Huollon Mies kirjoitti:

    Merivesi Rauman ympäristössä on erittäin puhdasta. Muunmuuassa lääketeollisuus käyttää sitä ainesosana eräissä lääkeaineissa. Olen jutellut muutamia kertoja lääketehtaiden tutkijoiden kanssa kun ovat olleet näytteitä Poroholmassa ottamassa. Siinä ympäristössä kasvaa Ortoperspektra Aspilligus merilevää, joka kuulemma puhdistaa meriveden esiintymisalueensa lähistöllä lähes kliinisen puhtaaksi. Todisteeksi tästä tutkija joi näytemukillisen minulle todisteeksi. Itse en kyllä tohdi merivettä juoda, kun siinä on natriumia, mikä taas nostaa verenpainetta.

    Samaa olen kuullut pystykaffella. Oikein Saksasta tutkijoita täällä meriveden laatua selvittämässä.

    Äänestä

merivesi on ok mutta merivesi ei kuulu uima-altaaseen..rauman maauimalassa on kakelivettä..hämeenlinnassa esim.korjataan maauimala vastaamaan nykyajan vaatimuksia,mix ei täällä??????

Äänestä
  • Lukko vie kaik rahat ei riit kaikil

    Äänestä

  • boja kirjoitti:

    Lukko vie kaik rahat ei riit kaikil

    Jokatapauksessa parhaat naiset löytyy hellepäivänä Rauman maauimalan laitamilta. Ihan kiva viettää siellä päivää tiiraillen ja suunnitellen lähempää kontaktia.

    Äänestä

  • Jorpe kirjoitti:

    Jokatapauksessa parhaat naiset löytyy hellepäivänä Rauman maauimalan laitamilta. Ihan kiva viettää siellä päivää tiiraillen ja suunnitellen lähempää kontaktia.

    Voit ihan rauhassa kytätä mutta ei sulla käy flaksi.

    Äänestä

  • Sari. kirjoitti:

    Voit ihan rauhassa kytätä mutta ei sulla käy flaksi.

    Meillä kyllä oli töissä faxi, mutta harva sitä enää käyttää, kun on sähköpostiviestittäminen niin yleistynyt.

    Äänestä

älkää purkako uimalaa vaan korjatkaa se,

Äänestä

Maauimalas oli tänään yks kaunis nainen.Kukahan se mahtoi olla?

Äänestä
  • Puuhaan Miss Maauimala-kisoja loppukesäksi. Luvat ja osa sponsoreitakin on jo valmiina ja toive onkin saada kista jokavuotisiksi. Raumalta ei ainakaan naiskauneutta puutu, joten puitteet on hyvät.

    Äänestä

  • Huollon Mies kirjoitti:

    Puuhaan Miss Maauimala-kisoja loppukesäksi. Luvat ja osa sponsoreitakin on jo valmiina ja toive onkin saada kista jokavuotisiksi. Raumalta ei ainakaan naiskauneutta puutu, joten puitteet on hyvät.

    Nyt, Huollon Mies, harja ja lapio kainaloon ja kohti U:kia. Merefesti on viikonvaih-
    teessa ja varmasti roskaa synttyy. Tulen maanantaina tarkistamaan mikä on tilanne. Hopi-hopi!

    Äänestä

  • Huollon Mies kirjoitti:

    Puuhaan Miss Maauimala-kisoja loppukesäksi. Luvat ja osa sponsoreitakin on jo valmiina ja toive onkin saada kista jokavuotisiksi. Raumalta ei ainakaan naiskauneutta puutu, joten puitteet on hyvät.

    No se nainen jonka näin maauimalas, voittaa ihan helposti kun olin todella kaunis.
    Pitääpä mennä kattelee jos sitä näkyy siellä tänään.

    Äänestä

Mitä he.....kävin maauimalassa ja oli karmeessa kunnossa,yllätyin että tällainen läävä vielä nykyaikana mahdollista pitää auki???eikö terveysviranomaiset vaadi joteskin veden puhdistamista tai jotain???tehkää raumalaiset asialle jotain tai purkakaa häpeäpilkku kaupungista.

Äänestä

Se porsas kävi kellumassa ja jätti jälkeensä öljyisen,sateenkaaren oloisen pinnan.

Äänestä

Korjatkaa maauimala kuten kaikissa muissakin kaupungeissa vai onko Raumal rahat loppu??

Äänestä

Onko Rauman maauimalassa talviuinti mahdollisuus?

Äänestä
  • On tottakai. Sehän on meillä perinne jo 60-luvun lopulta. Joulun tienoolla laitan kynttilät altaan reunustoille tunnelmaa luomaan. Kävijöitä on vaihtelevasti, mutta tykkäävät kovin, jotka ovat vakiokävijöitä. Joskus uinnin jälkeen on tarjolla glögiä ja pipareita. Omalla rahalla olen kustantanut, kun tarjouksessa on jossain ollut. Viihtyvyys on niin tavattoman pienistä asioista kiinni.

    Äänestä

  • Huollon Mies kirjoitti:

    On tottakai. Sehän on meillä perinne jo 60-luvun lopulta. Joulun tienoolla laitan kynttilät altaan reunustoille tunnelmaa luomaan. Kävijöitä on vaihtelevasti, mutta tykkäävät kovin, jotka ovat vakiokävijöitä. Joskus uinnin jälkeen on tarjolla glögiä ja pipareita. Omalla rahalla olen kustantanut, kun tarjouksessa on jossain ollut. Viihtyvyys on niin tavattoman pienistä asioista kiinni.

    Kävin siellä ja kiinni oli paikat. Ei kyntteleitä, ei huollonmiestä.Pelkkä betoniseinäkkeinen monttu, eloton ja kylmä.

    Äänestä

  • Avanto Anto kirjoitti:

    Kävin siellä ja kiinni oli paikat. Ei kyntteleitä, ei huollonmiestä.Pelkkä betoniseinäkkeinen monttu, eloton ja kylmä.

    Eikai siellä ny kukka talvel pulikoitte. Men koton suihkuhu ja kuvittel vaik olevas Bahamal..

    Äänestä

  • Kävin tänään paskalla maauimalassa,pakko ei voinut pidättää oli oikein ripulipaskat.

    Äänestä

  • Saat varmasti tyydytyksen sairaaseen mieleesi moisesta saastaisuudesta.Olisit saanut pataan jos olisin nähnyt.

    Äänestä

Hyvää Joulua kaikille Raumlaissil ja varsinkin uimareille.Ps.onko maauimalassa Jouluna mahdollisuus uintiin ja saunaan??

Äänestä
  • En jaksanut mennä lämmittämään, kun ei sitä kummiskaan olis osattu arvostaa. Jätin roskatkin poimimatta. Kyllä tuuli ne puhaltaa kauemmaksi. Ollaan ny sitten niinkun toivovat mun olevan. Eli en puutu roskaukseen, enkä muuhunkaan.

    Äänestä

Ens Jouluna pistetään uimala uintikuntoon porukalla ja vietetään kunnon ulkoilmajoulu.Se olis jotai se.Hyvää vuotta 2015 ja uintikautta odotellessa.

Äänestä
  • Maauimalassa sitä tulee otettua D-vitamiinit auringosta. Useinkin pyöräilen sinne jo aikaisin aamulla kesällä, jos on hyvä ilma. Muistan aikaa, kun naisilla oli kaikilla niinsanotut kokouimapuvut, mutta nyt siellä näkee niin niukkoja pikineitä, ettei näillä Tiimarin halvoilla laseilla erota, että onko mitään suojana strategisilla paikoilla. Ei sen puoleen Pecseiversillä on kohtapuoliin taas kahdet lasit yhden hinnalla ja sittenpä ponkaisen Kelan maksamalla taksilla jo heti aamusella sinne liikkeeseen, jotta Bossin ja Gantin kehykset ei pääse loppumaan. Ne menee kuulema aina ensin, kun raumalaiset on niin merkeille persoja. Mutta jos samalla rahalla saa hyvänmerkkiset niin ostaahan ne sillon täytyy.

    Äänestä

Näin talvella D-vitamiinit purkista mutta voiko maauimalassa uida eli onko talvella vesi lämmintä?

Äänestä
  • Sanoisinko näin, että sellaista sopivaa. Itse en kovin lämpimästä pidäkään, mutten myöskään liian kylmästä. Ja saunahan kruunaa nautinnon.

    Äänestä

Ooks varma ettei siel kellu pökäleitä? Mä en haluis mitää maha tautii tai borrelioosii. Et silleen!

Äänestä
  • Ai sä meinaat että Rauma-palstan Pökis olisi alkanut uimaan, ja kelluisi siellä maauimalan altaassa. Hauska, vaikkakin hiukan painajaismainen, ajatus. Meidän onneksemme Pökäle taitaa enempi vain oleskella kotona, ja rustailla kirjoituksiaan erilaisile keskustelupalstoille.

    Äänestä

  • Se huollonmieskin on kaiketi sieltä lähtenyt haravoimasta. Kauan se jaksoikin siellä hääräillä..

    Äänestä

Tarkotin kyl ihan kakkaa. Mä en ainakaa haluis mitää horovirusta mistää altaast. Et silleen!

Äänestä
  • Juttelin tänään sen huollon miehen kanssa Merskalla. Ihan järjissään oleva herrasmies sanoi, jotta oli harrastanut alueen siistimistä saadakseen samalla ulkoilua ja liikuntaa. Nythän tuo kahvitteli siinä katsomon penkillä ja kävelysauvat näkyi olevan mukana. Uudet Exelin sauvat, oli saanut halvalla urheiluliikkeen alennusmyynnistä.

    Äänestä

  • Kun ei vaan menis keväällä jäälle kävelemään niillä sauvoillaan. Sinne on moni uponnut.

    Äänestä

Hyvä kusipaikka olen gäyn siel lorottelemas jo mont vuotta. Pyö häää

Äänestä
  • On aivan kuin olisi etelän lomakohteessa. kun juo kylmää olutta maauimalan katsomossa. Vähäpukeisia timmissä kunnossa olevia naisia pörrää ympärillä ja elämä hymyilee..

    Äänestä

Koska aukeaa maauimalan uimakausi?Onhan jo kevättä ilmassa.

Äänestä
  • Ei se mittä! Mut onk ruokka?

    Äänestä

Jos meet nopeesti maikkarin niin kerkeet haistamaan mun tuoreen pökäleen hajun.

Äänestä

Pian pistetään taas allas täyteen puhdasta merivettä ja ah niin ihanat(lihavat)raumlaisset saavat polskia.Mut jos haluatte laadukasta maauimalaelämää niin saapukaa sankoin joukoin PORIIN.

Äänestä
  • Menee vissiin porin maauimalalla huonosti kun täältä yrittää saada rauman lihavat uimarit poriin.

    Äänestä

Voidaan pitää vedenpinta alhaalla kun Raumalaiset lihavat saapuvat.Samalla kahvilan myynti lisääntyy kun läskit mututstaa.Porilaiset taasen ovat hoikkia fitness tyyppisiä ihmisiä.

Äänestä

Onko maauimalan vesi jo lämmintä?

Äänestä

Kesä lähestyy ja pian päästään makikseen.

Äänestä

Pistäkää nyt jo se vesi altaaseen niin kesä voi alkaa.Its a party time.

Äänestä

KOSKA?

Äänestä

Hyväs kunnos! Traumam boja pääsee uimaan rantapallojen kera....buahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Hyvä kun tää kiekkohehkutus on ohi ja voidaan siirtyä kesänviettoon ja maauimalaan.Porukat,koska mennään makikseen?

Äänestä

Maikkalasta tulee lukon uus harjoittelu halli tehdähähähähä kato vaan Sihehehehe

Äänestä

Onx auki jo? Onkohan siel tehty mitään ramppaa ja uudistuksia talven aikana vai mennäänkö vanhalla sapluunalla?

Äänestä

purkuun vaan koko laitos ja jonkinlainen kylpyläkompleksi tilalle, luulisi sellaiseen yhden ulkoaltaan mahtuvan tämän kaupungin tarpeisiin..

Äänestä

itse aikoina kävin maauimalassa uimassa ja viimeksi vuonna 2006...sitä ihmettelen,että missä on vanhanajan talkoo meiniki ja meidän raumalaisten "taistelu"henki jota joskus oli?kyllä se on ihan meistä itsestä kiinni mitä me toivomme ja mitä asialle tehdään.kun meistä suomalaisista sanotaan,että olemme itsepäistä kansaa,mutta missä se näkyy meidän ihanan rauman maauimalan suhteen?siellä olemme olleet kautta aikojen ja eikä lapsuudessakaan tarvittu "lomalle" mennä,kun päästiin rauman maauimalaan!!!todella toivon,että pääsemme uimaan rauman maauimalaan nyt kesällä,kun tulemme norjasta lomailemaan raumalle,ihanaan kotikuntaani.tosta roskaamisesta vielä,niin ottakaa pussi mukaan ja kerätkää roskanne ja vaikka hiukan toistenkin roskat,näin pidämme paikat siistinä ja viihtyisänä.iso kunnioitus sille,joka uhraa omaa rahaa ja vapaa aikaansa maauimalan ylläpitoon edes jotenkuten!pienikin teko on mieltä lämmittävää.hyvää kesän odotusta teille norjasta:)

Äänestä

Kaupungin johto ostaa Olkiluoto 3 kun halvalla saa-ja sinne tulee uusi uimahalli.
Eurajokilaiset ja pyhärantalaiset käyttää Rauman uimahallia ja kouluja ja mukulat käy harrastuksissa: kuinka paljon antavat rahaa Raumalle.

Äänestä

Nyt on taas aika kysyä,onx auki jo?

Äänestä

Ei oikein ilmat suosi makiksessa loikoilua mutta kesäloma alkoi vasta joten aurinkoa odotellaan.

Äänestä

Maauimala on huonos kunnos kuolleita hiiriä joka paikassa! Poikia jotka hyppelevät altaisiin kun se on kiinni. Paikkaa si ole kunnostettu moneen vuoteen joten on pääsyt huonoon kuntoon, voisi kyllä ulkopuoltakin vähän rempata. Kaverin tytöt olivat ihan että mikä vankila toikin on? Ja huono puoli on se että puiston puolelta pääsee sisään ja vaikka uimaan

Äänestä

Kamala ja saastainen mesta.Tulkaa porin maauimalaan niin koette ja näette mannermaista laatua.

Äänestä
  • Muualla Suomessa apinat ovat häkkikamaa, mutta Porissa niitä näkee ympäri kaupunkia. Jopa maauimalassa. Huomattavasti lähenpänä kuin Korkeasaari.

    Äänestä

Räsänen pelastaa Rauman maauimalan.

Äänestä

Räsänen heitti pyyhkeen kehään. Ei saanut yrityksiä bsneksensä maksajaksi, nyt yrittää päästä irti hankkeesta.

Äänestä
  • Mutta sai rahat. Yrittäjän täytyy ensin tehdä riskiarvio ennenkuin edes lähtee tuollaisiin hankkeisiin. Ei pyyhkeillä tulosta tehdä. Mutta onnea uudelle yrittäjälle jos löytyy.

    Äänestä

Eikös se sanonta kuulu, että ei se ole tyhmä, joka pyytää ja saa rahat ilman velvoitetta selvittämään kuitit menoistaan, mutta se, joka antaa rahat on tyh..... Eihän siinä tullut, kuin rahoitettua yritystoimintaa Raumalla. Kaikki joukolla mukaan tekemään Rauman Kaupungin kanssa samanlaisia sopimuksia saamatta sanktioita.

Äänestä

Heheh, jos joku tyhmä yrittäjä maauimalaan tulee niin se ei tee ikinä voittoa. Taas kulutettiin pari milliä turhuuteen ja lopulta veronmaksaja maksaa lystin koska ei kaupunki tappiolle tule jäämään. Säästötoimia on jo aloitettu, lomautuksia tulee varmana eli jostain ne maauimalan rahat pitää saada takas.

Äänestä
  • onhan sitä verorahoja jo pistetty pitkä penni noitajärvenkin mutauimalaan. siellähän yritys toiminta pyörii jo oikein hyvin. kyllä kaupungilta rahaa saa kun osaa pyytää. Valitettavasti tuntuu että raumalla rahat on hakattu aivan muuhun.

    Äänestä

Ei kai kaupunki sopimuksia pura! Räsäsen tampio teki sopimuksen ja otti nokkiinsa, koska kukaan fiksu ihminen ei rahoita toisten bisneksiä ilmaiseksi. Tämä röhnö kuvitteli saavansa kultaa ja kunniaa toisten rahoilla, tässä tulos. Kuka vaan voi tehdä mitä vaan, kun muut maksaa. Jos kaupunki purkaa sopimuksen, te Raumalaiset maksatte Räsäsen hölmöydestä! Tuhosi jo La bamban, Iso Hannun ja Rauman linnan ravintolatoiminnan. Varsinainen pöhlö röhnö!

Äänestä

Ainahan tää possu on syyttänyt muita, kun bisnekset menee penkin alle ja jättää maksut maksamatta. Kaveri kuka ei pärjää ammattikoulussakaan, ei nyt kovin fiksu ole. Sedulta sai rahansa ja se oli siinä. Joko Raumalaiset on kustantaneet sen laivan kunnossapidon? Sitähän se kerran itki lehdissä, että kansalaiskeräyksen voimin pitäisi kustantaa sen laivan kunnossapito sun muut. Varsinainen pelle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uimakandidaatti kirjoitti:

Missä kunnossa on nykyisin Rauman maauimala?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu