Entä jos, se oli eräs mies, joka paljon ties.
Se mies on hyvin tuttu, hän joka monenlaista osaa;) Se mies kertoi eräälle eräistä asioista. Mutta asioiden paljastamisen aika ei ole nyt, vaan kun tilanne on sopiva eli valmis. Et voisi kuvitella sitä sattumuksien verkkoa, joka tähän johti. Onhan siitä jo kohta vuosi aikaakin.
Siihen asti odotellen vaan, koska kaikella on aikansa.
Joskus elämä antaa parastaan, toisinaan tuulee ja lujaa. Mitään en tee asioiden eteen, ne menee omalla painollaan.
Tämä oli siis tietoisku. Halusin pukea asian sanoiksi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kivasti laitettu sanoiksi.En rohkene kertoa kuka mieleen tuli kirjoituksesta,vaikka tämä on kanssa niitä jotka voivat koskettaa monia.
Siis onko aloittaja nainen vai mies?
Täysin sopisi, hyytävä tuuli kävi läpi. Enpä oikein tiedä.
terv. ap
En ala asiaa pahemmin tänne ruotimaan. Ja tämä ei sovi moneen, kuin yhteen ainoaan tarinaan. Tarinaan, ei niin kauniiseen. Vaikka sen aloittajat, niinkin joskus luulivat.
omalla painollaan, mutta ne pitää saada ensiksi liikkeelle - asioiden eteen tekemisellä.
Asiat eivät etene omalla painollaan, vaan sekin on tekemistä, jos jättää tekemättä. Sekin on kannanotto ja saattaa puhua jotakin jollekin. Kaikella on aikansa, vaan joskus elämä laittaa sinut valinnan eteen. Olet ilmeisesti sen tehnyt.
Miksi haikailla vanhoja? Voiko luottaa toiseen kertaan, vai menikö luottamus täysin? Nii-in, tiedä sitten...
on helposti särkyvää, huonojen kokemusten painolasti voi olla liikaa... Ihminenkin on särkyvää, jos liikaa satutetaan. Kasvaa näkymätön muuri, jonka sisäpuoloelle on ehkä vaikea enää päästä. Eihän nämä nyt niin kovin kummallisia asioita ole, eikö jokainen ole sen myös omassa elämässään jollain tavalla kokenut.
Jos ei vastaa kun huudetaan, niin tyhjän saa pyytämättäkin. Sitähän nämä täällä ovat.
1
tutulle tuo teksti!
Alusta asti epäilin, jos tuo nyt on siitä kertovaa kenestä epäilen kerrottavan!