Elikkäs en keksinyt mihin olisin tästä kirjoittanut mutta olen aina ollut hyvin huono matematiikassa. Pienenä muistan tilanteita joissa isäni yritti opettaa minulle matikkaa ja jos en ymmärtänyt jotain niin karjui naama punaisena kun suuttui kun en heti tajunnut. No sitä myöten vastenmielisyys matematiikkaa kohtaan vain kasvoi. Pelkäsin tilanteita, jolloin jouduin isän ja laskujen kanssa tekemisiin. Nykyään kun olen aikuinen isäni kysyi kerran "et ole varmaan yhtään parempi matematiikassa vieläkään." ja tenttasi minua jollain laskulla... koko tilanne oli nöyryyttävä ja ahdistava.
Miten saan kiinnostukseni takaisin koko aiheeseen? Haluaisin olla parempi matematiikassa mutta luulen minulla olevan joku lukihäiriö tai jotain kun numerot vilisee silmissä ja aihe tuntuu ahdistavalta ja pakotetulta. Asiallisia vastauksia kiitos!
Miten saan kiinnostukseni takaisin koko aiheeseen? Haluaisin olla parempi matematiikassa mutta luulen minulla olevan joku lukihäiriö tai jotain kun numerot vilisee silmissä ja aihe tuntuu ahdistavalta ja pakotetulta. Asiallisia vastauksia kiitos!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Matematiikassa pätee vain ja ainoastaan se, että pitää olla jotain pohjaa jolle rakentaa. Eli matematiikan alkeet pitää olla sisäistetty niin, että ei tarvitse enää ajatella...Jos alkeita ei viitsi opetella siten, että niiden hallinta "automatisoituu" niin silloin matematiikalle käy juuri niin, että siitä tulee vastenmielistä. Kyse on ihan yksinkertaisesti "työtunneista". Matematiikan koulukirjoissa on usein muutama hassu tehtävä. Ei niillä harvoilla tehtävillä luoda rutiineja ja automaatioita laskemisessa. Tehtäviä pitää tehdä paljon..ja taas paljon...kunnes ei tarvitse ajatella mitään. Itse tein näin ja sain ensimmäisen täyden kympin ala-asteen toisella luokalla kevättodistukseen. Sen jälkeen sama numero lukion päästötodistukseen saakka. Kyse kun ei ole mistään muusta kuin siitä, että viitsii aloittaa sieltä "helposta". Kun sen tekee, niin päälle on sitten helppo rakentaa. Isäsi reaktioita turhaan enää mietit.