Olen 25-vuotias nainen enkä ole koskaan viellä ollut parisuhteessa miehen kanssa.
Tutustuin pari vuotta sitten netin kautta mieheen ja me tapasimme viikottain mies vaikutti siltä että oli kiinnostunut minusta.
Minä ihastuin mieheen. Hän sai tietää että minulla ei ole ystäviä hän laittoi kokonaan minuun välit poikki tämän takia ja sanoi suoraan että ei halua enää ikinä nähdä minua. Luulen että hän ahdistui siitä että halusin tavata häntä usein kun olin niin yksinäinen ja minulla ei ollut kavereita.
Minulla ei ole ollenkaan kavereita enkä viitsi yksin mennä baariin.
Olen yrittänyt löytää netistä miesseuraa mutta huonoin tuloksin on tehty ohareita.
Ja tuntuu että kukaa mies ei halua naista jolla ei ole kavereita.
Itsetuntoni on mennyt huonoksi ja minulle on suuri kynnys lähteä treffeille.
Pelottaa myös miten miehet suhtautuvat minuun kun savat tietää,että minulla ei ole ystäviä ja olen aina yksin.
Olen aina ollut lapsesta asti hiukan ujo ja epäsosiaalinen. Minua on koulukiusattu. Sekin vaikuttaa miksi minun on vaikea ystävystyä uusien ihmisten kanssa.
Salaa kuitenkin toivon löytäväni miehen joka pystyisi hyväksymään sen että minulla ei varmasti koskaan tule olemaan paljoa ystäviä tai ei ollenkaan..
yksinäisyys pilaa mahdollisuden tutustua miehiin..
31
1295
Vastaukset
- oletko edes kaunis
En usko että miehiä haittaa kaverittomuus, minua ei ainakaan haittaisi.
Epäilen että vika on jossain muualla. - todella yksinäinen
Aloittajan tarina oli kuin mun elämästä, ihan kuin oisin ite kirjoittanut koko tekstin. Ite en ole koskaan vielä ollut parisuhteessa, saatika edes treffeillä. Ikää on 28.
Edes halausta en ole vielä saanut, onko yksinäistä? On todellakin.- 2+7
No halaisin vaikka heti, jos oisit tavoitettavissa ja ei todellakaan haittais mikään ystävättömyys. Itse olen 30v mies ja ei minullakaan ole enää ketään ystäviä.
Hei,
olen mies, 50v, pitäisi olla ihan eri tilanne (kai? miestenhän pitäisi olla itsevarmoja jne... naiset ainakin odottavat maat ja taivaat) mutta kuulostaa kovin tutulta. Koulukiusausta, minulla ihmispelkoa, en uskalla lähestyä en niin ketään. Yhtään edes tuttavaa en ole saanut pariinkymmeneen vuoteen. Lyhyt suhde oli kyllä tässä pari vuotta sitten, mutta ilmeisesti tarrauduin liikaa, koska hän veti äkkiä selittämättä välit poikki ja katkoi kaikki mahdolliset yhteydet kuin seinään. Tässä pari vuotta olen yrittänyt toipua siitä. En todellakaan uskalla lähestyä naisia. Minulla on tällainen itseni rohkaisuohjelma, koetan kohdata pelkojani, mutta vaikeaa on kun niitä on niin paljon.
Yhtä kaikki, rohkeutta!- x771
Pilaa? Tälläkin palstalla on paljon enemmän miehiä kuin naisia, joihin voisit tutustua.
- m28
ei naisen kaverimäärällä ole mitään väliä, tai no enemminkin parempi että kavereita ei paljoa olisi, ylisosiaalisuus ja "menevyys" on itselle pieni turnoff.
laita aloittaja sähköpostiosoite esiin jos tämä ei ole trolli tai turhaa sananhelinää - ekakaveripitkäntalve
nyt on kesä tiedän että sitä hehkutetaan joka paikassa ja voi alkaa vituttaa mutta pakko myöntää että se on otollista aikaa ihmissuhteiden syntymiseen. itse aloin saamaan ystäviä kun pakotin itseni keskustelemaan naisille jotka näyttivät mielenkiintoisilta. tulihan siinä muutama hassu kömmällys ja kerran jopa sellainen "ei kiinnosta kuka sä luulet olevas kun tuut tuntemattomalle puhumaan anna kun mä katson tätä mun iphonea pelkästään kun odotan bussia" katse mutta muuten sain kahdelta numeron ja näin toisen niin että ollaan oltu hyviä ystäviä siitä asti. tämä siis tapahtui viime kesänä ja olen 28 vuotias nyt itse, aion tehdä saman tänä kesänä.
ja kaikki nuo aloitusrepliikit yms. kannattaa heittää romukoppaan ja olla vain oma itsensä ja oikeasti hirveästi edes miettiä ennalta mitä sanoo. jos on normaalilla älyllä molemmat varustettu niin se lähtee siitä jos on molemminpuolinen kiinnostus edes vähän. tsemppiä ja ehkä me kohdataankin tänä kesänä, mistäs sen tietää :) Tuntuu vaikealta uskoa että kaverittomuutesi olisi ollut suhteen päättymisen syy.
Toisaalta taas..ihmiselle pitää antaa omaakin aikaa. Se voi ahdistaa jos toiseen takertuu. Haluu tavata "liian" usein. Mutta ihmisiä on moneksi.Tässä tapauksessa mies on ehkä pelännyt takertumista. Pitää vaan antaa miehen ymmärtää että annat hänelle omaa aikaa olla kavereiden kanssa tai ihan yksin välillä koska mies voi helposti "palaa" loppuun jos kokoajan ollaan tekstailemassa ja käskemässä hakemaan ulos/miehen luokse.
Tuskinpa sinussa mitään vikaa on ollut mies vaan on pelästynyt ja kadonnut sen takia. Itse löysin tuolta treffien kautta naisen joka oli myös yksinäinen ja kyllä se rakkaus kukoisti siihen asti kunnes mummoni kuoli ja masennuin vähän niin akka pomppas toisen miehen syliin- Onnea
En oikein usko että kaverittomuus olisi yleinen syy siihen ettei joku haluaisi olla jonkun kanssa. Mutta tiedä häntä ehkä on syntynyt tabu ettei ihmisen kanssa voi olla kun ei ole kavereita.
Älä mainosta ettei kavereita ole liiaksi. Se on sinun elämä eikä sinun tarvitse sitä todistaa oikeaksi.
Jos korostat sitä kaverittomuutta itse sen tekevät myös muut.
Toimii pelotteena. Jos suhtaudut itse neutraalisti siihen, siis se on ok sinulle ettei kavereita ole silloin merkitys pienenee.
Hanki kavereita jos niitä kaipaat, muuten unohda koko juttu.
Jos sinut tekee kelpaamatrtomaksi muille se että olet kaveriton se on heidän häviö ei sinun.
Sinuna hakisin apua tuohon koulukiusaamisasiaan heiltä jotka asiaan ovat perehtyneet, älä turhaan kärsi enää siitä. Asiat pystyy korjamaan varmasti.
Koulukiusaus on historiasi eikä sitä voi muuttaa, mutta tulevan voi tehdä aina paremmaksi.
Jos mies ei hyväksy historiaasi niin mies on syytä katsoa muualta.
Tuo ei pidä ollenkaan paikkaansa etteikö sinulla voisi olla ystäviä ja hyviäkin koska ei kaikki katso vain ongelmia vaan kokonaisuutta.
Epäsosiaalisuus ei automaattisesti tarkoita etteikö sitä voisi parantaa jotenkin.
Se ei ole parantumaton sairaus vaikka nekin voi parantua joskus.
Ujo ihminen ei ole myöskään sairaus.
Ujo joutuu tekemään vaan enemmän töitä ihmissuhteiden kanssa.
Ujon kanssa tutustuttua voi taas saada paljon enemmän kuin kenenkään muun kanssa.
Sitä ei taas moni ymmärrä miten ne kuoret voi avata.
Katso se netti vielä vähän laajemmin voisin kuvitella että löydät etsimäsi vielä sieltä.
Ehkä ei heti mutta päämääränä tapahtuu vääjäämättä. - jarrik1
paula_89_
Olen itse mies en laittaisi välejä poikki sen takia että naisella ei ole ystäviä.
Etsi uusi mies.... - ihanakesä
Huh tätä hellettä. Eilen tuli käytyä terassilla, huh miten ihmiset olivat kärttyisiä, siis ihan kaikki. Se on varmaan tämä kuumuus, kun sekottaa kaljan lisäksi ihmisten päät.
No asiaan, mieti olisiko jokin harrastus kiva, sehän voisi olla jotain ihan vaikka zumbaa tai sambaa, tai sitten lähdet rannalle missä on ihmisiä paljon (voisi aina ohi mennen sanoa toiselle, oletpa ruskettunut) tms. Jostain tuollaisesta voi saada hyvän alun sosiaalisempaan elämään. Sen myötä voi olla jo helpompi tutustua myös mieheen. Monesti aikuisiällä ystävystyneet kaverukset ovat tutustuneet aloittamalla uuden harrastuksen.
Hyvää kesää sinulle!
P.S. Voin miltein sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, olen joskus kokenut olevani yksinäinen, vaikka en ole missään elämäni vaiheessa, ollut ilman ystävää. Ystäviä ei tarvitse kuin yhden ja se riittää, muut on vain kavereita, tämän opittuani en ole kokenut enää olevani yksin. - Friendless
No mikä lie sitoutumiskammoinen mulkku ollut, ei minua ainakaan kaverittomana miehenä haittaisi kaveriton nainen. Kaverittomat naiset vaan tuntuu olevan äärimmäisen harvinainen ilmiö tai sitten heihin ei vaan törmää missään.
- Friendless
Ja lisäyksenä että itselläni yhtenä esteenä parisuhteelle on ollut juuri tuo että kun kaikilla naisilla on 1000000 kaveria ja kokoajan luuri käymässä niin eihän tällanen kaveriton äijä kehtaa sellaisten kanssa alkaa tekemisiin kun niillehän kaverittomuus on maailman suurin ihme ja varmaan hyvä syy sitten tehdä ritolatkin.
- sinkkumies.
Ei minua haittais jos naisella ei olis kavereita. Olispa sitten aikaa minulle enemmän.
Takertumisvaara mainittu, mutta lisäisin:
"Olen yrittänyt löytää netistä miesseuraa mutta huonoin tuloksin on tehty ohareita."
... että eikös tuo ole nettideiteissä enemmän sääntö kuin poikkeus siihen pisteeseen asti, ettei maksa vaivaa edes olkaa kohauttaa saati syytä alkaa arvailemaan? Tuskin sitä ainakaan itseensä kannattaa ottaa.
Ehkä sellainen käyännön vinkki, että jos kaverit(tomuus) tulee esille, niin kannattaa samalla kertoa, että olet itse sinut asian kanssa. On nimittäin toiselle, jolla kaverit vähissä, melkoinen karkote, jos hän kokee ilmoilla olevan odotuksen, että sinun seurapiirikalenteri tässä kylkiäisenä pitäisi nyt täyttää vuosiksi.
Hyvää kesää.- Ruma äijä.
Mies ei saa naista jos miehellä ei ole kavereita. Kyllä nainen saa miehen jos naisella ei ole kavereita. Se vaan että millainen mies naiselle kelpaa...
- Yksinäinen.
Netti on huono paikka tutustua ihmisiin. Naiset on pinnallisia ja etsivät vaan jotain täydellistä miestä.
- m35v_
"yksinäisyys pilaa mahdollisuden tutustua miehiin.."
Joo siis toki se pilaa mahdollisuuden tutustua niihin miehiin jotka ovat hyvin sosiaalisia. Sosiaaliset ihmiset ovat mielellään sosiaalisia myös parisuhteessa. Toki on ihmisiä jotka eivät ole hirveän sosiaalisia tai sitten sellaisia jotka mielellään tutustuvat vain harvoihin ihmisiin ja ovat ainoastaan näiden kanssa avoimia sosiaalisuuden suhteen.
Haluatko itse olla sosiaalinen tai puhelias? Jos et halua niin älä vaadi tätä miehiltäkään. Kyllä on miehiä jotka aivan tietoisesti ovat tehneet valinnan sen suhteen että he eivät halua olla seurapiiri-ihmisiä ja sitten on niitä jotka ovat koulukiusattuja aivan kuten sinäkin.
Itse pitäisin sinua suuremmassa arvossa kuin seurapiiri-ihmisiä koska en itse pidä liian sosiaalisista ja puheliaista ihmisistä. Hyväksyn kuitenkin ne ihmiset jotka ovat hyvin sosiaalisia rajoittuneessa ystäväpiirissä. En paheksu niitä ihmisiä jotka ovat puheliaita ystävilleen enkä paheksuisi jos nainen olisi parisuhteessa puhelias minulle. En kannusta salailuun toisten ihmisten suhteen, mutta itse olen todennut että on hyvä miettiä millaisten ihmisten kanssa ystävystyy ennen kuin ystävystyy. Siitä voi tulla suuria psyykkisiä ongelmia jos tutustuu ihmiseen josta myöhemmin haluaa eroon eikä uskalla olla ilkeä toista ihmistä kohtaan. - Ex-Ytm
Uskon että aloittaja näyttää valaalta, muuten ei nainen joudu vinkumaan.
- friikki. . . . .
Ei ystäviä, ompa outo ilmiö....
- Memphis1983
muutamia kavereita löytyy mutta muuten tuo kaikki kuulostaa aika tutulle. sillä erolla eettä olen itse mies.'
töissä olen huumorintajuinen ja hauska ja jokunen nainen on sitä kautta minuun ihastunutkin vaikka en mikään komea mies olekkaan. vapaa-ajalla taas olen niin ujo ja epävarma että eipä noista ikinä ole mitään suurempaa tullut.
juuri nyt viikonloppuna huomasin jälleen että kovin monesti jos mies ei ole itsevarma. on se naiselle aika valtavan iso turn off..
omalla tavallani olenkin jo luovuttanut sen suhteen että ikinä löytäisin naista vierelleni. en mitenkään jaksa uskoa että sellaista naista olisi olemassa jonka kanssa oliisi hauskaa, jolla olisi myöskin tylsä elämä ja kaiken lisäksi vielä kemiat kohtaisivat.
ikää on kasaantunut jo 30v.. takana ei ainuttakaan seurustelusuhdetta. muutama halaus ja kolme seksi kokemusta joissa kahden aikana olen ollut niin toivottoman humalassa etten edes juurikaan muista mitään... Mjoo tää eikyl pidä paikkaansa, itseäni ei miehenä vittuakaan kiinosta naisen kaverit... Miks kiinnostaisi? en näe mitään loogista syytä miksi mun naisella pitäisi olla ainuttakaan kaveria, miten se tekis hänestä paremman? naiset varmaan sit ajattelee: mitä enemmän kavereita, sen parempi? onko oikeesti näin... oon miettiny tosissani että arvostaako naiset enemmän sellasia miehiä kenellä on tosi paljon kaveria?
Itseasiassa henk koht- koen sen jopa plussana jos naisella joko A) ei ole kavereita tai B) on vain muutama kaveri. koska oon tähän mennessä saanut niin paljon paskaa niskaan niiden naisten kavereilta kenen kanssa olen ollut. On muuten sellanen juttu että jos ne naisen kaverit ei pidä susta, niin ne parhaansa mukaan yrittää saada sen naisenkin vihaamaan sua.
- En minä naura sulle
Yksinäiset on usein lihavia ja rumia. Eivät jaksa baariin edes lähteä koska kunto on huono. Kauniit eivät koskana joudu olemaan ilman seuraa tai kavereita vaan ne saa heti seuraa kun vain haluavat. En ole koskaan nähnyt lihavia naisia yksin baarissa tai edes jonkun kanssa. Sitten rumemmat on myös nirsoja ja eivät halua taviksen seuraa.
- spirit__
Onko aloittaja vielä kuulolla, täällä samanikäinen nainen. Yksinäinen, mutta parisuhteita on kuitenkin ollut elämässä. Voitaisiin kirjoitella näistä asioista, jos tahdot.
- 2+13
Kyllä yksinäisiä ystävättömiä miehiä on pilvin pimein, mutta he eivät tietysti sitten kelpaisi sinulle?
- spirit__
En tiedä kommentoiko 2 13 minulle, mutta ajattelin tarjoutua keskustelukumppaniksi aloittajalle, kun hän selvästi sanoi, ettei hänellä ole ystäviä.
- 2+13
Aloittajalle oli tarkoitus, mutta pointti oli se että ystävätön mies ainakin vain arvostaisi tuollaista, mutta usein sitten eivät itse kelpaa kenellekkään.
- Sami88
2+13 kirjoitti:
Aloittajalle oli tarkoitus, mutta pointti oli se että ystävätön mies ainakin vain arvostaisi tuollaista, mutta usein sitten eivät itse kelpaa kenellekkään.
Huomattu on mä laitan jatkoa teidän kirjotuksille mulla kävi toisin ole 26v mies ja sinkkuna aina ollut tossa kesällä ihastuin ka rakastuin naiseen mutta ei tullut suhdetta syystä että olen työtön hain opiskelu paikkaa ja töitä mutta ei tehnyt muutosta naiseen että olisi edes yrittänyt haluta suhdetta
- yksvaan 5
Onko suomessa todella NIIN tyhmää porukkaa ettei huomaa ap olevan provo
Tämän niistä monesta
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2866299Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652009- 1801770
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141225Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181651130Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411001RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49971Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288952