Taaperon jatkuva kitinä

Tyttö 2v4kk

Kuinkas paljon muiden 2-3 vuotiaat kitisee tai ovat tyytymättömiä?
Minusta tuntuu että meidän neiti on nykyään suurimman osan päivää pahalla tuulella, muutoksen huomaa selkeästi kun oli ennen niin tyytyväinen.
Käytiin jopa joku aika sitten korvat katsomassa, mutta terveet oli.

Olen tytön kanssa kotona ja vietän paljon aikaa hänen kanssaan luetaan, piirretään, muovaillaan, kotileikkejä, eläinleikkejä, mielikuvitusleikkejä, ulkoilua, metsäretkiä jnejne.
Tuntuu että tyttö ei jotenkin jaksa enää keskittyä leikkeihin samalla tavalla niin kuin ennen, hirveä haahuilu alkaa 10 min leikin jälkeen.
Kun lähdetään vaikka metsään kävelylle niin jo 10 min jälkeen kuuluu "mennään kotiin" vaikka ennen olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään.

Tyttö on myös aina keksinyt itselleen tekemistä siksi aikaa kun siivoan tai laitan ruokaa. Nyt ei viihdy mitenkään vaikka mitä tekemistä yritän keksiä. Kitisee ja huutaa vieressä tai sitten keksii jotain "nokkelaa" tekemistä. Sellainen oma aloitteinen leikki on kadonnut kokonaan vaikka vähän aikaa sitten keksi vaikka mitä puuhaa.

Tyttö on vastikään oppinut paremmin puhumaan, mutta luulisi että se vähentäisi kiukkua eikä päinvastoin.

Käydään leikkipuistossa usein, mutta siellä on juurikin 2-3 vuotiaita eikä tyttö jotenkin "osaa" leikkiä oman ikäistensä kanssa.
Vanhempien lasten 3-5 vuotiaiden kanssa leikkii hienosti, mutta heitä vähemmän näkee missään.

Onkohan tämä tyytymättömyys joku vaihe vaan? Välillä sitä tuntee itsensä huonoksi kun tyttö on niin pahalla tuulella kokoajan eikä enää pidä samoista asioista kun ennen.

,

6

1088

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei mikään hyvin

      Ihan normaalia parivuotiaalle. :) Uhma nostaa päätään ja mikään ei ole hyvin. Itselläni on välillä vaikeuksia pitää pokkaa , kun tenava pyytää vaikka vettä ja kun sitä tarjoan, mariseekin, ettei halua vettä. Mutta ihan tavanomaiselta kuulostaa siis, kyllä se siitä ajan kanssa.

    • cvx<

      Olette paljon kahdestaan, johtuu varmasti siitä. Alkaa tulemaan ikään, että ihanteellisinta tavallaan olisi, että olisi sisarus/sisaruksia, joiden kanssa luontevasti häärätä ja arkeen tulee toisenlaista menoa, ja yksinleikit saa kummaa pontta, kun useammin pääsee toisten kanssa.. Asialle ei taida paljoa nyt voida tehtä-äiti ei vain valitettavasti nyt yksistään riittäisi ja ikää kun tulee lisää, alkaa yleensä se marina, ettei oo kavereita ja mitä tekis... Nauti hetkistä, jolloin voitte tavata muita ja lapsi pääsee toisten kanssa leikkimään ja kesä helpottanee ongelmaa, kun enemmän ulkojuttuja, vesileikkejä, kyläilyjä yleensä enemmän jne.

      • Mene ½-päivätöihin!

        Mielestäni avaajan ei kannata tehdä lisää lapsia, vaan mennä töihin, että lapsi pääsee pois äidin nyt hänelle "tylsästä" seurasta


    • reewwqq

      Tutulta kuulostaa :D kumpainenkin meillä on ollut tuossa vaiheessa samanlainen. Tämä nyt 2,5v on vähän rauhallisempi, kun on isosisko kaverina keksimässä tekemistä.Esikoinen oli sellainen, ja oli melkein 5v asti, että leikki aina mieluummin isompien lasten kanssa kuin omanikäistensä.

      Meillä näitä päiviä on yritetty helpottaa sillä, että treffaillaan ihmisiä, niin ei jää aikaa tylsistymisselle. Ja aikanaan se sitten helpottaa.

    • Mene ½-päivätöihin!

      Lapsi kaipaa ikäistensä seuraa.

      Tässä avauksesi avainlause:
      "Olen tytön kanssa kotona ja vietän paljon aikaa hänen kanssaan luetaan, piirretään, muovaillaan, kotileikkejä, eläinleikkejä, mielikuvitusleikkejä, ulkoilua, metsäretkiä jnejne."

    • aityli13

      Päiväkerho esim. 2 kertaa viikossa on myös tosi hyvä hyvää vaihtelua :) Tai perhekerho.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      419
      1861
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1207
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1131
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      111
      1110
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1103
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      168
      937
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      773
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe