Lidlistä on tullut

suosittu. Kauanhan siinä meni ennenkuin savolaisjuntturoiden mieli muuttui, kai järkevämmän hinnoittelun takia. Itseäni miellyttää se ettei koko ajan olla kyselemässä jotain tyhmää bonuskorttia.
9444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihan samaa mieltä,pesee ainakin keskon kaupat 100-0 ja sitten vielä juuri ne jonninjoutavat kortit. .

Äänestä

mukava uudistus. Oma suosikkini karjalanpiirakat jotka ovat hinta-laatusuhteessa hyviä. Muita leivonnaisia en ole edes kokeillut. Joka tapauksessa, Lidl on vahvistanut selkeästi asemiaan myös Savonlinnassa. Bonuksista samaa mieltä eli ei mitään järkeä.

Äänestä

Joo ja Bratwurstit jossa on jopa lihaa varrattuna suomalaisiin "makkaroihin" on ihan über hyviä!

Äänestä

minkälainen älämölö tälläkin palstalla oli niihin aikoihin kun Liideli saapui kaupunkiin. Tuntui monen mielestä siltä että nyt sitä syödään natsiruokaa eikä mikään ollut muutenkaan hyvin. Yritin silloin puolustella kauppaa sillä tunsin kauppaketjun vuosien ajoilta Saksassa asuessani ja siten tiesin että hinta/laatusuhteessa se on hyvä ellei jopa erinomainen. Joissakin tuoteryhmissä makueroja hieman oli mutta se lienee vain tottumiskysymys. Mielestäni nykyisin siitä asiasta valitetaan vähemmän ja ainakin omasta puolestani saksalainen maku on jopa aidompi kuin täällä. Muutosvastarinta on onneksi laantunut ainakin osittain ja olen aloittajan kanssa samaa mieltä bonuksista joilla ei pienessä perheessä taida loppujen lopuksi olla mitään merkitystä. Oikeastaan toivon että Lidlin kova kilpailija Aldi saapuisi myös Suomeen niin saataisiin tervettä kilpailua niidenkin välille.

Äänestä
  • Kun YLE julkisti suuren kauppaketjuvertailun hinnoittelun osalta Lidl oli ylivoiminen. S-Ryhmä oli heti puolustautumassa, samoin Kesko! :D Bonuskorttisysteemi on muutenkin pelkkää rahastusta, kun ihmiset luulevat saavansa mahtavia etuja ja hienot bonukset kuukauden ostoista. Itseasiassa Bonuskorttikauppojen ulosmyyntihinnat sisältävät jo tuon "bonuksen", joka maksetaan asiakkaalle, mikäli ostoja on kertynyt tietyn summan verran. Pelkkää kusetusta. K-Kaupat on kaikkein kalliimpia. Lidlissä on laatu tosi hyvä (onhan Suomessa elintarvikealvonta aivan huippuluokkaa) ja monet tuotteet samoja, joita muissakin kaupoissa myydään.

    Ainoa asia, johon pitäisi tulla HUOMATTAVA parannus on asiakaspalvelu! Kassahenkilökunta on tympeää ja olemus jokaisella ilmeettömän epäystävällinen. Asiakkaita ei huomioida kaupan puolella edes pienellä hymyllä. Asiakaspalvelusta iso miinus.

    Äänestä

Joo mutta siinä olisi pitäny verrata Prisman ja Citymarketin hintoihin joiden kanssa se minusta enemmän kilpailee

Äänestä

Bonuskortit ovat totaalista huijausta, joiden olemassaololla ainoastaan taataan euroopan korkein ruoan hinta. Ja tyhmät sitä vieläpä innoissaan kannattavat.

Äänestä

käydessäni huomasin että siellähän oli siistin näköisiä tytsyjä kassoilla oikein rivissä. Hyvä niin.

Äänestä

" Kauanhan siinä meni ennenkuin savolaisjuntturoiden mieli muuttui"

Niin, mutta isot laivat kääntyvät hitaasti, ja savolaisilla on tunnetusti laaja mieli joka seilaa suurten ajatusten kuohuvilla koskilla ja älykkyyksien valtamerillä, joten siinä on varmaankin selitys hitaalle mielenmuuttumiselle....vai rohkeneeko joku lukijoista tuoda tästä eriävän mielipiteen julki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikkuhiljaa kirjoitti:

suosittu. Kauanhan siinä meni ennenkuin savolaisjuntturoiden mieli muuttui, kai järkevämmän hinnoittelun takia. Itseäni miellyttää se ettei koko ajan olla kyselemässä jotain tyhmää bonuskorttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu