Häiriintynyt tai muuten mielenvikainen ja hoidosta karannut kansalainen on mieltynyt peräreikäaloituksiin, joita hän onkin saanut kirjoitella päivästä toiseen aloittaen ja vastaillen itselleen ylläpidon puuttumatta asiaan.
Ylläpito ei ole siivoillut enää aikoihin Lieksan sivua, koska on ilmeisesti kyllästynyt peräaukko- ja ulostejuttuihin. Myös somalijutut on kärsinyt inflaation.
Viime kesänä tilanne oli päinvastainen. Silloin sivulta poistuivat asiallisetkin kirjoitukset, koska ylläpitäjän sivistystaso ei riittänyt suorittamaan asiallista karsintaa. Tein silloin sieniaikaan tahallani testejä ja kirjoitin joihinkin aloituksiin sienen nimeltä limanuljaska, joka on todellakin oikea ruokasieni ja vieläpä hyvä sellainen. Ylläpitäjä vanhapiika luuli ilmeisesti limanuljaskaa joksikin muuksi elimeksi ja poisti koko asiallisen aloituksen kirjoituksineen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.