Niinpä, 1. lukuvuosi suoritettu ja tulos on siviilissä se, että minä en tunne enään perhettäni ja perhe ei minua. lapset vierastavat minua ja reagoivat kielteisesti (esim. itkupurkauksin) jos yritän lähestyä heitä. Avioerokaan ei kaukaa liippaa. Vieläkö kannattaa koulua siis jatkaa jonkun väsyneen insinöörinpaperin toivossa?
Puhumattakaan etteikö olisi henkisesti finaalissa.
Kuinkas tässä pitäisi nyt toimia, kun koulu ei nyt oikein ymmärrä motiivejani kun ei "opiskelut oikein nappaa" tuon stressin alla? Välivuodet pidetty jo eli ei ole niitä yhtään käytössä myöskään.
Puhumattakaan etteikö olisi henkisesti finaalissa.
Kuinkas tässä pitäisi nyt toimia, kun koulu ei nyt oikein ymmärrä motiivejani kun ei "opiskelut oikein nappaa" tuon stressin alla? Välivuodet pidetty jo eli ei ole niitä yhtään käytössä myöskään.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Opiskelu perheellisenä on aina haastavampaa kuin sinkkuna tai ainakin lapsettomana, sillä opiskelut vaativat aikaa myös muulloin kuin pelkästään päiväaikaan. Tosin moni tuttavapiirinkin perheellinen on opiskeluistaan selvinnyt ja osa jopa hyvin, joten perheellisen opinnoissa taitaa olla enemmän kyse asioiden järjestelykyvystä ja motivaatiosta kuin mistään muusta.
Jaa-a, kumpaa arvostat enemmän. Perhettä vai unelmaasi. Väärä päätös seuraa perässä lopunelämän. Toisaalta taas perhe ei elä ikuisuuden etkä sinäkään. Mutta näin sanoisin että kannattaa laatia jonkun aikataulun itsellesi. Työt 8-16:00, perhe 16:00 - 19:00 ja sitten läksyt siitä eteenpäin niin ei kukaan kärsi. Ei se opiskelu AMK:ssa kestä kuin 3v, ei ei tosiaankaan kauaan tarvi siellä olla.
Ihan hyviä ohjeistuksia ajan jakamiseksi.Tottakai se on PERHE, jota arvostan enemmän. Se on vaan sellainen juttu, että kadun loppuelämäni varmasti, jos laiminlyön jompaakumpaa tässä tai jopa jätän koulun kesken vaan entäpä jos se on pakko tehdä, kun asiat siviilissä on päin P:tä??
Poika esim. on pahimmassa murrosiässä ja yhteenotot ovat väistämättömiä ja vaatii paljon huomiota ettei ajaudu väärille urille. Nyt jos pilaan suhteeni poikaanikin tuossa iässä, niin kannan sitä taakkaa harteillani tappiin asti. Tilanne on lievästi sanottuna kriittinen. Tuon kaken tivolin keskellä kun yrittää opiskella niin huh huh. Ei se ajatus ainakaan opiskeluissa ole, kun tässä on niin paljon häiriötekijöitä.
Se 3 vuotta ei kyllä riitä opiskeluun minulla, koska kaikki kurssit eivät ole menneet läpi (johtuen em. syistä) eli voi huoletta laskea ainakin 1 lisävuoden opiskelujen loppuunsaattamiseksi.
Jos jollakin ohjeistuksia, niin erittäin mielelläni kuuntelen vinkkejä. Varsinkaan perhesuhteiden laiminlyömiseen ei ole varaa, sillä jos sen tekee NYT, niin siitä saa maksaa loppuelämänsä. Koulu on vähän huono tekosyy. Mielelläni koulun veisin loppuun, mutta melko selkä seinäävasten välillä olen.
Ei kannata laiminlyödä perhettä, tietenkään ei. Mutta saisitko töistä opintovapaata?
Käytän jo nyt opintovapaata opiskelupäiviini (ja varmaan saisin enempikin), mutta talous romahtaisi totaalisesti, kun sitä yritetään kuroa umpeen muutenkin ja tämä vuosi ratkaiseva että "pääseekö kuiville" vai ei. Kiitos kuitenkin.
Onko sulla opiskelussa rima miten korkealla? Jos sitä laskisi niin olisiko siitä apua? Nuoren kanssa murheisiin kannattaa myös hakea apua hyvissä ajoin. Voisitko järjestää elämäsi niin, että jätät kaikki muut nyt pois esim. harrastukset, vastuut suvussa ja ystäväpiirissä jne.
Joo, normaalisti en kyllä näin neuvoisi, mutta tässä tapauksessa olen Kirsikkaisen kanssa samaa mieltä. Eli kannattaa varmaankin mennä opinnoissa siitä, mistä aita on matalin. Ainakaan ei arvosanojen suhteen kannata liikaa stressata - eivät ne välttämättä täysin suoraan korreloi sen kanssa, mitä / miten paljon on oppinut. Kannattaa myös ehkä opettajille sanoa suoraan, että kotiolot vaativat nyt sen, ettei opintoihin pysty panostamaan täysillä, ja ettet edes pyri parhaisiin arvosanoihin. Tai ainaakin ei kannata sellaisita kursseista liikaa huolta kantaa, joita et syystä tai toisesta koe niin tärkeiksi.
Olen itse amk-opettaja, ja ainakin minusta on opettajallekin eduksi tietää, mikäli opiskelija ei yritä täysillä mutta haluaa kuitenkin suoriutua opinnoistaan läpi. Jotkut opettavat voivat toki ottaa nokkiinsa, jos pitävät omaa ainettaan/omia kurssejaan kaikken tärkeimpinä, mutta tämä on sitten asia erikseen. Ja voit muuten olla varma, ettet ole ainoa, jolla on opintojen ja muun elämän yhteensovittaminen vaikeaa. Näitä on etenkin aikuisopiskelijoiden joukossa mutta myös nuorten joukossa. Tsemppiä!
meille sanottiin ihan alussa, että ei kannata yrittää parasta suoritusta kun työ ja kotikin vaativat omansa, pitää siis olla itselleen armollinen.
Minulla on toinen vuosi lopulla ja vielä kolmas edessä. Mies on aika uupunut lasten harrastusten vastuukannon takia, mutta tasaisella keskustelullla selviää. Lasten kanssa koitan tehdä yhdessä läksyjä, viikonloput tiuklasti kotona ja silloin en odota mieheni osallistuvan taloudenhoitoon mitenkään.
Tämä on hetkettäistä
Tämä on toki toinen kierros iltaopiskelua ja eka kerralla jäi lopputyö tekemätää kun ei vaan enää jaksanut. Nyt ennen aloitusta kysyin mieheltä, ymmärtääkö hän täysin mitä iltaopiskeluni merkitsee koko perheelle.
Jos olet jo käyttänyt vapaita ja lykännyt opiskelua sinun ehkä kannattaa tällä kertaa luovuttaa, kosk aperheesi tuntuu olemaan repeämässä. Koulua voi käydä myöhemminkin.
Voisit miettiä, mistä opiskelussasi on kysymys. Tavoitteletko jotain omaa unelmaasi, insinöörin titteliä? Mitä perhe siitä hyötyisi? Jos perheesi ei opiskelustasi hyödy tai tule hyötymään koskaan mitään, sitä on perheelle melkein mahdoton perustella ja saada perheen tukea siihen.
Jos pystyt perustelemaan opiskelusi paremmalla tulevaisuudella koko perheelle, se voisi motivoida sekä sinua itseäsi että perhettäsi.
Hyviä pointteja nimimerkit; austerism1, mieisse ja vähä vinkkiä.
Miksi opiskelen? Siksi, että nykyinen työni on merkityksetöntä sekä sillä ei ole mitään tulevaisuutta, että voisin edetä työssäni ja siitä maksetaan erittäin vähän. Jopa työkaverini lapsi sai kesäharjoittelusta parempaa palkkaa kuin me 50-ikävuodella olevat ihmiset.
Opiskelen siksi, että se voisi edistää taloudellisesti tilannettamme perheenä vaikka tuskin ikinä tuota ympäristöalan töitä tekisinkään, mutta se voisi laajentaa hakemaan parempia töitä. En näe itseäni työskentelemässä toimistossa tai pc.n äärellä ja enkä varsinkaan palavereissa. Käsillä minun täytyy saada työni tehdä.
Jos jätän kouluni kesken nyt, niin tiedän, että en tulisi ikinä enään palaamaan koulunpenkille ja en välttämättä pääsisi enään sisällekkään tuloksien perusteella.
Olen nyt jo mennyt hyvinkin paljon siitä "mistä aita matalin" ja en ole yrittänytkään saada kummoisia arvosanoja, mutta niitä on siltikin muutamia tullut. Nyt olen reputtanut muistaakseni 4 kurssia. Kesäloma, mikä on nyt, olisi sitä aikaa jolloin niitä voisi treenata, mutta on takki niin tyhjä, että pidän kyllä nyt loman lomana ja uppoudun harrastukseeni aivan 100.lla. Joku mainitsi, että jos luopuisi harrastuksesta?? En ikinä, se on se minun voimavarani ja energianlähteeni ja minulla on siinä niin paljon pelissä. Olenmme nimittäin bändi ja nyt se on saanut pientä tuulta siipiensä alle, joten pakko katsoa mihin se tie johtaa..
Olen vaikeuksistani/ perhesuhteistani maininnut mm. vastaavalle opettajalle sekä 2:lle psygologille, joten ymmärtävät kyllä nyt miksi ylipäätään harkitsen että kannattako minun jatkaa "ajatusta" kohdallani.
he siis ymmärtävät, mutta se "ihmettely, hämmennys ja kysymysten tulva" joiltakin kärkkäiltä kurssikavereilta, kun en ole suoriutunut kaikista kursseistani, niin se raivostuttaa minut äärimmilleen! Siltikin kaikkinensa sain yli 60 OP ensimmäisestä lukuvuodesta, että edes jotain tehnyt oikein tämän myrskyn keskellä. pää tosin meinasi hajota, enkä ole kerennyt huolehtia selvästikkään tarpeeksi itsestäni kuin perheestäni ja varsinkin esikoisen koulumenestys on laskenut tuona aikana. Voisin jopa sanoa, että hieman tuhoa tämä opiskelu on siviilissä aiheuttanut, niin paljon kuin sitä "kyllä opiskelu kannattaa" hoetaankin.
Olen vähän kuin vaakakuppi, joka ei osaa sanoa, että minne kallistua- ->
- 100% Opiskelun jatkaminen = terveys + perhesuhteet huononevat
- 50% opiskelun jatkaminen = helpompaa, mutta muiden opiskelijoiden sylkykuppina (kun ei teeasioita täydellä sydämmellä), josta hirveä pahanolon tunne ja suivaantuminen
- Opiskelun lopettaminen = köyhyyden hyväksyminen, ei taloudellista varmuutta yhäkään tulevasta, ei pysty vastaamaan esim. jälkikasvun toiveisiin
...
Tuossapa ne vaihtoehdot lyhyesti.
Noista kolmesta vaihtoehdosta mielestäni vähiten huono on kuitenkin opiskelu 50 % teholla. Sinähän opiskelet omaa elämääsi ja perheesi elämää varten. Se mitä muut opiskelijat ajattelevat työtahdistasi ei voi olla ratkaisevaa. He tuskin ovat tulevaisuuden työnantajiasi. Jokaisen on opiskeltava niillä resursseilla, mitä on. Ja edelleenhän on mahdollista palata jossain vaiheessa 100 % tai 80 % tehoon.
Saavutuksesi yli 60 op ensimmäisenä vuonna on todella erinomainen työn ja perheen ohella tehtynä. Onnittelut hienosta menestyksestä ja menestystä jatkoonkin! Älä jätä opiskelua.
Kiitos tsemppauksesta.
Olen miettinyt sellaista kuviota, että saakohan 'niitä kursseja', jotka eivät ole menneet läpi/ tule menemään läpi...niin siirrettyä aina sinne koulun loppuun eli yrittäisi niitä suorittaa vasta sitten läpi paremmalla keskittymisellä, kun kaikki muut koulutusohjelman kurssit suoritettu hyväksytysti. Tarkoittaa käytännössä ehkäpä 1 lisävuotta opiskeluun, mutta voi olla jopa helpompaa & järkevämpää noin, kuin kesälomilla ym. lomilla lukukausien välissä takki tyhjänä ja ilman motivaatiota yrittää niitä suorittaa.
Mikäli tuo onnistuu noin, niin säilyyköhän esim. ne 2 uusintayritystä tentteihin noin pitkälle 2-3 vuotta (ettei tartteisi koko kurssia taas uudestaan suorittaa)?
Tuo on nyt vähän huono asia jos oman lapsen koulusuoriutumisessa vanhemman opiskelu näkyy. . mensiin myös 50% kannalle. Mitä niistä koulukavereista välittämään, ei heitä tarvitse loppuikää katsoa.
kurssiarvosanat on pakko viedä rekisteriin lukuvuoden loppuessa, joten kurssi on käytävä uudeleen jollei määräajassa saa hyväksyttävää suoritusta.
Okei. Se on sitten niin, että opiskelen mitä pystyn tai kerkeän ja teen koulutusajastani pidemmän eli nuo 0-kurssit siirrän sinne loppuun jolloin aikaa panostaa 1:een kurssiin kerrallaan, kun ei niitä kerkeä oikein nyt välissäkään uusimaan tai siis opiskelemaan niin, että menisivät läpi. Noin se pitää jotenkin taktikoida olivatpa kurssikaverit mitä mieltä sitten tahansa. Ryhmätöissähän tuo asianlaita sitten tulee aina ilmi enemmän.
Nyt on paha paikka!!! Nimittäin mulle on tarjottu toista työtä (huomattavasti parempi palkka kuin nykyisessä tylsässä duunissani) ja se on työtä jolla merkitystä....vaan joutuisin jättämään koulun sikseen, jos sitten otan tuon duunin. Vaikea päätös, mutta taloudellinen tilanteeni pakottaisi minut ottamaan tuon työpaikan.
Voi voi..