Ei enää

Kävin tänään AA:n ovella,en päässyt sisään koska päivystysaika oli ohi.Olen psyykannut itseäni 3 päivää,että uskaltaisin vihdoin antaa muiden auttaa,koska itse en jaksa enää.Soitin neuvontanroon ja vastaajan ääni oli niin ystävällinen että rupesin itkemään.Kauheinta onkin se että myöntää tuntemattomalle oman vakavan ongelmansa,eikä toinen heti tuomitse.Se vie viimeisenkin itsetunnon,ylpeydellähän tässä onkin porskutettu viimeiset 2 vuotta!Että ihminen voikin tehdä itselleen ja läheisilleen niin paljon pahaa:sosiaaliryyppäämisestä viikonloppuisin liukuu pikkuhiljaa ns. kostodokaamiseen muka huonon parisuhteen vuoksi,Sitten huomaa että baarissa viihtyy myös viikolla,eihän siellä ole oma ukko haukkumassa.Lisää riitaa kotona,hyvä tekosyy olla menemättä töihin,kammottavia ahdistuskohtauksia,unettomuutta,itsetuhoisia ajatuksia,lääkkeiden yliannostus kännipäissään,sairaalan kautta suljetulle vuorokaudeksi ja sitä myöten sairaslomalle ja terapiaan.Aikansa levättyään on valmis menemään takaisin töihin.Terapia loppuu kesken omasta aloitteesta,eikä menekään kauaa kun huomaa istuvansa baarissa,kyllä puhuttavaa riittää,ei tietenkään omasta pahasta olosta.Alkaa sama kierre,paitsi aikansa kestettyään sitä jääkin kokonaan pois töistä.Kyllä tekosyitä riittää;haluan olla parempi ihminen,levätä enemmän ja hoitaa itseni kuntoon.Ei siinä muita tarvita!Kuitenkin illalla pelkää mennä nukkumaan,ettei huominen tule liian nopeasti.Asiat pitäisi selvittää;mitä vielä,ehtii sitä ensi viikollakin.Mukaan tulee valehtelu ja toisten ihmisten manipulointi.Ei riitä kantti myöntää että syöksykierre on niin hurjaa ettei peiliin kehtaa katsoa!Kunnes sunnuntaina aloin itkemään kun perhe tuli kotiin.Niin paljon olen pahaa aiheuttanut ja kuitenkin mua rakastetaan,joten ei ole vielä myöhäistä.Huomenaamuna menen vaikeasta ovesta sisään ja itken siellä vaikka koko päivän omaa itseaiheutettua kurjuuttani,mutta aion myös ottaa tarjotun avun vastaan.Niin kauan kun on rakkautta on toivoa minullakin!
4464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvin tuttua tekstiä..Ei muutakon rohkeasti ovesta sisään ps.voit menettää kurjuutesi.
T: [email protected]

Äänestä

miten oot onnistunu?
mulla on samantyyppinen tilanne.

Äänestä
  • Niin tarkotitko mua vai tuota pitkää stooria?

    Äänestä

  • alkoholisti kirjoitti:

    Niin tarkotitko mua vai tuota pitkää stooria?

    pitempää lähinnä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itseinho kirjoitti:

Kävin tänään AA:n ovella,en päässyt sisään koska päivystysaika oli ohi.Olen psyykannut itseäni 3 päivää,että uskaltaisin vihdoin antaa muiden auttaa,koska itse en jaksa enää.Soitin neuvontanroon ja vastaajan ääni oli niin ystävällinen että rupesin itkemään.Kauheinta onkin se että myöntää tuntemattomalle oman vakavan ongelmansa,eikä toinen heti tuomitse.Se vie viimeisenkin itsetunnon,ylpeydellähän tässä onkin porskutettu viimeiset 2 vuotta!Että ihminen voikin tehdä itselleen ja läheisilleen niin paljon pahaa:sosiaaliryyppäämisestä viikonloppuisin liukuu pikkuhiljaa ns. kostodokaamiseen muka huonon parisuhteen vuoksi,Sitten huomaa että baarissa viihtyy myös viikolla,eihän siellä ole oma ukko haukkumassa.Lisää riitaa kotona,hyvä tekosyy olla menemättä töihin,kammottavia ahdistuskohtauksia,unettomuutta,itsetuhoisia ajatuksia,lääkkeiden yliannostus kännipäissään,sairaalan kautta suljetulle vuorokaudeksi ja sitä myöten sairaslomalle ja terapiaan.Aikansa levättyään on valmis menemään takaisin töihin.Terapia loppuu kesken omasta aloitteesta,eikä menekään kauaa kun huomaa istuvansa baarissa,kyllä puhuttavaa riittää,ei tietenkään omasta pahasta olosta.Alkaa sama kierre,paitsi aikansa kestettyään sitä jääkin kokonaan pois töistä.Kyllä tekosyitä riittää;haluan olla parempi ihminen,levätä enemmän ja hoitaa itseni kuntoon.Ei siinä muita tarvita!Kuitenkin illalla pelkää mennä nukkumaan,ettei huominen tule liian nopeasti.Asiat pitäisi selvittää;mitä vielä,ehtii sitä ensi viikollakin.Mukaan tulee valehtelu ja toisten ihmisten manipulointi.Ei riitä kantti myöntää että syöksykierre on niin hurjaa ettei peiliin kehtaa katsoa!Kunnes sunnuntaina aloin itkemään kun perhe tuli kotiin.Niin paljon olen pahaa aiheuttanut ja kuitenkin mua rakastetaan,joten ei ole vielä myöhäistä.Huomenaamuna menen vaikeasta ovesta sisään ja itken siellä vaikka koko päivän omaa itseaiheutettua kurjuuttani,mutta aion myös ottaa tarjotun avun vastaan.Niin kauan kun on rakkautta on toivoa minullakin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu