vastuutonta.

Sinä nähty koiran omistaja.Miksi pitää koira paskannuttaa melkein porttin pieleen ? Niin kutsutun toralinnan aidan ympärillä on maahan jätettyjä koiran paskoja paljon ja lapset
juoksevat leikkiessään aidan ympäri ja haisevat sisään tullesssaan aivan karmealta.
Miten voi ihminen olla näin itsekäs ettei välitä muista ihmisistä ?Tiedätkö mitä rikos laki sanoo tälläisestä jätöksien jättämisesstä.
23435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kun kävelen paljon kaupungilla nään paskoja ihan keskellä jalkakäytävää kyllä täytyy ihmetellä minkälainen ihminen on remmin päässä ,olen myös nähnyt kirkkopuistoon koiria käyttävän eivätkä ota paskoja pois jopa ison saksanpaimenkoiran paskan jätti yks tollo.

Äänestä

Kerätkää ne itse pois jos se haittaa. Sillätavalla maailma pelastuu ja kaikille tulee hyvä mieli kun harrastatte pahansuovan vittuilun sijasta jotain hyödyllistä :) Tä??

Äänestä
  • Kyllä asia on niin,että sinä mahdollinen 1 monista pihoihin paskattajista "Shäferhund von Savo"
    olet velvollinen korjaamaan koirasi, tai jopa mahdolliset omat jätöksesi itse pois.
    Tuollainen kannanotto on täysin ala-arvoista, ja lapsellista uhoomista.
    Itsekkin tiedät, että olet väärässä kirjoituksinesi, mutta jostain syystä sinun pitää vaan tunnustaa tyhmyytesi mokoman asian yhteydessä.
    Meitä oman lemmikkimme jätösten korjaajia lienee valitettavasti vähemmistö, mutta
    kuitenkin on havaittavissa, että täälläkin kirjoittelu on tuottanut positiivista tulosta asian korjaamiseksi.

    Äänestä

siinäpä itsekkään ihmisen itsekkäitä ajatuksia ?

Äänestä

Ja parhaimmat antavat koiransa vääntää torttua jopa yleiselle uimarannalle.

Äänestä
  • Tora ,Tora Tora.

    Äänestä

eiköhän ne paskat kuulu omistajan kerätä kerran koiraa pitää.

Äänestä

Vituttaako?


Minulla on omaa lääniä ja tilusta senverran että koirani paskat mahtuu kyllä, eikä haise naapuriin. Vaan tuollainen surkeilu ei johda mihinkään, kerätkää pois jos jotain häiritsee, antakaa hyvän kiertää, nouskaa uudelle levelille. Vaan ei, ruikuttaa pitää, pääasia että ruikuttaa.

Äänestä

Missä se sinun "läänisi ja tiluksesi on" ilmoita, niin tulemme koirinemme p,skantamaan sinne muutamaksi viikoksi, vain muutamaksi viikoksi.
Katsotaan sitten, kuinka "hyvät suhteet" jääpi molemmille osapuolille.?

Äänestä

Minä en korjaa koirani paskoja pois, jos joku painuu yhtä syvälle sinne pusikkoon, minne koirani sontii, niin joutaa astuakin sessun jätökseen.

Äänestä
  • Sepä onkin jo eriasia pyllistellä risukossa, kuin hoidetulla alueella.
    Keskustelu taitaakin koskea noita hoidettuja nurmikoita, ja kevyenliikenteen alueita.
    Omalla tontillaan ja "TILUKSILLAAN" kukin sontikoon vaikka sisäänkäynnin kynnykselle, harvempi sivullinen siitä huolta pitää.

    Äänestä

Ei ihan oikeasti. Kävikö kipeästi kun järki lähti? Koiranpaska maatuu ja häviää muutamassa viikossa ja on puhdas luonnontuote. Ketään ei tunnu haittaavan nämä kaljakoppien kääreet, ns. mäyräkoirannahkat, tupakantumpit, lasinsirpaleet...ym roina. Mutta ei, vuodesta toiseen vain koiranpaska.

Mutta kun teillä saakelin pikkusieluisilla vitopäillä ei ole muuta elämää, kuin kytätä koiranomistjia, joka on lähtökohtaisesti teille vihollinen, kun teillä itsellänne ei ole koiraa.

Mitä jos koettaisitte hankkia itsellenne vaikka elämän ja ajatella asioita hieman laajemmasta vinkkelistä, se kannattaa!

Äänestä

ei ne asfalttilla maadu siihen ne kuivuu tai sateella leviää .

Äänestä

Katsoppas "VON SAVO" kun meillä joillain koirallisilla on jo sivistys siksi korkealla,
että me ei haluta elää sen enempi koirien, kuin muunkaan p,skan seassa, eikä
odotella sen maatumista.
Kysymyshän on siitä, että meissä koiran taluttajissa on muutamia ikuisia jääräpäitä,
joiden tajuntaan ei mene puhtauden ja p.skan erillään pitämiset.
Meidän siistien ihmisten pitäisi heidän / teidän mielestänne sopeutua samaan sotkuun, kuin missä sinäkin näyt haluavan kieriskellä.
Toisaalta onhan tunnettua, että "p,skassa kasvaa, kun vain olla jaksaa"
Mutta siinä oleminen ei ole pakollista, ja on jopa lailla kielletty mahdollisten bakteerien leviämisen takia.
Sinulla kun näyttää olevan tuota "lääniä, ja tiluksia" niin voit tietenkin melskata siellä mielesi mukaan, mutta älä yllytä meitä pienen tontin tai kokonaan tontittomia
samaan sotkuun, kuin mihin itse näyt suurella rakkaudella osallistuvan,
-----paapomaan koirien p,skaan.

Mitä noihin mainitsemiisi mäyräkoiran nahkoihin tulee, niin ne ovat todella huonoja maatumaan, mutta se on sitten kokonaan uuden kirjan kirjoittaminen
siitä aiheesta.
Kysymykseesi v,tuttaako, vastaan; minua ei pienet asiat heilauta, kun ei isotkaan.

Mutta ketjun aloittajan asia koirien ja muiden ulosteiden levittäminen hoidetuille paikoille onkin jo ISOJEN KIRJAIMIEN VÄÄRTI.
Todellakin puolustettava asia puhtauden, ja jopa terveydenkin puoilesta.
Eikös niin ?????

Äänestä

Älä hyvä kligkg00 vedä tätä sivistyskorttia mukaan, kirjoituksesi perusteella se sivistyksesi näyttäisi olevan katinkullan veroista pintakiiltoa, joka lähtee pienellä raaputuksella ( lue ,nettikirjoituksella ) näköjään pois. Näin pehmeästi sanottuna. Voisin sanoa totuudenkin vaan en halua loukata.

Ilman muuta jokainen sivystymätönkin tietää, että ei se paska lautasen reunalla ole niin hyväksi, vaan sieltä kadun reunalta ja puiston pensaan juurelta se kakkeli haihtuu kuni mummovainaan pieru pohjoistuuleen..

Maaseudulla kasvaneilla ihmisillä on harvemmin noita bakteerikammoja ja fobioita. Sensijaan tilalla on terve suhtautuminen eläman monimuotoisuuteen...Niin ja kyky loikata lenkillään vaikka sen koiranjätöksen yli.

Monesti näillä siisteiksi itseään mainostavilla ihmisillä saattaa se oma koti olla varsinainen sikolätti ja bakteeripesä, mutta silti halutaan sormi pystyssä " sivistyneesti " opettaa muita.

Äänestä

Sivistys näkyy kyllä sinun kirjoitus tyylistäsi,ei sitä tarvitse arvuutella.

Äänestä
  • "sinun" kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja "kirjoitus tyylistäsi" on yhdyssana,
    että se siitä SINUN tyylistäsi!"

    Älä opeta isääsi nai.aan!

    Äänestä

ei se koiran uloste ole kovin haitallista! äärimmäisessä hätä tilanteessa sitä voisi vaikka käyttää ravintona!!

Äänestä

Ei tuota koeranpaskoo tuolla katuvarsilla oo tunkioiksi asti kertynnä, että meleko turhanpäevästä vouhotusta tuo jokavuotinen sota on tuosta assiista

Äänestä
  • Mun koira paskantaa mihin sitä sattuu paskatuttamaan ja en ikinä siivoa niitä paskoja.

    Äänestä

  • Koiran ystävä kirjoitti:

    Mun koira paskantaa mihin sitä sattuu paskatuttamaan ja en ikinä siivoa niitä paskoja.

    Ilimankos ? jne---------------------

    Äänestä

itse teen tarpeeni aikaan ja PAIKKAAN katsomatta.enkä siivoa .

Äänestä

Kyllä kakka kuluu arkeen, jos ei olis koirankakkaa puheenaiheena niin me kaikki joutuisimme keksimään jotain muuta ruikutettavaa. Oma koirani on varsin etevä virtsaamaan rappukäytävässä naapurien postilaatikkoon! Aina menee yläkerran pultsarin piikkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä kirjoitti:

Sinä nähty koiran omistaja.Miksi pitää koira paskannuttaa melkein porttin pieleen ? Niin kutsutun toralinnan aidan ympärillä on maahan jätettyjä koiran paskoja paljon ja lapset
juoksevat leikkiessään aidan ympäri ja haisevat sisään tullesssaan aivan karmealta.
Miten voi ihminen olla näin itsekäs ettei välitä muista ihmisistä ?Tiedätkö mitä rikos laki sanoo tälläisestä jätöksien jättämisesstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu