Kuinka selvitä yksinäisyydestä kesällä, kun kaikilla muilla on suunnitelmia ja ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.?
Olen viime aikoina huomannut, että olen entistä yksinäisempi. Jostain syystä kaikki kaverini/ystävät ovat unohtaneet minut, eikä pidä minuun yhteyttä.
Saan aina itse laittaa ensimmäisen viestin heille tai soittaa kuulumisia. Mielestäni yhteydenpidon pitäisi olla molemminpuolista.
Viime aikoina, kun olen yhteyttä heihin ottanut ja yrittänyt sopia näkemistä, niin vastaus on että en nyt ehdi tai sitten kun sovitaan joku päivä niin silloin soitetaan, että en pääsekään tulemaan tai oikeastaan useammin ei viitsitä edes ilmoittaa ettei pääsekään ja sitten turhaan odottelen näkemistä.
Olen niin väsynyt olemaan aina se kuka yrittää pitää yhteyttä. Ja jotenkin sitten jää aina sellainen tunne että yritän väkisin pitää kaveruudesta kiinni kun toista ei "kiinnosta". Nykyään olen väsynyt yrittämään ja olenkin sitten "mieluummin"
yksin.
Olen yrittänyt puhua heille asiasta ja kertonut, että olen yksinäinen. Mutta he eivät asiaa noteeraa mitenkään. En enään tiedä mitä pitäisi tehdä asian suhteen? En haluaisi aina olla yksin kotona tai muuten yksinäinen.
Ikää on kuitenkin jo 31 vuotta, niin olisihan se mukava viettää aikaa ystävien kanssa ja elää elämäänsä ja olla onnellinen.
Asiallisia vastauksia kiitos...
Olen viime aikoina huomannut, että olen entistä yksinäisempi. Jostain syystä kaikki kaverini/ystävät ovat unohtaneet minut, eikä pidä minuun yhteyttä.
Saan aina itse laittaa ensimmäisen viestin heille tai soittaa kuulumisia. Mielestäni yhteydenpidon pitäisi olla molemminpuolista.
Viime aikoina, kun olen yhteyttä heihin ottanut ja yrittänyt sopia näkemistä, niin vastaus on että en nyt ehdi tai sitten kun sovitaan joku päivä niin silloin soitetaan, että en pääsekään tulemaan tai oikeastaan useammin ei viitsitä edes ilmoittaa ettei pääsekään ja sitten turhaan odottelen näkemistä.
Olen niin väsynyt olemaan aina se kuka yrittää pitää yhteyttä. Ja jotenkin sitten jää aina sellainen tunne että yritän väkisin pitää kaveruudesta kiinni kun toista ei "kiinnosta". Nykyään olen väsynyt yrittämään ja olenkin sitten "mieluummin"
yksin.
Olen yrittänyt puhua heille asiasta ja kertonut, että olen yksinäinen. Mutta he eivät asiaa noteeraa mitenkään. En enään tiedä mitä pitäisi tehdä asian suhteen? En haluaisi aina olla yksin kotona tai muuten yksinäinen.
Ikää on kuitenkin jo 31 vuotta, niin olisihan se mukava viettää aikaa ystävien kanssa ja elää elämäänsä ja olla onnellinen.
Asiallisia vastauksia kiitos...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä oon 48,ja tunnen itseni tosi yksinäiseksi...olen parisuhteessa,mutta kaveri huitelee nytkin ties missä talkoissa...mun kans ei lähde mihinkään.En jaksa pitää yhteyttä entisiin ystäviin,he ovat jääneet jonnekkin taa,entiseen elämään...en ole puhelin-ihmisiä,enkä tykkää soitella kellekkään.Olis ihana pukeutua nätiksi ja lähteä ihmisten ilmoille,jonnekkin kesä tapahtumiin,laatia jotain suunnitelmia,joita odottaa...yksin on vain niin tylsää mennä...Laitan takapihaa nätiksi,istun yksin ja kuuntelen radiota,ja lueskelen lehtiä,joissa on ihania kesäkuvia kauniista ihmisistä piknikillä..todellisuus on toista!Ei huvita laittaa ruokaakaan ja syödä yksin sitä...Luulen että minulla on kohtalotovereitakin...
Täällä myös yksinäinen. Kaksi todella hyvää ystävääni kuolivat vuoden sisällä. Heidän lähtönsä jätti suuren aukon sydämeeni ja tottakai menetin tukiverkostoni samalla. Heidän kanssaan vietin suurimman osan vapaa-ajastani ja soiteltiin tai tekstailtiin päivittäin.
Voisi kuvitella, että muut kaverini olisivat tukeneet minua, mutta ei kukaan heistä ei ole kysynyt miten voin. Ja olen jäänyt aivan yksin.
Ihan kuin minussa olisi joku sairaus ettei voisi lähestyä??!!
Ja juuri kun eniten tarvisin tukea ja ystävien seuraa saadakseni taas elämäni takaisin raiteilleen...
Toinen asia mitä olen myös ihmetellyt on se että kun ystäväni löytävät poikaystävän/tyttöystävän niin yhteydenpito minuun on loppunut täysin.
Kyllä niitä ystäviä mielestäni tarvitaan vaikka on parisuhteessakin. Vai oletteko samaa mieltä?
Olen samaa mieltä!Minusta tuntuu että yksikin entinen ystäväni on kateellinen parisuhteestani.Minä sairastuin vakavasti ja jouduin jäämään pois työelämästä,se on aikamoinen muutos,yhtäkkiä.Olen huomannut että sairastunutta pelätään...kukaan ei pyydä enää lenkille...kaikilla on kiire...
Ei ole suunitelmia eikä kiireita.Aina on aika kavereille ja uusille tuttavuuksille on myös tila ja aika.On muutama kaveri mutta myös uusia olisi mukaava saada.Mennään päivä kerrala.Yksin tulee tehtu monia asioita koska kavereilla eri elämantilanne ja usemilla myös eri harrastusket.Lenkilla en käy mutta valokuvan paljon ja kuljen kaupunkilla tai luonossa ja olisi mukaava saada seura myös.Myös biljardikaveria kaipais joskus.Tykkään myös kalastuksesta ja sienimetsässä käyn syksyllä.Vaikka en ole parisuhteessa ja olen 43v mies niin iällä tai muulla ei ole merkitusta koska voi olla myös kaveri vaikka on toista sukupuolta ja parisuhteessa.Ainakin minun mielestä.Minusta on tärkeämpi että tulee toimeen keskenään,arvosta ja luottaa toiseen.