Ja taas pieni lapsi kuoli ajattelemattomuuden seurauksena

Päivitetty 24.5.2014 09:56, julkaistu 24.5.2014 09:53.

IS: Pikkulapsi putosi ikkunasta ja kuoli Tampereella

STTLähetä palautetta toimittajalle.

Taaskin siirtelen uutisia Uudenkaupungin palstalle, kuten edelliseen aloitukseeni sain kommentin. Ja taas kävi niin, kuin edellisessä aloituksessani toin esiin, elikä lapsi oli työntänyt tuolin ikkunan alle, kiivennyt sille ja pudonnut ikkunasta. Eikö vaan ollutkin turha kuolema, joka olisi voitu estää vaikkapa lukaisemalla kirjoituksiani, olen tällaisestakin varoitellut monet kerrat. Laittakaan nyt mieleenne kaikki lukijat, että pienikin lapsi on varsin nokkela, usein nokkelampi kuin vanhempansa, varsinkin psyykkisesti sairastava yksinhuoltajaäitinsä, virn..

Päivitetty 24.5.2014 09:56, julkaistu 24.5.2014 09:53.

IS: Pikkulapsi putosi ikkunasta ja kuoli Tampereella

Tampereella sattui torstaina onnettomuus, jossa alle puolitoistavuotias poika putosi ikkunasta ja menehtyi vammoihinsa, kertoo Ilta-Sanomat.
Onnettomuus tapahtui torstaina aamupäivällä, kun isoäiti oli hoitamassa kolmea lastenlastaan. Isoäidin ollessa vaihtamassa nuorimmaisen vaippoja, lapsista keskimmäinen kiipesi rahin päälle ja siitä ikkunalaudalle ja putosi viidennen kerroksen avoimesta ikkunasta. Hän menehtyi illalla vammoihinsa Tampereen yliopistosairaalassa.
Poliisi ei epäile rikosta, vaan pitää tapausta tapaturmana.
Poliisi kehottaa käyttämään ikkunan avautumista estävää salpaa, jotta vastaavanlaisilta onnettomuuksilta vältyttäisiin.

21

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja taas

      Oliko tämänkin lapsen äiti yh...???

      Isoäiti voi olla hoitamassa lapsia muustakin syystä. Äiti ja isä voivat esimerkiksi olla TÖISSÄ!

      Turhaan sinä täällä spekuloit tilannetta.

      Mikähän siinä on kun noin viisas ihminen ei ole omia lapsiaan saanut huostaansa???

      • Ikävä itsekkyys

        Milloin ehdit vastata henkilökohtaiseen kysymykseen ruokkomaksujesi maksamisesta.

        Tämä on varmaan noin 10. kerta ja aina aloitatat uuden ketjun.

        Vastamaattomuus on jo vastaus.

        Hoida omat velvollisuuteesi äläkä sepusta tänne enää. Sinua ei kiinnosta lapsen asiat.

      • von Lagerbom
        Ikävä itsekkyys kirjoitti:

        Milloin ehdit vastata henkilökohtaiseen kysymykseen ruokkomaksujesi maksamisesta.

        Tämä on varmaan noin 10. kerta ja aina aloitatat uuden ketjun.

        Vastamaattomuus on jo vastaus.

        Hoida omat velvollisuuteesi äläkä sepusta tänne enää. Sinua ei kiinnosta lapsen asiat.

        Etkö koskaan lue sinulle osoitettuja vastauksia? Olen jo useaan ketjuun vastannut, jo viimevuonnakin ettei ole elatusmaksuja rästissä. Kirjoita tämä nyt vaikka olohuoneesi seinään muistiin, ettet enää samaa asiaa kysele..

        Mutta vituttaako, kun juuri ennen tätä lapsen putoamista kirjoitin etteivät vanhemmat ymmärrä että ihan pienikin lapsi osaa työntää tuolin ikkunan eteen ja pudota sitten ikkunasta ulos. Näin kävi kai vain pari päivää kirjoitukseni jälkeen. Tällaiset vaaratilanteet tulisi joka perheessä huomioida jo ennalta..

    • onko blogi

      Herra Lagerbom! Ala pitämään omaa blogia, jossa jakelet meille yh-äideille lastenhoito-ohjeita. Myöskin voisit opastaa blogissasi, parhaan lapsentekotavan: onko se naturelli vai koeputki? Voisit myös antaa meille palstallasi synnytysvalmennusta ja alkaa meille etä-duolaksi.
      Auttaa meitä lapsiemme kasvatuksessa, lapsen eri kehitysvaiheissa.
      Myöskin voisit blodissasi antaa ennaltaehkäiseviä neuvoja vaaratilanteisiin.

      • von Lagerbom

        Lue päiväkirjamerkintöjäni, miten minä olen lastani hoitanut, ollut läsnä. Täydellinen minäkään en ole, kuten ei kukaan, mutta yritän ainakin ennakoida ettei lapselleni tapahtuisi mitään pahaa. Kun psyykensairaat, miehiä vihaavat lesbotantta sosiaaliviranomaiset- taikka tuomarit haluavat suosia irvokasta, perinteisestä perhemallista poikkeavaa koti-idylliä, on oikeaoppinen kasvattaminen vaikeaa- ja joissakin tapauksissa mahdotontakin.

        Kartanonherra.suntuubi.com

      • lautamies tietää
        von Lagerbom kirjoitti:

        Eikö niistä aiemmista herjauksistasi viranhaltijoita ja yksityishenkilöitä, sekä kultaseppäsukua vastaan, nostettukaan syytettä? Ja nyt sitten siitä ilahtuneena aiot jatkaa samaan malliin. Näköjään katsot itselläsi olevan jotain erityisoikeuksia. Mihin se sitten perustuukin, Kartanonherruuteen ilmeisesti...

      • von Lagerbom
        lautamies tietää kirjoitti:

        Eikö niistä aiemmista herjauksistasi viranhaltijoita ja yksityishenkilöitä, sekä kultaseppäsukua vastaan, nostettukaan syytettä? Ja nyt sitten siitä ilahtuneena aiot jatkaa samaan malliin. Näköjään katsot itselläsi olevan jotain erityisoikeuksia. Mihin se sitten perustuukin, Kartanonherruuteen ilmeisesti...

        Olisiko nyt vaan parempi että pysyttäisiin ihan vaan tässä aiheessa. Etkö lainkaan huomioi sitä, että on tapahtunut pienen lapsen kuolemantapaus, joka olisi voitu estää ennakoimalla vaaratilanteita, kuten juuri edellisessä aloituksessani toin esiin, että vanhemmat olettavat ettei lapsi ymmärrä esim siirtää tuolia ikkunan eteen.. Toin tuon lehtiuutisoinnin sekä oman kannanottoni tänne sen vuoksi että lukijat ottaisivat tällaiset seikat huomioon mahdollisten omien lastensa kohdalla ja näin vältyttäisiin uutisoinnin kaltaisilta murhenäytelmiltä. Myös veden äärellä on syytä olla varovaisia, lapset kun eivät tarvitse pitkiä aikoja kun jo katoavat näköpiiristä jos aikuinen keskittyy muuhun kuin lapsensa valvontaan..

      • aur-pair
        von Lagerbom kirjoitti:

        Lue päiväkirjamerkintöjäni, miten minä olen lastani hoitanut, ollut läsnä. Täydellinen minäkään en ole, kuten ei kukaan, mutta yritän ainakin ennakoida ettei lapselleni tapahtuisi mitään pahaa. Kun psyykensairaat, miehiä vihaavat lesbotantta sosiaaliviranomaiset- taikka tuomarit haluavat suosia irvokasta, perinteisestä perhemallista poikkeavaa koti-idylliä, on oikeaoppinen kasvattaminen vaikeaa- ja joissakin tapauksissa mahdotontakin.

        Kartanonherra.suntuubi.com

        http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/vanhemmuus_ja_kasvatus/lapsen_itsetunnon_tukeminen/

        Lapsen hoitaminen ja kasvattaminen on paljon muutakin kuin pelkkää läsnäoloa. Herra Kartanonherra voi tutustua edellä olevaan linkkiin. Lapsella on luontojaan montakin eri perustarvetta, joita pelkkä läsnäolo ei tyydytä. Ruoka, juoma, puhtaanapito, hellyys, rakkaus, lapsen itsetunnon nostaminen ja kehittäminen jne.

        Onkohan herra Kartanonherra, ajatellut miksi toinen nainen haluaa toisen naisen läheisyyttä ja hellyyttä....olisiko miehessä itsessään silloin jotain vikaa?

        Kartanonherra.suntuubi...joo, ehkä olisi parasta päivittää sekin nykypäivään...eihän se antanut lukijalleen mitään ahaa-elämyksiä. Voisit aloittaa tästä uuden nuorikkosi synnyttämisestä uuden Kartanonherra-sivuston..:))))

      • nakkilasta
        aur-pair kirjoitti:

        Mutta, eihän mitään nuorikkoa ole olemassa. Ethän usko kaikkia Kartanonherran huiman mielikuvituksen tuotteita?
        Se "kartanokin" on lähinnä laudasta kyhätty mökkipaha. Ei sinne nuorikoita eikä uusia tenavia mahdu.

      • aur-pair
        nakkilasta kirjoitti:

        Mutta, eihän mitään nuorikkoa ole olemassa. Ethän usko kaikkia Kartanonherran huiman mielikuvituksen tuotteita?
        Se "kartanokin" on lähinnä laudasta kyhätty mökkipaha. Ei sinne nuorikoita eikä uusia tenavia mahdu.

        Tuolla Satakunnan-palstalla hän on kertomansa mukaan ostanut tiilitehtaan..:))..Eikö sinne koko pesue mahdu. Kesävauvalle on pohdittu nimeä oikein porukalla..:))
        En minä mihinkään nuorikkoihin usko, kuten ei usko moni muukaan.
        Pitääpä käydä tutustumassa tähän Kartanonherran suntuubiin.

      • vastaahan nyt
        von Lagerbom kirjoitti:

        Lue päiväkirjamerkintöjäni, miten minä olen lastani hoitanut, ollut läsnä. Täydellinen minäkään en ole, kuten ei kukaan, mutta yritän ainakin ennakoida ettei lapselleni tapahtuisi mitään pahaa. Kun psyykensairaat, miehiä vihaavat lesbotantta sosiaaliviranomaiset- taikka tuomarit haluavat suosia irvokasta, perinteisestä perhemallista poikkeavaa koti-idylliä, on oikeaoppinen kasvattaminen vaikeaa- ja joissakin tapauksissa mahdotontakin.

        Kartanonherra.suntuubi.com

        Herää kysymys, minkälainen ihminen on psyykensairas?
        Tekeekö yksinhuoltajuus ihmisestä jotenkin sairaan?

      • täh?
        von Lagerbom kirjoitti:

        Lue päiväkirjamerkintöjäni, miten minä olen lastani hoitanut, ollut läsnä. Täydellinen minäkään en ole, kuten ei kukaan, mutta yritän ainakin ennakoida ettei lapselleni tapahtuisi mitään pahaa. Kun psyykensairaat, miehiä vihaavat lesbotantta sosiaaliviranomaiset- taikka tuomarit haluavat suosia irvokasta, perinteisestä perhemallista poikkeavaa koti-idylliä, on oikeaoppinen kasvattaminen vaikeaa- ja joissakin tapauksissa mahdotontakin.

        Kartanonherra.suntuubi.com

        Tiedätkö mikä on narsistinen persoonallisuushäiriö? ..heh

      • Paartender
        täh? kirjoitti:

        Tiedätkö mikä on narsistinen persoonallisuushäiriö? ..heh

        HEH HEH.HEH! Tiilitehtaan..:)
        Voi sitten olla, että joutuu lukemaan tiilenpäitä, jotka on valmistettu kyseisessä tehtaassa. Kohtalon ivaa. Maailma on joskus julma. Mutta onneksi Suomi on vielä oikeusvaltio ja virkamiehillä jonkinlainen turva.

      • Kirjoitus kielto...
        von Lagerbom kirjoitti:

        Olisiko nyt vaan parempi että pysyttäisiin ihan vaan tässä aiheessa. Etkö lainkaan huomioi sitä, että on tapahtunut pienen lapsen kuolemantapaus, joka olisi voitu estää ennakoimalla vaaratilanteita, kuten juuri edellisessä aloituksessani toin esiin, että vanhemmat olettavat ettei lapsi ymmärrä esim siirtää tuolia ikkunan eteen.. Toin tuon lehtiuutisoinnin sekä oman kannanottoni tänne sen vuoksi että lukijat ottaisivat tällaiset seikat huomioon mahdollisten omien lastensa kohdalla ja näin vältyttäisiin uutisoinnin kaltaisilta murhenäytelmiltä. Myös veden äärellä on syytä olla varovaisia, lapset kun eivät tarvitse pitkiä aikoja kun jo katoavat näköpiiristä jos aikuinen keskittyy muuhun kuin lapsensa valvontaan..

        Miksiköhän sinä et ole omien lapsiesi huoltaja kun olet noin v..un viisas tai vaikka Suomen lapsiasiain Ministeri??? Yh-äidit paitsioon kyllä Lagerbom hoitaa kaikki kaltoinkohdellut lapset...

      • mörrimöykky
        von Lagerbom kirjoitti:

        Lue päiväkirjamerkintöjäni, miten minä olen lastani hoitanut, ollut läsnä. Täydellinen minäkään en ole, kuten ei kukaan, mutta yritän ainakin ennakoida ettei lapselleni tapahtuisi mitään pahaa. Kun psyykensairaat, miehiä vihaavat lesbotantta sosiaaliviranomaiset- taikka tuomarit haluavat suosia irvokasta, perinteisestä perhemallista poikkeavaa koti-idylliä, on oikeaoppinen kasvattaminen vaikeaa- ja joissakin tapauksissa mahdotontakin.

        Kartanonherra.suntuubi.com

        Eipä näyttänyt olevan kuvia ja kertomuksia likasta menneeltä ja tältä vuodelta eikä muutoinkaan oltu esitelty nuorikkoa ja uusinta Lagerbomin jälkeläistä!

        Alahan nyt päivitellä Kartanonherra suntuubiasi, että meidän muidenkin päivät saavat jotain piristystä.
        Voisit myös niiden kirjoitelmiesi oheen kirjoittaa meille yh-äideille opaskirjasta lapsen hoidosta ja kehityksestä...:))

    • Joskus sanottiin...,

      että 99 erilaista hullua ja minä se sadas.Seon hyvä jos sen itse huomaa

      • Agent in Uki

        Ehkä noiden tuulesta temmattujen tarinoiden tarkoituksena on pitää tämä palsta vireänä. Jos Mangus onkin LounliRaideri? Jakautunut persoonallisuus, joka työstää tekstejä Ankkakujan yksiöstä, mutta miksi?
        Jos tuonkin ajan minkä hän täällä on käyttänyt, olisi käyttänyt ansiotyössä käymiseen, näyttäisi pankkitili paljon lohdullisempia lukemia ja valkoiseen Hiaceen/ikäloppuun Mersuun saisi ´tankata naftaa ihan itse ansaituilla rahoilla.

      • Kukolan sälli
        Agent in Uki kirjoitti:

        Samaa olen joskus miettinyt minäkin, mutta kyllä se tuntuisi aika työläältä kirjoitella kahdella noin täysin erilaisella persoonana. Ja jos kuitenkin on sama heppu, niin mieluummin niitä Lounlina kirjoiteltuna, please, jos toivoa saa..

    • kjdjduiuudf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2694
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2332
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      300
      1234
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      977
    7. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      100
      934
    8. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      77
      894
    9. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      94
      808
    10. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      803
    Aihe