32,50 e /kk /15000km /36 kk (yht. 45tkm) sis. päivitykset, huollot ja korjaukset ja jos polttimot/ pyyhkijät risat, niin uusitaan huoltojen välilläkin. Auto siis Ibiza itech 12T
Jos haluan peruuttaa sopimuksen, niin palauttavat 24e/kk. jos en ole huoltanut autoa. Huollosta aina nollaus, eli palautukset ennen huoltoa24e/kk.
Minusta kohtuullinen huoltosopimus 2.autoon
2
172
Vastaukset 2
- Other Way
Miten toi oikein on kannattavaa uuteen autoon?
Ostin pari vuotta sitten uuden auton Seatin, jonka huoltoväli on 30tkm tai kaksi vuotta. Ensimmäinen huolto merkkihuollossa maksoi 198 euroa, ja jokunen tiiviste tms päälle. Hinta oli muutaman euron päälle 200 euroa.
Lamppuja ei ole palanut eikä pyyhkijöitä ole tarvinnut vaihtaa. Nekin kyllä olisin tehnyt itse, enkä varannut aikaa merkkihuollossa viikon parin päähän tuota varten. Aiemmin olleet pikahuollot pikkujuttujen hoitamiseen on nykyisin lopetettu, ainakin siinä merkkihuollossa, jota käytin varsinaisen huollon tekemiseen.
On tuo 32,50/kk melkoisen kova hinta laskettuna 24 kk:n ajalle varsinkin. - My way
Niin, ajatukseni on pitää autoa pitkään. Huomattavasti pidempään kuin 24kk. ei minusta 8,50e ole paha hinta ylimääräisestä takuusta, kun auto pitää huoltaa kuitenkin.
Omassa autossani olen valinnut 15tkm/1 vuosi huoltovälit uutuuttaan, joten kolme huoltoa/36kk. Auto pysyy paremmassa kunnossa takuulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591591- 261214
- 851078
- 42897
- 65826
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25541Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498