Miten ketään saa pakkohoitoon?
Miksi hullut ovat vapaana?
Miksi hullut ovat vapaana?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitäisikö kaikkien mt-ongelmaisten olla aloittajan mielestä pakkohoidossa?
Jos vastaat myöntävästi niin perustele.
En ole aloittaja mutta mielestäni natsit olisi pitänyt saada pakkohoitoon. Hehän tappoivat monia ihmisiä, mm. sairaita. Sekö on terveyttä?
Mitenkään natseja puolustelematta tässä on kuitenkin koko joukko ongelmia.
Olisihan se ehkä näin jälkikäteen ajatellen ollut omalla tavallaan varmastikin parempi koko maailmalle että natsit olisivat olleet jossain hoidossa.. Mutta, toisaalta miten määritellä poliittisen liikkeen vahingollisuus? Ei siihen ole aivan yksiselitteistä keinoa. Ja kenelle annetaan se valta tehdä sitä määrittelyä?
Ja valitettavasti 30-luvun maailma oli sairaampi kuin mitä haluaisimme myöntää. Jälkeenpäin sodalle on kyllä haettu oikeutusta natsien pahuudesta, mutta sen ajan todellisuus oli kyllä oikeasti sellainen, että mikäli Hitler olisi tyytynyt hieman pienempään läänitykseen, niin todennäköisesti Euroopan kartta olisi hieman toisenlainen nykyään, ja juutalaisia olisi kuollut sitäkin enemmän. Todennäköisesti Saksassa ei olisi juutalaisia. On hyvinkin mahdollista että koko maailma olisi ehkä jopa huomattavasti rasistisempi kuin mitä se nyt on.
On ehkä lähinnä kohtalon ivaa että tarvittiin natseja osoittamaan maailmalle että rasismissa on jotain lähtökohtaisesti sairasta.
Tottakai olisi vielä suhteellisen helppoa kieltää sellaiset puolueet ja järjestöt jotka aktiivisesti ajavat esimerkiksi jonkin väestöryhmän järjestelmällistä tappamista.. Mutta mihin se raja oikein vedetään.. Tosiasiassa monikaan ei tiennyt mitä natsit tekivät silloin kun se tapahtui.. Ja tämä koski myös saksalaisia. Julkisuudessa esitettiin sellaista kuvaa, että juutalaiset saisivat olla aivan rauhassa omissa "ghetoissaan", samalla kun juutalaisten murhaamisesta tehtiin miltei teollista toimintaa.
Moni rasismista epäilty puolue ja poliittinen liike väittää olevansa lähinnä "maahanmuuttokriittinen", tottakai sekin voitaisiin kieltää, mutta entä jos joku ihan oikeasti haluaisi avoimesti pohtia maahanmuuttopolitiikkaa?