Jälleen kerran yksi alueen huonoimmin menstyvistä lukioista on Kaustinen!
Vastaukset 7
- Miten sen ottaa
Kaustisen lukiolaiset osaavat soittaa ja laulaa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys koululaisille edes tällä alueella.
- Joo, mutta
Ei sillä elä.
Yhteiskunnan elätiksi joutuu.
No, sehän on aina ollut KEPUlaisten tapa. - Miten sen ottaa
Joo, mutta kirjoitti:
Ei sillä elä.
Yhteiskunnan elätiksi joutuu.
No, sehän on aina ollut KEPUlaisten tapa.Jos on tapa, niin sittenhän koulumenestyksellä ei ole mitään väliä. Eikä sillä muutenkaan ole merkitystä työllistymisen kannalta, koska kukaan työnantaja ei katso lukiotodistuksia, vaan vasta niitä myöhempiä. Avainasemassa työllistymisen kannalta on ammatinvalinta, mutta sekin on mennyt lotoksi, koska työvoimatarve-ennusteet menevät jatkuvasti pieleen.
- l357 kxt
Nuo vertailuthan ovat lehtien myyntikikkoja joten älä ota itseesi.
- raha tiukassa
Tarttis varmaan pikkuhiljaa keliberiuksen kaivoskin nytkähtää tuotanto ja rikastamisvaiheeseen. Ei veroraha taida riittää muuten lukion palvelutoiminnan laajentamiseen mm. yleslinjalla musiikin lisäksi. Peruspalvelutkin pitäis maksaa.
- käsi ottaa ja antaa
Koululaisten käytössä on vielä pari kyläkoulua, jos nämä lopetettaisiin niin saadaan rahaa lukion kehittämiseen lukio-opiskelijoita varten.
- Nuppi kaakkoon
Kansantaiteenkeskukseen voisi tehdä räätälöityjä lisätiloja musiikkilukiolaisille soittoon, lauluun, tanssiin ja luokkatiloja opetukseen, unohtamatta bändireeneihin fasiliteetteja. Olisi aivan mahtava paikka opetusympäristöksi tulisi kulttuurista synenergia etua toimintaan. Musiikkilukiolaiset kallion sisällä tanssien, laulaen ja soittaen, akustiikkka aivan mahtava. Sibeliusakatemian ym. kanssa yhteistyötä kaustisen saliin integroituja videoneuvottelu-kursseja lukio-opintojen pohjaksi yliopistoon valmentautumiselle.
Strategiakin tukee eduskunnan sivistysvaliokunnan 500 lukiolaisen hallinnollista opiskelijamäärä tavoitetta, onhan Kaustisellakin lukiostrategiassa mittariston mukaan 200 oppilasmäärä lähitulevaisuudesda. Elokuvatoimintakin jo käynnissä ktk:ssa, nyt yhteistyö ripeästi käyntiin teatterikorkeakoulujen kanssa elokuvahommiin. Nopeaa kehittämistoimintaa, ettei toimiluvat tulevaisuudessa pohjanmaan maakuntien osalta mene muille alueen erikoislukioille. Nyt kun tilat ovat peruskorjausten jälkeen ktk:n osalta saavuttamassa maaliinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721138
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67943Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22857- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6718- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129630- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12589