Yh-äiti karjuu ja läpsäisi, onko oikein? Kuinka?

Oikeesti oon kiltti

Mitä mieltä olette? Yksinhuoltajana aikani on tiukoilla. Ei ole tukiverkostoa läheisistä, vaan hoidan lapsen ja kaiken muun yksin. Hyvin pyyhkii ja olemme onnellisia. Lapsi pian 4v on itsevarma ja sosiaalinen. Hänellä on ikäiselleen ominaisesti taipumusta tottelemattomuuteen ja huomion hakemiseen. Nou hätä. Kestän kyllä, myös omat negatiiviset tunteet. Teemme aina pian sovinnon, keskustelemme. Olen mielestäni johdonmukainen kasvattaja. Teen mitä sanon. Olen välttänyt uhkailu-kiristys-lahjonta linjaa. Toisaalta olen sitäkin sallinut lipsahtaa Kotiimme. Päiväkodissa harjoittavat kumminkin esim. näkkärin saa vain jos syö ruoan. Pulmana on se, että joskus joudun hoitelemaan omia, tylsiä aikuistenasioita kiireellisesti työn jälkeen ja lapsi joutuu kulkemaan mukana. Silloin ymmärrettävästi hänellä ei kärsivällisyys riitä, vaan äitiä aletaan härnäämään. Puolitietoisesti olen ottanut karjahtelun ja kiinnipidon kasvatusmenetelmiini. Tuntuu, että vain tällöin lapsi vakavoituu tilanteeseen sopivalla tavalla. Mikään hänelle keksitty toiminta ei auta. Ja kun sitä tukiverkostoa ei mulla ole. Työaikanakaan en näitä hommia voi tehdä. Nyt mietin, onko tämä oma aggressiivinen käyttäytyminen oikeutettua? Ennen olisin heti sanonut että 'ei'. Mutta kun tuntuu että lapsi melkeinpä tarvitsee sitä. Kuinka tuollaista kasvatusta sitten voi oikealla tavalla toteuttaa? Se ei ole minulle tuttua omasta lapsuudesta eikä tule luonnostaan. Suuttuminen kyllä tulee, mutta se että missä menee raja mun omaan käytökseen. Jos siis huutoa ja fyysistä sitomista tai kuritusta pitäis ottaa mukaan - en osaa. Ja huom! mitään jäähy penkkejä tai keskusteluja en näissä tilanteissa voi käyttää, koska on viiletettävä johonkin virastoon ennen sulkemisaikaa tms. Olen myös julkisilla paikoilla lapselle räyhännyt. Tepsii, mutta ohikulkijat katsovat pitkään. Kerran kotona jopa läpsäisin lasta pepulle, varoituksen jälkeen. Aluksi häntä nauratti, mutta hieman kovemmasta läppäsystä itki oikein kunnolla. Ei voinut kuvitella, että joku satuttaa häntä. Onko tämä oikein vai jotain aivan kamalaa? Turha neuvoa, että anna mieluummin lapsen härnätä. En voi, koska hän esim. repii lomakkeita käsistä joita yritän täyttää tai juoksee auton alle. Yleensä toki keskustelen ja se toimii, mutta sitten on näitä tilanteita...

6

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flowwer

      Ensinnäkin, luovu tuollaisesta fyysisestä kurittamisesta ja karjumisesta. Mieluummin kiroilet mielessä kaikkia perkeleitä jne. ennenkuin käyt lapseen käsiksi. Kova peppuun lyöminen (niin että lapsi itkee) ei auta tilannetta yhtään sen paremmin, päinvastoin, se herättää lapsessa turvattomuutta eikä pidä sinua turvallisena kasvattajana. Ethän halua että lapsi alkaa pelkäämään sinua?

      Mikset käyttäisi enemmän aikaa lapseesi koska onhan hän ollut koko päivän ilman sinua ja haluaa, että käytät aikasi häneen. Ensimmäiseksi kun pääset töistä, vietät hänen kanssaan paljon aikaa ilman että mielessäsi pyörii kaikki "aikuisten asiat" jotka täytyy hoitaa alta pois. Kun lapsen kanssa ollaan, pitäisi osata unohtaa oma kiireinen elämä ja rentoutua, nauttia lapsen kanssa vietetystä ajasta. Kun lapsi kerjää huomiota ja tekee pahojaan vain saadakseen sinulta reaktiota, olisi syytä katsoa peiliin, keskeyttää oma toiminta ja huomioida lapsi paremmin.

    • Noitaakka55

      Kyllä sun pitää miettiä käytöstäs ja tajuta muuttaa sitä. Kaikenlainen kurittaminen on kiellettyä,ei millään perusteltavissa. Etkö muka pysty noita asiointeja keräämään jollekin päivälle ja ottamaan vaikka MLL:sta hoitajan siksi aikaa? Tai järkkäämään töistä vapaata asioiden hoitoa varten?

      • Itsekin saman kokenu

        Ettekö siis lukeneet aloittajan työmäärästä? Hän ei ehdi lirkuttaa lapselle ja jättää töitään tekemättä. Jos on juostava virastoon määräajassa, niin lapsen on vain kestettävä vauhti.
        Minkä sille voi, että äidillä ei ole aikaa.

        Nyt olet läpsäissyt ja ollut ankara. Voit muistuttaa asiasta. Sanoa, että toisenkin kerran voi niin tapahtua. Voit sanoa, ettet millään halua suuttua, mutta katsotaanpa miten käy, jos... Sanoa, että se olisi ihan kamalaa, jos vielä niin kävisi, vai mitä. Eikö ole mukavampaa, että ollaan kaverit.

        Juttelu on se millä lapsi pysyy ruodussa edes hetken. Hänen pitää saada kertoa päivän tapahtumat. Pitää sen verran löytyä aikaa, että jaksaa kuunnella lapselle tapahtuneista asioista ja ottaa kantaa. Pitää innostua ja ihailla saavutuksia. Se ei vie paljon päivästä, hellä rutistus ei sitäkään. On myös muistettava sanoa lapselle, että on niin mukavaa taas, kun ollaan yhdessä koko ilta. Lapsen pitää tuntea olevansa tärkeä.

        Mutta itsehän lapsi pitää hoitaa. On turhaa neuvoa hankkimaan ulkopuolisia lapsenlikkoja, siitähän lapsi saa sen käsityksen, ettei ole koskaan äidille tärkeä.
        Lapsi kaipaa äitiä kaiken aikaa, vaikka ei sitä osaa ilmaista. Vastarinta ja kiukuttelu on siitä osoitus.


      • flowwer
        Itsekin saman kokenu kirjoitti:

        Ettekö siis lukeneet aloittajan työmäärästä? Hän ei ehdi lirkuttaa lapselle ja jättää töitään tekemättä. Jos on juostava virastoon määräajassa, niin lapsen on vain kestettävä vauhti.
        Minkä sille voi, että äidillä ei ole aikaa.

        Nyt olet läpsäissyt ja ollut ankara. Voit muistuttaa asiasta. Sanoa, että toisenkin kerran voi niin tapahtua. Voit sanoa, ettet millään halua suuttua, mutta katsotaanpa miten käy, jos... Sanoa, että se olisi ihan kamalaa, jos vielä niin kävisi, vai mitä. Eikö ole mukavampaa, että ollaan kaverit.

        Juttelu on se millä lapsi pysyy ruodussa edes hetken. Hänen pitää saada kertoa päivän tapahtumat. Pitää sen verran löytyä aikaa, että jaksaa kuunnella lapselle tapahtuneista asioista ja ottaa kantaa. Pitää innostua ja ihailla saavutuksia. Se ei vie paljon päivästä, hellä rutistus ei sitäkään. On myös muistettava sanoa lapselle, että on niin mukavaa taas, kun ollaan yhdessä koko ilta. Lapsen pitää tuntea olevansa tärkeä.

        Mutta itsehän lapsi pitää hoitaa. On turhaa neuvoa hankkimaan ulkopuolisia lapsenlikkoja, siitähän lapsi saa sen käsityksen, ettei ole koskaan äidille tärkeä.
        Lapsi kaipaa äitiä kaiken aikaa, vaikka ei sitä osaa ilmaista. Vastarinta ja kiukuttelu on siitä osoitus.

        Mutta läpsäisyllä uhkailu on kyseenalaistava "kasvatusmenetelmä". Lasta voi pitää pelossa mutta se ei ole kannattavaa. Eikö teillä hyvät mammat ole mitään auktoriteettiä muuten kuin väkivallalla uhkailu tai sen toteuttaminen? Nyt järkeä peliin!


    • mä vai sä

      Jos menet hoitamaan työasioita yms. kannattaa ottaa mukaan esim värityskirja.

    • op95

      Voin kokemuksesta sanoa, että suhteesi lapsesi kärsii lopullisesti, jos fyysistä kirjoittamista jatkat.

      Mikään, MIKÄÄN ei oikeuta lapsen fyysiseen kurittamiseen!!! Totuus on se, että jos kasvatus on kunnossa, ei tuollaisia asioita tarvitsisi tehdä.

      Miksi ihmeessä lapsi ei ole päivähoidossa, jos työsi vie niin paljon aikaa? Sitä paitsi käsittääkseni kuntien täytyy tarvittaessa järjestää vaikka parin tunnin ajaksi lastenhoitaja, jos on tarvis. Siitä vaan ei kauheesti meteliä, koska eivät sellaista halua kustantaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      93
      11912
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9030
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      114
      4938
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4158
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4145
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3924
    7. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      70
      3730
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3709
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      39
      3587
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      29
      3551
    Aihe