Kun turisti tulee tänne saaristoon

PargasBo

On parempi muistaa, ettei tule ollenkaan. Turisti vaan sotkee kaikki paikat ja ajelee pitkin meidän yksityisteitä, niin että meidän on täytynyt laittaa lukolliset puomit ja kieltotaulut ja liikennemerkit että me saadaan turistit pysymään pois meidän yksityisteiltä.
Kaupoissa on pitkät jonot kun turistit tulee kauppaan ja ostaa kaikki kaljat pois. Meille ei jää kuin Jaffaa. Viinakaupassa jatkuu sama meno, kaikilla turisteilla tuntuu aina olevan viinat loppu kun tulee tänne saaristoon. Kamalat jonot on aina turistien takia.
Turistit ajelevat heidän veneillään meidän kaikki verkot kappaliksi, kalastavat ilman lupaa niin että meidän verkkoihin ei jää kuin pienet kalat. Ja ajelevat isoilla monikerroksisilla moottoriveneillään joista tulee niin isot aallot, että me ei voida mennä ollenkaan merelle kun veneen laita heti hörppää vettä kun tulee niin isot aallot. Ja sitten on vielä ne purjeveneet kun pitää koko ajan väistellä että ei pääse itse ollenkaan ajamaan.
Kaikki meidän kauniit rannat on täynnä kesämökkejä ja kesämökkiläisiä, mihinkään rantaan ei enää pääse, aina tulee joku mummo jostain kiven takaa pois ajamaan tai kauhia huitominen vastarannalla ja kova meteli ja huuto, että menkää pois, menkää heti pois! Ei voi koskaan mennä kuin omaan tai suntin rantaan. Suntin rannassa joku kaljaturisti rupeaa heti soittamaan suuta tai heittelemään tyhjillä kaljatölkeillä. Samaan aikaan toinen turiti ajaa liian kovaa liian isolla veneellä ohi niin että meidän vene hörppää taas vettä tai muija tippuu sunttiin.
Menkää kaikki turistit pois täältä saaristosta, myykää mökkinne ja veneenne. Me osta! Mutta menkää heti pois!

6

1335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikävä juttu

      Nimittäin se, että enää ei voi laittaa miinusta kirjoituksille.

      Ainoa kohta missä saat sympatiani, on tämä:

      "Kaikki meidän kauniit rannat on täynnä kesämökkejä ja kesämökkiläisiä, mihinkään rantaan ei enää pääse, aina tulee joku mummo jostain kiven takaa pois ajamaan tai kauhia huitominen vastarannalla ja kova meteli ja huuto, että menkää pois, menkää heti pois! Ei voi koskaan mennä kuin omaan tai suntin rantaan. Suntin rannassa joku kaljaturisti rupeaa heti soittamaan suuta tai heittelemään tyhjillä kaljatölkeillä. "

      Tuo ranta-alueiden kaavoittaminen kauppatavaraksi on ihan poliittinen asia, johon voit vaikuttaa kirjoittamalla alkajaisiksi kunnallistason politiikoille. Vanhoina hyvinä aikoina ei niin kauan sitten oli itsestäänselvyys, että ranta-alueita ei saanut rohmuta yksityisalueiksi.

      • sama vastaaja

        Luin uudestaan, ja ok. Saat sinä minulta enemmänkin sympatiaa, jos ne turistit tosiaan mellastavat niin kuin väität.


    • Terveiset saaristost
    • ikävä yllätys

      Entä nämä paraislaiset, jotka miinoittavat koko salmen verkoilla ja pitkillä naruilla, että ohi ajavan veneen moottoriin tarttuu verkot ja verkon narut.
      Tämmöinen paikka on ainakin Långholmenin eteläpuoli.

      • varokaa

        https://www.google.fi/maps/@60.2739729,22.3082562,14z


    • tsiiiiisus

      ettekö te ymmärrä sarkasmia? :D urpot...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2566
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      92
      1526
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      17
      952
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      848
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe