Itselläni ei ainakaan ollut lainkaan sellainen olo. Opinnot tosin jäivät kesken jo ennen maisterin puoliväliä, enkä edes aloittanut gradun kirjoittamista tai tutkimusartikkeleihin perehtymistä tai lopputentteihin lukemista.. Sain kuitenkin kursseista yleensä nelosia tai vitosia. En pysty kelaamaan että olisin mennyt johonkin yritykseen töihin nostamaan korkeaa palkkaa näillä taidoillani. Mutta ehkä minulla on vain huono luotto kykyihini ja liian suuret vaatimukset/odotukset. Lähtevätkö kaikki vastavalmistuneet liikkeelle aika simppeleistä hommista, vaikka heidät palkattaisiinkin johonkin hieman vaativampaan tehtävään?
Koetko "hallitsevasi" alasi?
4
274
Vastaukset
- Et tiedä mitä tiedät
Kuka vastavalmistunut voi hallita alansa, kun on opiskeltu pääasiassa perusteita ja tapoja, kuinka tietämystä kartutetaan? Korkeintaan joku erinomaisen tutkimusluonteisen opinnäytteen tehnyt voi sanoa, että hänellä kohtuullisen hyvä tietämys opinnäytteen alueelta.
En toisaalta ymmärrä epävarmuuttasi, koska olet jo arvosanojesi perusteella pystynyt osoittamaan, että pystyt hyvin omaksumaan uutta tietoa. Voin vielä lohduttaa, että vastavalmistuneiden palkat harvoin ovat huimaavan korkeat, pikemminkin päinvastoin. - Palli Laardinen
Opiskelussa on nimenomaan kyse siitä, että oppii oppimaan, hankkimaan ja omaksumaan tietoa ja asioita. Näin varsinkin yliopisto-opiskelussa. Yliopistosta valmistuu ylipäätään hyvin harvoin ammattiin. Ja vaikka valmistuisikin, niin ei se aloitteleva lääkäri hallitse kuin ammattinsa perusteet.
- rakennus kiinteistö
Ei suoraan koulun penkiltä kukaan voi hallita minkäänlaista ammattia. Esim. siksi, että työpaikoilla pitää tuntea ihmiset ja tietää, mitä he tekevät. Minne mikin asia vaikuttaa ja kuka on vastuussa mistäkin. Ne opitaan työssä.
Esim. toimittaja. Koulusta tullut tietää teorian, käytäntö on eri asia. Miten saadaan haastateltavia, keitä pitäisi tuntea, minkälainen juttu on lukukelpoinen, miten saadaan tietoa eri alojen pikkuasioista.
HS:n verkkosivuilla toimittaja oli kirjoittanut, että talon öljysäiliöön piti vaihtaa öljyt. Korjattiin, että öljyä tilattiin lisää. Tätä itsestään selvää asiaa hän ei ollut oppinut koulussa, eikä osannut ottaa selvää. Nyt osaa, kun työ opetti.- notta taas
Ja korkeaa palkkaa ei kukaan ensimmäisessä paikassaan nosta. Koska sitä ei anneta. Korkeat palkat kuuluvat ammattilaisille, joilla on sekä koulutus että työkokemus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai939022Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki494790Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414481Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit492765Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401326
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441266Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641222Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota401187Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1681140