en jaksa enää..

Moi,
tiedän mitä käyt läpi,kun olen itse kokenut
saman asian ja koen parhaillaan.
Nyt olen kuitenkin toipumaan päin pienin
askelin.
Kiinnostaisko Sua vaihtaa ajatuksia s-postilla?

Elä nytte noin ajattele, paha sanoo mut koita kääntää ajatteluu aina positiiviseks vaik aluks tuntuiski raskaalt ja itsekusetukselt. Jos ajattelee liia realistisesti ni todellaki masentuu täs maailmas :D

Mut hei et oo epäonnistunu, must pahimmat epäonnistujat on niitä muita sortavia "menestyjiä" (narsistit yleensä menestyy tällä hetkellä yhteiskunnassamme).
Must tuntuu et oot enneminki vaan liian kiltti ja syytät itteäs nyt ihan turhaa. Ajattelet ittes syylliseks, luulis et sun exän ois pitäny tukea sinua kun sul oli vaikeaa eikä nii et joutusit miettii et SÄ olit se ongelma. Tietääkö vanhempi lapses sun tunnelmistas? Jos mun äiti olis tuollai ni rupeisin pitää enempi yhteyttä jos ite tietäisin asian. Ei sitä voi toisen ajatuksiin päästä, emmäkää pidä hirveest yhteyt esim mun mummiin mutta rakastan sitä koko sydämestäni :)
Sähän voisit itse kutsua lapsen sun luo ja yrittää puhua hänel, mieti vaik valmiiks miten kertoisit. ANSAITSET apua ja olet sen arvoine, vaadi ihmisiltä apua itelles, varsinki ammattilaisilta =) En usko että tulis ilmi? :o ja muutenki, puolet suomalaisist on masentuneit varmaa ja 30% joka maas kärsii mielenterveysongelmist+te jotka ette viel ole ees avun piiris ja näin olle ei edes tiedetä. Puol miljoonaa suomalaista syö täl hetkel masennuslääkkeitä ni mitän vitun väliä vaik ihmiset sais tietääki, jos jotai sanois ni mä tuun haistattaa su työkavereilles sit! :D Kutsut mut paikalle haha :D No mut älä häpeä itteäs, suomalaiset ei vaan puhu ongelmistaa toisille mut sitku puhuu ni huomaaki et jokatoisel on ongelmaa jos jonkilaist ja löytää taas yhteisöllisyyt :)
Hyvä et sulla on ystäviä! Ne on arvokas asia, pidä heist kii :)
Niin ja itseki olen masentunu. Kärsin ite paniikkihäiriöst, sosiaalistentilanteide pelost, julkiste paikkoje pelost, avointen alueitte pelost vai mikskä kutsutaa, korkeide paikkoje pelost, ööö masennuksest ja traumaperäsest stressihäiriöst ja epävakaast persoonallisuudest ja adhdst :D Et sillee!:D "hullumikähullu=minä :D"

En muista kuka sano mut : täytyy olla seko ettei tuu hulluks täs yhteiskunnas tms :D

Mut itse uskon olevani vaa adhd.

Kun mä kuljen kadulla mä huomaan miten ihmiset katsoo mua. Ne halveksii. Ne näkee musta kaiken. Ne tietää musta kaiken. Kaikki inhoo mua ja toivoo mun kuolemaa. "Tapa ittes" ne sanoo hiljaa mielessään.
Naapurit katselee meille sisälle. Ne aikoo todistaa lastensuojeluviranomaisille miten huono äiti mä olen. Ne puhuu rumasti musta ja käskee kuolemaan. Ne haukkuu ja arvostelee mua. Pelottaa olla yksin kotona.
Joskus mä kuulen ihmisten käskyt mun päässäni. Samat asiat mitä ne ajattelee kaikuu mun pääni sisällä. Ne haukkuu ja käskee mua tappamaan itseni. Ne haluaa, että muhun sattuu.
Kun oltiin yksi päivä ajelulla havahduin siihen, että olin irrottanut turvavyöni ja olin avaamassa auton ovea(liikkuvassa autossa). Mieheni pysäytti mut. Äänet käski mua hyppäämään. Niitä oli vaikea vastustaa.
Ihmiset rankaisee mua tällä tavalla, koska mä olen niin huono äiti. Mä olen elänyt elämäni huonosti, enkä ole antanut itsestäni niin paljon kuin olisi ollut tarvetta. Mä pilaan mun perheeni elämän, koska en kykene toimimaan normaalisti. Mä olen niin viallinen, eikä kukaan pysty auttamaan mua.
Mä olen päättänyt lähteä täältä niin kuin kaikki toivoo. Enkä ainoastaan siksi, vaan koska mä itsekin haluan. Niin musta on mahdollisimman vähän harmia muille ihmisille.

Olen 25-vuotias mies ja on tuntunut jo monta vuotta siltä että elämä on ohi, mitään tulevaisuutta ei ole, ei siis ainakaan hyvää sellaista. Elämä ei ole koskaan omalla kohdallani edes päässyt alkamaan enkä usko että mikään enää tulee muuttumaan sen suhteen.

Tuo asian salaaminen ja jatkuva teatterin esittäminen syö valtavasti psyyken voimia. Oletko varma, että tuo sisäinen pekosi on koko syy läheistesi etääntymiseen. Se, että voit puhua ja jakaa taakkaasi puhumalla helpottaa jo oloasi ja keventää mieltäsi.
Monella suomalaisella on heikko itsetunto ja kantaa riittämättömyyden taakkaa sielussaan. Olethan kuotenkin suoriutunut paljosta. Et sinä tyhmä ja lahjaton ole. Kannattaa etsiä apua. Ei tiedot minnekkään vuoda. Ja ei siinä ole häpeämistä, jos itseään hoitaa.

Kiitos vastauksistanne..

Tämä on jotenkin niin vaikea asia purettavaksi..

En tosiaan ole vanhemmalle lapselle kertonut tunteistani, koska hän on asettunut täysin exän puolelle, minua vastaan.. Huono itsetuntoni estää edes puhumasta asiasta, enkä usko että edes ymmärtäisi minua.. Joskus olen todella jännittynyt, kun hän käy luonani ja minun energiani menee täysin itseni kasassa pitämiseen, joten hankala siinä on sitten keskustella, edes arkipäivän asioista. Sen hän kyllä huomaa... Lapseni on (onneksi) perinyt exältä vahvuuden ja hyvän itsetunnon ja väheksyy (isältä opittu) tällaisia heikkoja kuten minä.

Asun pienessä kaupungssa ja valitettavsti tiedän muutamia tapauksia, joissa ihmisten sairauksista on puhuttu..

En tiedä... jotenkin vaan tuntuu, et kaikki pitää mua sellaisena "ressukkana" joka ei osaa elää omillaan.. enkä enää edes haluaisi yrittää

Hmm minulle kuulostaa kuin olisit aivan liian ankara itsellesi. Mitä sitten jos olet ressukka? Mitä sitten jos et osaa viellä elää yksinäsi? Jos olet pitkään elänyt perhe elämää kuten useat tekevät ei se yht äkkinen yksin eläminen ole helppoa. Kerron ihan omasta kokemuksesta välillä tuntui ylitsevuotavalta se yksinäisyys kun ei ollut muita ja täyty opetella jotenkin itsestäni löytämään sitä voimaa. Sinussakin on sitä vaikket ehkä nyt usko siihen. Se että kirjoitat tänne on jo merkki siitä. Minä esimerkiksi luettuani tekstisi vielläkin uskon sinuun!

Nyt koitat alkaa elämään itsellesi. Älä tee mitään mullistavia päätöksiä vaan aloita helpolla ja pienestä. Hoida ja opettele arvostamaan itseäsi. Hyväksy heikotki puolesi koska usko tai älä moni ihminen tällä pallolla kunnioittaa sitä että olet herkkä. Niin käytin sanaa herkkä, minusta sana jota käytit heikko on harhaan johtava ja väärä. Onko jotain asioita joita olet halunnut tehdä? Ehkä kävelyllä käynti tai harrastus? Ota hetki aikaa ja mieti näitä asioita, mikä voisi tehdä sinut onnelliseksi. Kyllä sinäkin ansaitset sen. Ja onnellisuus on ehkä yliarvostettua itse käyttäisin sanaa tasapainoinen, siinä olisi enemmän tavoiteltavaa. Ei aina voi olla onnellinen mutta neutraali voi. Älä anna negatiivisten ajatusten vallata sinua. Hyväksy itsesi ja "heikkoutesi". Loppujen lopuksi sinä olet mitä olet ja sellaisena täydellinen.

Mitä haen tällä takaa on se että sinä voit olla onnellinen myös yksilönä ilman sitä perhettäkin ja ystäviä. Se on opeteltavissa. Kun olet tasapainossa omana itsenäsi ja yksin ollessakin muutkin ihmissuhteet muuttuvat hetkessä. Lapsesi ovat jo aikuisia, huolehdit nyt itsestäsi se on tärkeintä. Tämän jälkeen voit myös huolehtia muista.

Viellä kerran älä ole niin ankara itsellesi, yritä tasapainoiseen elämään. Tutki mitä haluaisit tehdä, toteuta pieniä asioita siitä se alkaa. Harjoittele ajattelemaan niin etteivät negatiiviset ajatukset vie sinua. Ajattele vähintään kerran tai pari päivässä itsestäsi myös jotain hyvää.

Älä vaivu epätoivoon, voit ajatella että olet yksin mutta on paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet mitä sinä olet ja voivat samaistua tunteisiisi. Paljon ihmisiä jotka kunniottavat niitä puolia joita ehkä näet heikkoutena. Olet arvokas Nainen.

Hyvää kesää ja ..tee jotain huomenna jo itselesi. Edes pieni ele riittää :)

Kiitos sinulle "arvokasmies"

Niin... monestihan on niin, että heikkouden näyttäminen osoittaa todellista vahvuutta.. valitettavasti vaan nyky yhteiskunnassa se tuntuu olevan kiellettyä. Enkä oikein osaa hyväksyä itsekään itsessäni olevaa heikkoutta/herkkyyttä. Tuntuu, että mitä itsekkäämpi ja omahyväisempi olet, niin sen arvostetumpi.. Ja tosiaan liki 30 vuotisen avoliiton jälkeen yksin eläminen ei ole helppoa.. vaikkakin erosta jo useampi vuosi. Aloitin parisuhteen jo teini-iässä niin oma elämä jäi täysin elämättä, joten ei oikein voi palata siihen "ah niin ihanaan sinkku elämään"

Tiedän myös, että ensin täytyy oppia arvostamaan ja hyväksymään itsensä ennekuin voi saada arvostusta toisten silmissä, mutta se vaan on niin vaikeaa..

Arvokas mies vastasi tosi hienosti! Totta on, että se on vaikeaa!! Mutta mietipä uudelleen, mitä häpeämistä siinä on jos haet apua?? Ihan oikeadt! Mitä sinä siinä häviät? Et yhtään mitään! Sehän on vain merkki siitä, että haluat pitää itsestäsi huolta! Nykyään psykiatrilla käyvät ihmiset ovat tuiki tavallisia. Yhteistä on se, että meillä on paha olla. Herkkyys ei todellakaan ole sama kuin heikkous. Ja sitä paitsi mikä on heikkoutta?? Mun mielestä heikkoutta on se, että on alkoholisti, mutta siinäkin syy voi olla herkkyys... Muista, et häviä mitään, vaikka haet apua. Ja onneksi olkoon, voit kirjoittaa ensimmäisen hyvän asian ylös mukavien asioiden muistioon; pyysin apua netissä!! Halit ja voimia. Mene heti maanantaina työterveyslääkärin vastaanotolle ja kun hän kysyy mikä on, vastaat " minun on paha olla!" Se on vaikein kohta, mutta ajattele, vain neljä pientä sanaa!