Oon sairastanu epilepsiaa kymmenisen vuotta. Eka kouristuskohtaus tuli kauniina kevätaamuna kotona ennen kouluunmenoa..
sain tajuttomuuskouristuskohtauksen sillon ja muutamana seuraavana vuonna samoihin aikoihin uudelleen ja sitten vielä harvoja myöhemmin.
no..ajattelin vain kysäistä, että ootteko mielestänne "tajuissanne" kohtauksen aikana?
Muistan aina hyvin mitä ympärillä puhutaan jne.
Vikan kerran kun sain kohtauksen kuulin kun jengi huusi pitää soittaa ambulanssi jne...ja kukaan ei kuule mua vaikka "huudan" että ei tartte jne..ekalla kerrasta muistan myös kun mutsi selittää hätänumeroon (ei tiänny mikä on)ja mitä teki mulle ja ambulanssimiehet jne..en vaan saanu ite vastattua äitille kun täti hätänumerossa kyseli äitiltä mun oireita jne.
tän fiiliksen myötä tulee vaan mieleen että ne jotka on pidempään tajuttomana kuuleeko ne mitä ympärillä tapahtuu?
koska ei tiiä niin kyllä kaveri pahan onnettomuuden jälkeen tehollakin sai kuulla päiväntapahtumat jne..
sain tajuttomuuskouristuskohtauksen sillon ja muutamana seuraavana vuonna samoihin aikoihin uudelleen ja sitten vielä harvoja myöhemmin.
no..ajattelin vain kysäistä, että ootteko mielestänne "tajuissanne" kohtauksen aikana?
Muistan aina hyvin mitä ympärillä puhutaan jne.
Vikan kerran kun sain kohtauksen kuulin kun jengi huusi pitää soittaa ambulanssi jne...ja kukaan ei kuule mua vaikka "huudan" että ei tartte jne..ekalla kerrasta muistan myös kun mutsi selittää hätänumeroon (ei tiänny mikä on)ja mitä teki mulle ja ambulanssimiehet jne..en vaan saanu ite vastattua äitille kun täti hätänumerossa kyseli äitiltä mun oireita jne.
tän fiiliksen myötä tulee vaan mieleen että ne jotka on pidempään tajuttomana kuuleeko ne mitä ympärillä tapahtuu?
koska ei tiiä niin kyllä kaveri pahan onnettomuuden jälkeen tehollakin sai kuulla päiväntapahtumat jne..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen saanut vain yhden tajuttomuus-kouristuskohtauksen, ja siitäkin on reilut kymmenen vuotta aikaa. Muistan kuitenkin hyvin selkeästi sen, miltä minusta tuntui kohtauksen saadessani. Aistit olivat kuuloa lukuun ottamatta "poissa pelistä", enkä kyennyt itse kommunikoimaan ympäristöni kanssa.
Kuuloaisti pelasi ainakin minuutin verran kohtauksen alusta, ja olin tietoinen siitä, kun äitini huusi paniikissa ja puhui puhelimeen viereisessä huoneessa soittaessaan ambulanssia. Jossakin vaiheessa kohtausta menetin kuitenkin viimeiset tajuntani rippeet, ja heräsin vasta kun ambulanssimiehet lahjakkaasti kopsauttivat pääni portaikon seinään. ;D
Kohtauksen aikana tajunnan taso voi käsittääkseni olla mikä vain - riippuu varmaan kohtauspesäkkeen paikasta sekä siitä, kuinka laajalle kohtaus aivoissa yleistyy.
Sain viimeisen kohtauksen vuonna 1991. Siis suuren tajuttomuuskohtauksen nykimisineen. Muutaman sekunnin poissaoloja useammin. Voi olla, että vaivun ajatuksiinikin enkä näe, kuule, haista mitä ympärillä tapahtuu. En enää tiputtele esineitä aamuisin. Lamictal-lääkitys.
Kun kohtaus oli tulossa, niin tunsin sen ajoissa. Sain vedettyä kotioven kiinni ennen kuin olisin pudonnut rapuista alas. Kaaduin siis ja taju pois sitten. Välillä palasin tajuihini js näen ihmisiä jne. En kuitenkaan kykene puhumaan. Äiti katsoi minua itkien. Ajattelin, ettei Äidin pidä itkeä, vaan mun tarttis nousta ylös je selittää mikä on. Sitten melkein aloin itkeä itsekin, mutta Äidin mieliksi nielin kyyneleet. Olin myös peloissani !
Muistan, kun pyyhin sylkeä suupielistä ja käänsin kylkeä. Ensimmäisellä kerralla. Heräsin, kun tuli toinen kohtaus perään toisella kerralla. Olkapää oli jo pois paikaltaan, koska kaaduin käden päälle. Olin kiivennyt sänkyyn. Sitä en muista. Tärisin sängyssä ja sitten taju pois. Olin yksin. Työkaverit tulivat katsomaan. Sairaalaan ja käsi pakettiin. Kannoin väärää kättä kaksi viikkoa. :) Terveyskeskus alias arvauskeskus. Kyselin pomolta, että kumpaa kättä valitin. Huomasin töihin mennessä, että just pomon mainitsema käsi ei kestänyt kantamista. :)