Ahdistus!

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa!!! Yritän nyt olla erossa miehestäni, koska suhteemme on erittäin narsistinen. Minä uhrina, mies narsistisesti käyttäytyvänä. Mutta tämä yksinäisyys, tyhjyys, pelko! Ahdistaa niin hitosti. Mutta EN MENE, EN. Nyt pysyn lujana. Kolme kertaa olen lähtenyt ja aina palannut takaisin. Yksinäisyyden tunne on pahinta. Kun ei ole mitään tukiverkosta. :(
19164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kuule. Itse olin suhteessa narsistiin vuosia, koska olin "rakastunut" häneen. Lainausmerkeissä siksi, että tuo tunne alunalkaen oli syntynyt narsistin tyypillisen kieroilun mahdollistamana.

Tunsin ja tiesin tilanteeni, mikä se oli. Olin vähän yksinäinen tuossa vaiheessa ja oikeita mahdollisuuksia päästä irti senhetkisestä tilanteesta ei ollut. Syynä mm. työt ja opiskelut, jotka eivät olisi antaneet myöden oikeastaan minkään suuntaisiin muutoksiin elämässä.

Tanssit ja muunlainen yöelämä, jos olisi lähtenyt irtiottoon eivät olisi sopineet.

Tiedätkö, sodassa ja rakkaudessa kaikki on luvallista.

Ja joskus rakkaus on kuin sotaa. On oltava oman sotansa strategi, suunniteltava päämäärät ja strategiat niihin pääsemiseksi. Roomaakaan ei valloitettu päivässä.

Suunnittele itsellesi päämäärä, mihin haluat. Mikä on se aika, jossa olisi mahdollista päästä päämäärään ja mitkä olisivat ne menetelmät, joiden avulla tuo voisi onnistua?

Uusi ammatti: opiskelujen suunnittelu.
Uusia harrastuksia: mitä voisin harrastaa ja missä.

Vaatiiko tämä kaikki muuttamista uudelle paikkakunnalle, vai onko kotiseudullani mahdollista toteuttaa muutokset.

Yhtä kaikki, tärkeintä on, että elämä, jota elää, on omaa elämää, ei kenenkään toisen.

Jos päämääränä olisi pelkästään uusi rakkaus ja se olisi helpommin saavutettavissa, niin silloin vain verkot vesille.

Narsistin sureminen loputtomiin yksin ei tuota tulosta. Jos ei pysty mitään tekemään, pitää kääntyä ammatti-auttajan puoleen. Jos sekään ei auta, pitäisi varmaan harkita auttajan vaihtamista.

Mutta aina ei ole mahdollista jatkaa hyvää laadukasta elämää samoilla sijoilla. Joskus käy ilmi, että on heikon narsistin jopa ottanut paikkaamaan omaa jo heikoksi käynyttä tilannetta. Se on vain käynyt ilmi narsistin myötä. On vain kuvitellut, että rakkaus on ainoa puutos, tosiasiassa on ollut muutakin.

Vahvistusta!

Äänestä
  • Tarkoitin siis että Roomaakaan ei rakennettu päivässä...

    Äänestä

Neuvo. Mikäli tunteesi narsistia kohtaan ovat voimakkaat, tai ovat olleet, niin...
Tee se suunnitelma. Ajattele, mitä haluaisit elämältäsi ja suunnittele miten pääset siihen käsiksi.

Käsittääkseni narsistin uhri joutuu käymään läpi sisäisen kasvuprosessin, joka on vaativaa ja voimia kysyvää.

Mutta kun.
Sinulla on oma päämäärä.
Saat sen voiman päämäärästäsi.
Se tulee ajatuksesta, että jonain päivänä päämääräsi on sinun.

Tärkeää on, että päämääräsi on omasi, ei narsistin luoma.

Jotkut saavat voimaa uskosta, mutta käsittääkseni tuokin vaatii sitä uskomista päämäärään. Raamattu on täynnä ohjeita. Sanoisin, että missään ei ole sanottu, että elämä olisi helppoa.

Äänestä
  • Olen aina halunut koiran. Nyt neljännen eron jälkeen samasta miehestä hankin ihanan koiran, joka toimii tukenani, huolehtii aktiivisesta ulkoilusta ja vie kohtaamisiin uusien ihmisten kanssa. Oma pelastukseni oli siten koiranpennun hankinta. Enää en ole yksin ja narsisti ex saa temmeltää rauhassa. Enää en palaa lähtöruutuun.
    Ulkona on ihana ilma ja koiruuteni tuossa odottaa, että lähdemme jälleen ulos luontoon.
    Irrottaudu narsististasi äläkä enä ikinä palaa takaisin.

    Äänestä

Aluksi on aina pahinta. Se yksinäisyys, tyhjyyden tunne ja ikäväkin helpottaa ajan myötä ja tilalle tulee helpotus, elämänilo ja niiden myötä uusia ihmisiä elämäsi iloksi. Heikkojakin hetkiä tulee vielä aikojenkin päästä, jolloin vajoaa aina hetkiksi takaisin pahaan oloon, kaipuudeen ja yksinäisyyteen, mutta ne menevät ohi. Sitä nopeammin mitä enemmän olet saanut täytettyä elämääsi omilla kiinnostuksen kohteilla.
Hanki uusia harrastuksia, elvytä vanhoja, liiku luonnossa, käy ihmisten ilmoilla vaikka yksin ja väkisin, älä jää märehtimään yksinäisyyttäsi ja ikävääsi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta pyri siihen kaikin tavoin. Keskity vain oman elämäsi uudelleen rakentamiseen ja tee kaikkesi päästäksesi eroon entisestä. Takaan että et kadu, kun viimein olet päässyt irti henkisestikin siitä koukusta missä vielä olet. Minulla siihen meni useita vuosia, mutta viimeinkin voin todeta että elämä on niin paljon parempaa ilman narsistia ja olen löytänyt kadonneen itseni uudelleen. Elämällä on niin paljon enemmän tarjottavaa minulle kuin mitä narsistin kanssa olisi ikinä ollut.
Toivotan onnea ja voimia taipaleellesi. Sinäkin ansaitset parempaa kuin mitä narsistilla on tarjota.

Äänestä

Aluksi tuntuu, että se tyhjyys ikään kuin lyö itseä silmille, suorastaan. Tuntuu, että elämä itse on pettänyt. Narsisti on ottanut elintilansa ja voimansa uhrin elämässä niin tiukasti ja perusteellisesti. Uhrin heräämiseen siitä uhriudesta menee tovi. Mutta vaha sanonta "elämä voittaa" käy tässä melkein kirjaimellisesti todelliseksi.

Ikävä kyllä, ainakin itselläni, tuo on toteutunut vain pala palalta. Aiemmin mainitsemani asiat: uusi ammatti, uusia harrastuksia, vanhojen harrastusten elvyttäminen, psykologikäynnit (kahden eri psykologinkin luona), ja kokoajan pitää olla mielessä, -toteutan omaa unelmaani. Olen sellainen, kuin itse haluan olla.

Rakastan vaatteita ja meikkejä, korujakin... niin niin. Pinnallisia, mutta tuotakaan en kysy keneltäkään muulta. Narsisti olisikin pahoillaan, jos tietäisi, kuinka runsaasti olen sotavarustustani kerryttänyt. Hänhän on mielellään aina vain ilman rihman kiertämää ja vaatii minulta samaa.

Se että olen välillä käväissyt hänen kanssaan sängyssä, ei ole kääntänyt tietäni hetkeksikään mitenkään. Toteutuskelpoinen suunnitelma on kaiken ydin. Narsisti ei ole tiennyt, että kokoajan etenen määrätietoisesti kohti omaa tulevaisuuttani ilman häntä.

Kun lopulta asia valkenee hänelle, olen edennyt niin portit ryskyen entisestä elämästäni, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia. Hänen äänensä on enää hyttysen ininää ja ehkä se hänen tärkein varustuksensa on sitten se hyttysen... hih.

Äänestä
  • Onko ihmisen, siis miehen, tärkein varustus se hyttysen hih...etkö siis edes päässyt kokeilemaan? Joskus pieni on suurta, jos kemiat mätsää, ehkä teillä ei sitten mätsännytkään?

    Äänestä

  • voi voi pientä kirjoitti:

    Onko ihmisen, siis miehen, tärkein varustus se hyttysen hih...etkö siis edes päässyt kokeilemaan? Joskus pieni on suurta, jos kemiat mätsää, ehkä teillä ei sitten mätsännytkään?

    "Onko ihmisen, siis miehen, tärkein varustus se hyttysen hih...etkö siis edes päässyt kokeilemaan? Joskus pieni on suurta, jos kemiat mätsää, ehkä teillä ei sitten mätsännytkään? "

    En ole puhunut ihmisestä enkä miehestä vaan narsisti-psykopaatista. Kokemus on ollut aivan täydellinen, mutta joskus hyvän on aika mennä. Kun se mikä oli ennen hyvää, ei enää tunnut hyvältä. Tässä tapauksessa syitä on monia, yksi syistä on, että kaveri on narsisti-psykopaatti.

    Haluan elämältä muutakin kuin "täydellistä seksiä", jota narsisti-psykopaatti on auliisti minulle tarjoillut viimeiset vuodet.

    Tekstini oli tarkoitettu lähinnä niille, jotka ovat lukeneet minun muitakin kirjoituksiani ja siten tietävät mistä on kyse.

    Mutta toivottavasti olet tyytyväinen saamaasi selontekoon.

    Äänestä

ahdistus täälläkin mutta ei enää ikävä yhtään, niin monta kertaa näin sen todellisuuden.

ahdistaa se harha missä eli ja että oikeesti se ei ollut muuta kuin narsistin rakentama tunne koukku.
ja että antoi liian monta kertaa itsensä siihen leikkiin mukaan.
sydän siinä pirstoutui mutta ei auta muu kuin mennä eteenpäin.

pelot niistä en tiedä koska ne helpottaa vai helpottaako koskaan!!??

Äänestä

Ajattele että olit/olet rakastunut johonkin unelmaan jonka luulit miehen kanssa saavuttavan. Se ei ollut todellisuutta eikä tulisi koskaan olemaan. Jonkun muun kanssa se on todellisuutta. Ajattele sitä, että sinulla on kaikki onni vielä edessä ja kaikki murhe takana. Niin minä yritän juuri nyt tehdä. Voimia!

Äänestä
  • Kiitos kannustavista vastauksista. Miehen narsistiset piirteet alkoivat tulla esille vasta lapsen syntymän myötä vaikka tunsin jo aikaa sitten ettei kaikki ole kohdallaan. Tapahtui juttuja joita en tajunnut epäterveiksi. Myös alkoholin kanssa taisteltiin jo tuolloin. Lapsen syntymä räjäytti meidän suhteemme totaalisesti. Siitä alkoi alamäki.

    En itsekään ole mikään pulmunen, vikaa löytyy yhtä lailla täältäkin päästä. Tällä hetkellä olen ihan sekaisin siitä, kuka teki mitäkin ja kuka on syyllinen mihinkin jne., yritän ajatella mutta ajtukset ovat puuroa. Syyllisyyskin siitä että entä jos vääntämällä väännän miehestäni narsistia, entä jos se ei olekaan niin, entä jos minä itse olenkin se sairas tässä. En enää tiedä. Pelottava ajatus.

    Äänestä

  • eroonahdistuksesta kirjoitti:

    Kiitos kannustavista vastauksista. Miehen narsistiset piirteet alkoivat tulla esille vasta lapsen syntymän myötä vaikka tunsin jo aikaa sitten ettei kaikki ole kohdallaan. Tapahtui juttuja joita en tajunnut epäterveiksi. Myös alkoholin kanssa taisteltiin jo tuolloin. Lapsen syntymä räjäytti meidän suhteemme totaalisesti. Siitä alkoi alamäki.

    En itsekään ole mikään pulmunen, vikaa löytyy yhtä lailla täältäkin päästä. Tällä hetkellä olen ihan sekaisin siitä, kuka teki mitäkin ja kuka on syyllinen mihinkin jne., yritän ajatella mutta ajtukset ovat puuroa. Syyllisyyskin siitä että entä jos vääntämällä väännän miehestäni narsistia, entä jos se ei olekaan niin, entä jos minä itse olenkin se sairas tässä. En enää tiedä. Pelottava ajatus.

    Älä nyt käänny itse itseäsi vastaan. Se, että edes kuvitteletkaan olevasi itse narsisti kuvaa juuri sitä sekamelskaa ja vuoristorataa, jota mielesi käy lävitse. Sitten kun olet saanut itsesi irti tuosta kaikesta ja voit katsoa asiaa etäältä, huomaat miten vääristynyttä elämä arkineen oli.
    Itse elin tilanteessa liian monta vuotta ja nyt kadun menettäneitä vuosiani. Tai en ehkä kadukkaan, sillä opin tuona aikana valtavasti niin itsestäni kuin ex narsistisesta miehestäni.

    Koita jotenkin päästä ottamaan etäisyyttä kyseiseen ihmiseen. Vaikka ikävä varmaankin on kova. Hakeudu ehdottomasti vertaistukiryhmään tai soita auttavaan puhelimeen aina kun tuntuu, että pää hajoaa. Älä jää yksin ongelmasi kanssa.
    Itse tein kaikki ne virheet, joista varoiteltiin. Ja vasta poliisin väliintulo avasi silmäni todellisuuteen. Sitä en kenellekään toivo.

    Äänestä

  • eroonahdistuksesta kirjoitti:

    Kiitos kannustavista vastauksista. Miehen narsistiset piirteet alkoivat tulla esille vasta lapsen syntymän myötä vaikka tunsin jo aikaa sitten ettei kaikki ole kohdallaan. Tapahtui juttuja joita en tajunnut epäterveiksi. Myös alkoholin kanssa taisteltiin jo tuolloin. Lapsen syntymä räjäytti meidän suhteemme totaalisesti. Siitä alkoi alamäki.

    En itsekään ole mikään pulmunen, vikaa löytyy yhtä lailla täältäkin päästä. Tällä hetkellä olen ihan sekaisin siitä, kuka teki mitäkin ja kuka on syyllinen mihinkin jne., yritän ajatella mutta ajtukset ovat puuroa. Syyllisyyskin siitä että entä jos vääntämällä väännän miehestäni narsistia, entä jos se ei olekaan niin, entä jos minä itse olenkin se sairas tässä. En enää tiedä. Pelottava ajatus.

    itselläni myös ihan samoja ajatuksia kuin sulla..voi kun olisi sähköpostiosoite, voisimmeko kirjoitella, vaikka anonyymeina? olisi niin helpottavaa jakaa tätä tuskaa..!!!

    Äänestä

Jos miehesi on normaali, voisitte nollata tilanteen ja ottaa esiin ne seikat, mitkä ovat voineet johtua raskaudenaikaisesta hormonien vaihtelusta ja lapsen tulon aiheuttamasta jännityksestä.

Kaksi normaalia yritteliästä hyvää tarkoittavaa ihmistä pystyy selvittämään tahtoessaan erilaiset suhdesotkut.

Äänestä

Sini Vuokko, sanoit että vasta poliisin väliintulo avasi silmäsi. Minun silmiäni ei sekään. Meillä kävi poliisit muutama vuosi sitten, miehen ryyppäämisen seurauksena. Olimme lähteneet lapsen kanssa "evakkoon", mies oli ennen sitä ottanut keittiöveitsen ja ojentanut minulle ja kehottanut tappamaan. Poliisien tultua käyttäytyi täysin rauhallisesti ja tietenkin väänsi asian niin päin että minä olin ottanut veitsen ja uhkaillut häntä. Vielä tänäkään päivänä hän ei myöntäisi jos asiasta puhuttaisiin. Ennen veitsisessiota oli kovakouraista tönimistä, lennätti minut sängylle, ei muistaakseni varsinaisesti lyönyt. Sitten ei päästänyt asunnosta pois vaan yrittäessäni lähteä ryntäsi perään ja tarrasi kiinni. Yritin pysyä mahdollisimman rauhallisena lapsen takia. Onneksi pääsimme kuitenkin ja sain soitettua poliisit. Lähdimme sitten poliisien matkassa johonkin kriisikeskukseen josta menin siskolleni. Eipä aikaakaan kun palasin takaisin. :(

Äänestä
  • hei sinulle "eroonahdistuksesta" nimimerkki! olisiko sinulla sähköpostisoitetta?

    olen kohtalotoverisi..elän narsistisen miehen kanssa ja yritän tehdä lähtöä, tuloksetta..olisi kiva vaihtaa ajatuksia asiasta? tätä kun ei ymmärrä kuin sellainen jolla on samat kokemukset?
    meillä ei ole fyysistä väkivaltaa mutta muutoin elämä on todella ahdistavaa henkisesti..

    Äänestä

Jo vain, kirjoittelen mielelläni.

Ei meilläkään ole paljoa ollut fyysistä väkivaltaa ja ne kerrat joita on ollut, on mies onnistunut silittelemään pois keksimällä esim., että minua piti rauhoitella, oli pakko pitää kiinni jne.

Laitan osoitteen tähän: [email protected]

Äänestä

Ihan vain muistutukseksi:

Narsistit voivat toimia myös periaatteella -kerran uhri, siis toisenkin kerran.

Eli mistäpä voisi löytyä helpompia uhreja narsisteille kuin esim. täältä palstalta? On mahdollista, että kaikki kirjoittajat eivät ole lainkaan sitä mitä luulevat olevansa, ja pyrkivät juuri erovaiheessa olevien ahdistuksenlievittäjiksi.

Täällä palstalla on käyty syvällisiä ja avoimia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta.

Voisiko pyydystävien kavalien narsistien toimintatapoihin kuulua myös palstan trollaaminen ja keskustelujen häiritseminen ja sitten iskeä kiinni uusiin uhreihin, jotka ajattelevat, että täällä ei voi häiriintymättä kirjoittaa.

En ole koskaan suosinut tuota tapaa tarjota henkilökohtaista yhteydenpitoa. Itse olen kirjoittanut ainoastaan täällä palstalla avoimesti.

Nimim. Ei heti nurkan taakse kahdestaan... vaikka ahdistaisikin. Joku voi pyrkiä käyttämään hyväkseen heikkoa uhria.

Äänestä
  • "että kaikki kirjoittajat eivät ole lainkaan sitä mitä luulevat olevansa"

    Tarkoitin siis: kaikki kirjoittajat eivät ole lainkaan sitä mitä SANOVAT olevansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroonahdistuksesta kirjoitti:

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa!!! Yritän nyt olla erossa miehestäni, koska suhteemme on erittäin narsistinen. Minä uhrina, mies narsistisesti käyttäytyvänä. Mutta tämä yksinäisyys, tyhjyys, pelko! Ahdistaa niin hitosti. Mutta EN MENE, EN. Nyt pysyn lujana. Kolme kertaa olen lähtenyt ja aina palannut takaisin. Yksinäisyyden tunne on pahinta. Kun ei ole mitään tukiverkosta. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu