LENTO RYSSELIIN

HALLA AHO TEKI SEN MAMUT POIS VARKAUDESTA
8140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • No aika vähänhän noita ääniä tuli Pohjois Savon vaalipiiriltä,jos mietitään että Kuopio on tuossa naapurissa.

    Ketä kiittelet?
    Soisalon persuja että äänestivät puoluekurin mukaisesti?

    Äänestä

"Äärioikeistoryhmät eivät ilmeisesti ole menestyneet Euroopassa ennakoidulla tavalla. Perussuomalaiset ilmoitti aiemmin, ettei se lähde äärioikeiston kanssa samaan ryhmään. Nyt äärioikeisto voi olla se, joka etsii yhteistyökumppaneita muista eurokriittisistä suunnista.

Slunga-Poutsalon mukaan alkuperäisessä päätöksessä todennäköisesti myös pysytään.
"
http://www.ksml.fi/erikoissivut/eurovaalit/perussuomalaiset-äanestajat-eivat-lahteneet-liikkeelle/1822922

Ai todennäköisesti?
Mutta mahdollisuus äärioikeiston nuoleskeluun on siis olemassa.

Äänestä

Kansa on puhunut

26.5.2014 08:56 Jari Lindström Äänestäminen
EU
Vaalit

ilmoita asiaton viesti
.


EU-vaalit on käyty ja tulokset selvillä. Toki tarkastuslaskentaan asti tulos on vahvistamatta, mutta selkeältä tuo näyttää. Mitä tapahtui?

PS sai kaksi paikkaa eli tuplasi MEP-määränsä. Tavoite oli kolme paikkaa ja siitä jäätiin. Voitto se on pienempikin voitto. Kriittinen tarkastelu on paikallaan silti. Emme saaneet ihmisiä liikkeelle kuten eduskuntavaaleissa 2011, EU-vaalien tärkeys ei auennut suurelle joukolle äänestäjistä. Se on kaikkien puolueiden vika. Politiikassa on jotain perusteellisesti pielessä, jos suurin osa äänioikeutetuista ei käytä tuota oikeuttaan.

Mikä neuvoksi? Ei kai mitään helppoa ratkaisua olekaan, jos olisi, se olisi jo käytetty. Mutta kun itse kiersin vaalikentillä, niin tein havainnon siitä, että aniharva puhui EU:sta. Paikalliset asiat puhuttivat ja kiinnostivat. Olisiko niin, että EU koetaan aivan liian etäiseksi? Ja vaikka kuinka koittaisi ihmisille kertoa, että EU vaikuttaa ihan jokaisen jokapäiväiseen elämään, niin ei tuo sanoma aukea. Ei ainakaan äänestysintoon asti.

Paikallisesti pärjäsimme Kymen vaalipiirissä hyvin ollen koko maan perussuomalaisin piiri. Saimme koko maassa 12,9 % kannatuksen, Kymen lakkautuvassa vaalipiirissä 17,9 %, eli viisi prosenttia enemmän. Omassa kotikaupungissa, Kouvolassa olimme kannatusluvuissa kolmantena 19,8 %:lla.

Onnittelen läpipäässeitä, ihan kaikkia. Erityisesti toivotan onnea ja jaksamista Jussi Halla-aholle ja Sampo Terholle vaativassa työssänne. Ja kaikille teille jotka asetuitte ehdolle nostan hattua. Vaalityö ei ole kevyttä sisähommaa vaan erittäin vaativaa ja jopa raskasta. Mutta samalla antoisaa. On hienoa, että niin moni hakeutuu vapaaehtoisesti ehdolle. Sääli on se, että niin harva ei halua äänestää.

Kansa on puhunut, vaikka vain 40,9 % äänioikeutetuista käytti ääntään. Loput päättivät olla käyttämättä.

Äänestä

Savolaiset pois Savosta !

Äänestä
  • Siis Peku varoittaa mummoja käsilaukkuvarkaista?

    "Jussi Halla-aho kertoo, että hänen kannattajissaan on paljon iäkkäämpiä helsinkiläisiä naisia, jotka kokevat vapaan liikkuvuuden lieveilmiöt kaikkein raskaimmin...
    - Täällä pääkaupunkiseudulla EU:n kaakkoisesta jäsenvaltioista niinsanotut turistit ovat erikoistuneet ryöstämään iäkkäämpiä ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Vanhemmat ihmiset kokevat tämän turvallisuuden heikkenemisen kaikkein raskaimmin – täysin ymmärretävästi, Halla-aho kertoo."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MAMUT POIS kirjoitti:

HALLA AHO TEKI SEN MAMUT POIS VARKAUDESTA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu