Euroopan unioni on tänään tehnyt viimeisen virheensä. Turkin EU-jäsenyysneuvottelulle on näytetty vihreää valoa - maalle, jossa kidutus on edelleen yleistä ja joka on islamilainen maa. Euroopan rajojen avaaminen islamille tietää läntisen korkeakulttuurin varmaa tuhoa. Turkki ei Eurooppalaistu, sen sijaan se odottaa Euroopan islamilaistuvan ja Turkki tulee taatusti tuomaan islamilaista käytäntöä EU:n lainsäädäntöön saadessaan jäsenmaan valtuudet EU:ssa.
Suomen olisi korkea aika lukea paskan merkit ja erota EU:sta nyt kun se on vielä mahdollista. Suomi ei tarvitse Eurooppaa eikä Eurooppa Suomea. Tulemme toimeen omillamme ja demokratiamme säilyy siitäkin huolimatta, että Eurooppa vajoaa islamin yöhön.
Ettekö te oikeasti Suomalaiset tajua? Eurooppa on kuin Titanic 14. huhtikuuta keskiyön tietämissä. Titanic ajoi viistäen kolarin jäävuoren kanssa ja upposi - upposi siitäkin huolimatta, että laivan piti olla uppoamaton. EU on törmännyt islamiin ja tulee uppoamaan taatusti, kysymys on nyt enää ajasta. Suomen pelastusvene on se, että irrottaudumme EU:sta nyt kun aikaa vielä on.
Muistakaa: "She is made out of iron. She can and she will sink..." Eurooppa voi olla rautaa, mutta jään murskaava voima on liikaa tällekin halvatun Titanicille. Ja vielä kapteeni Smithin sanoin: "Asiat alkavat nyt olla siinä kaaressa, että jokaisella on lupa huolehtia vain omasta pelastumisestaan."
euroopan viimeinen virhe
6
333
Vastaukset
- Mies
Oon kerrankin samaa mieltä kirjoittajan kanssa.. Koko Eu on herrojen luoma yhteiskunnallinen rikaidenjärjestö, jolle tavallisella duunarilla ei ole jalan sijaa. Tuntuu siltä että ainosataan maalaiset ajattelevat järjellään ja muut jollain muulla!! ei kun virhreitä sinne brysseliin niin johan on luonnonsuojelua ja hamppua koko suomi!
Voe PER/(%¤#"# - Esko
Kun Turkki on vain yksi maa ja ainoa islamilainen, niin ei kai se äänestyksissä voi voittaa, jos muut ei kannata. En ole hyvin perehtynyt EUn toimintaan, kun ei ole kiinnostanut. Onko väkirikkailla mailla enemmän äänivaltaa?
Pidätkö islamilaisen väestön levittäytymistä Eurooppaan varsinaisena uhkana? Islamilainen lähetystyö ei varmaan kovin edisty Euroopassa.- Cino (kamil Akkaya)
Muslimi Turkkilaiset Euroopassa ja monen vuoden
oli!
Tarkoittako kaikki pitais lähte pois? - Jake Waits
Aluksi täytyy tarkentaa, että mielestäni Turkki ei ole lähelläkään EU-kelpoisuutta, mutta tämähän on yleinen mielipide kaikkialla EU:ssa.
Uskontojen edustus Turkkissa on nykyään
99,8 % muslimeja
0,2 % kristittyjä ja juutalaisia.
Jos Turkki tulisi vuonna 2015 jäseneksi se olisi väestöltään EU:n suurin jäsenvaltio (n. 90 miljoonaa muslimia). Sen jälkeen Euroopassa olisi enemmän muslimeja kuin protestantteja. Tämä ei voisi olla vaikuttamatta politiikkaan ja erityisesti jo nyt tulehtuneisiin EU:n ja USA:n suhteisiin.
Todennäköisesti Turkki ei kuitenkaan ole poliittisesti kovin yhtenäinen. Istanbul on kuin mikäkin tahansa Italian kaupunki; maaseudulla sen sijaan elää fundamentalismi, mutta myös tietämättömyys. Islam leviää erityisesti köyhän ja sivistymättömän kansan keskuudessa.
Tärkein kysymys, joka pitäisi esittää on, "mitä tapahtuu, jos Turkkia ei oteta jäseneksi tai jos sitä ei edes harkittaisi?".
Tällä hetkellähän Turkki tekee (tai ainakin edes pyrkii tekemään) lainsäädäntöään länsimaalaisemmaksi ja vähentämään islamin vaikutusta, parantamaan vähemmistöjen oikeuksia ja naisten asemaa, parantamaan uskonnonvapautta, vähentämään kidutuksia jne. Kaikki hyviä asioita sekä itse turkkilaisille ja meille muille eurooppalaisille.
Jos Turkki suljetaan ulkopuolelle edes ytittämättä neuvotella sen kanssa, kaikki nuo saavutukset saattavat murentua. Kenenkään etu ei varmasti ole se, että Turkki radikalisoituu, islamfundamentalistit kasvattavat suosiotaan, ja ennen pitkää taleban-henkinen rosvojoukko tekee Euroopan lähinaapurista raivotautisen islamivaltion.
Parempi antaa Turkin nyt olla siinä uskossa, että se pääsee EU:n jäseneksi ja antaa sen toteuttaa länsimaallistumista. Mitä pitempään Turkin nuoriso saa nauttia länsimaalaisesta vapaudesta, sitä vaikeampi sen on siitä luopua. Tällaisena 99,8% islamimaana Turkki ei kuitenkaan missään nimessä tule pääsemään EU:hun.
Kun vielä ottaa huomioon Ranskan kansanäänestyksen Turkin ehdokkuudesta, niin kyllä sillä Turkilla on vielä _todella_ pitkä ja hankala matka EU:n jäseneksi. - salla
Jake Waits kirjoitti:

Kun vielä ottaa huomioon Ranskan kansanäänestyksen Turkin ehdokkuudesta, niin kyllä sillä Turkilla on vielä _todella_ pitkä ja hankala matka EU:n jäseneksi.Samaa mieltä ei Turkkia Eu:hun. Turkki ei ole kulttuuriltaan eurooppalainen maa jos haluamme säilyttää Euroopan kultuurin ja arvopohjan on Turkin ottaminen Eu:hun typerää ja vaikeaa.
Turkkilaisia tulee olemaan v.2050 enemmän kuin Saksalaisia ja Ranskalaisia yhteensä,tämä tulee joka tapauksessa vaikuttamaan eurooppaan,mutta jos esim. työvoiman liikkuvuus on vapaata vaikutus on hyvin vahva Eurooppan ja EU.n rakenteeseen.
Turkki on Islamilainen maa ja tämä saattaa aihuttaa ongelmia kristillispohjaisessa EUssa.
Islamin uskossa on usein se ongelma että se ei sopeudu ymparillä olevaan kulttuuriin ja täten se on usein "uhka". Ei heille mutta muiden uskontojen edustajille.
Eurooppalaisten suvaitsevaisuus on hieno ja kannatettava asia mutta vaikeaa silloin jos vastapuoli on suvaitsematon, silloin me suvaitsemme jotain joka tulee hävittämään kulttuurimme ja sen suvaitsevaisuuden.
Olen nainen ja en jaa Islamin naiskäsitystä heikosta naisesta enkä muutenkaan halua noudattaa koraania joka on täynnä mm.ristikkäisiä kehoituksia(olen lukenut sen melkein kokonaan) ja uskoa väkivaltaiseen Jumalaan joka kehoittaa tapaamaan vääräuskoiset. Minun kaltaisilleni islamin leviäminen on "uhka" koska maissa joissa islam on pääuskonto ei usein suvaita uskonnon ja ihmisten vapautta.
Vaikka "Turkin Islam" on melko maallista ja uhkat ovat usein kärjistettyjä, on silti mahdollisuus että ns."terroristi Islam" nostaa päätään Turkissa, kristillisessä Eu:ssa riittaisi pommitettavaa. Ainakaan minä en kaipaa sisällissotaa Eu:hun.
Minusta eurooppalaisten ja Turkkilaisten tulisi todella pohtia Eu kysymystä. En oikein usko että esim. Eu:n ja Turkin talous kohenisi Turkin liittymisestä. Saattaa olla että esim. Turkin ihmisoikeus ongelmat paranevat sen pyrkiessä Eu:hun, toivotaan näin, mutta Turkin yhteiskunta järjestelmä, arvopohja ja kulttuuri poikkeavat niin paljon Euroopasta että mielestäni Turkin jäsenyys ei ole järkevää.
Kaikkea Hyvää EU:lle ja Turkille omina "itseinään"(loistavaa suomen kieltä;) ) - jakewaits
salla kirjoitti:
Samaa mieltä ei Turkkia Eu:hun. Turkki ei ole kulttuuriltaan eurooppalainen maa jos haluamme säilyttää Euroopan kultuurin ja arvopohjan on Turkin ottaminen Eu:hun typerää ja vaikeaa.
Turkkilaisia tulee olemaan v.2050 enemmän kuin Saksalaisia ja Ranskalaisia yhteensä,tämä tulee joka tapauksessa vaikuttamaan eurooppaan,mutta jos esim. työvoiman liikkuvuus on vapaata vaikutus on hyvin vahva Eurooppan ja EU.n rakenteeseen.
Turkki on Islamilainen maa ja tämä saattaa aihuttaa ongelmia kristillispohjaisessa EUssa.
Islamin uskossa on usein se ongelma että se ei sopeudu ymparillä olevaan kulttuuriin ja täten se on usein "uhka". Ei heille mutta muiden uskontojen edustajille.
Eurooppalaisten suvaitsevaisuus on hieno ja kannatettava asia mutta vaikeaa silloin jos vastapuoli on suvaitsematon, silloin me suvaitsemme jotain joka tulee hävittämään kulttuurimme ja sen suvaitsevaisuuden.
Olen nainen ja en jaa Islamin naiskäsitystä heikosta naisesta enkä muutenkaan halua noudattaa koraania joka on täynnä mm.ristikkäisiä kehoituksia(olen lukenut sen melkein kokonaan) ja uskoa väkivaltaiseen Jumalaan joka kehoittaa tapaamaan vääräuskoiset. Minun kaltaisilleni islamin leviäminen on "uhka" koska maissa joissa islam on pääuskonto ei usein suvaita uskonnon ja ihmisten vapautta.
Vaikka "Turkin Islam" on melko maallista ja uhkat ovat usein kärjistettyjä, on silti mahdollisuus että ns."terroristi Islam" nostaa päätään Turkissa, kristillisessä Eu:ssa riittaisi pommitettavaa. Ainakaan minä en kaipaa sisällissotaa Eu:hun.
Minusta eurooppalaisten ja Turkkilaisten tulisi todella pohtia Eu kysymystä. En oikein usko että esim. Eu:n ja Turkin talous kohenisi Turkin liittymisestä. Saattaa olla että esim. Turkin ihmisoikeus ongelmat paranevat sen pyrkiessä Eu:hun, toivotaan näin, mutta Turkin yhteiskunta järjestelmä, arvopohja ja kulttuuri poikkeavat niin paljon Euroopasta että mielestäni Turkin jäsenyys ei ole järkevää.
Kaikkea Hyvää EU:lle ja Turkille omina "itseinään"(loistavaa suomen kieltä;) )Toisin kuin aapeli yleistää.
Turkin jäsenyydestä olen samaa mieltä kanssasi. Ehkäpä EU katsoo, kuinka pitkälle Turkki pystyy täyttämään kriteerejä: jos kaikki täyttyvät, Turkista voisi tulla EU:n jäsen; jos eivät täyty kaikilta osin, ehkäpä jokin muu sopimus Turkin kanssa olisi parempi kuin EU-jäsenyys.
"Turkin Islam" on melko maallista suurkaupungeissa,
mutta maaseudulla miehet harrastavat moniavioisuutta ja kunniamurhia. Turkki on iso valtio ja sillä on paljon maaseutua, sen media suojelee EU-jäsenyysneuvotteluja peittelemällä tosiasioita Turkin fundamentalismista ja siksi Turkin islamin uhkaa ei pystytä täysin tiedostamaan.
"Terroristi-islam" nostaa 100 %:n varmasti päätään Turkissa tai itse asiassa on jo nostanut. Eihän tästä ole montakaan kuukautta, kun siellä iskettiin synagogiin.
Siksi on erittäin tärkeää, että Turkin hallitus pyrkii toimimaan fundamentalisteja vastaan. Ei Pakistankaan jahtaisi al-Qaidaa, ellei USA siihen painostaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668