onko tämä oikein??

Hanna

Olen yliopisto-opiskelija ja samalla teen osa-aikaisesti töitä. Palkkani ei ole huima, mutta tuloja on kertynyt sen verran, että jouduin perumaan yhden kuukauden opintotuen. Peruin siis jo etukäteen syyskuun tuen, koska tiedän tarkalleen mitä tuloni tulevat tänä vuonna olemaan ja ne ylittävät sen 9090 rajan, mutta ei kuitenkaan 10100 rajaa.

Olen myös hakenut lainantakausta ja saamassani KELAN kirjeessä sanotaankin nyt "Voimassa oleva lainantakaus on 1.10.2004 - 31.5.2005 yhteensä 1760,00 euroa."

Siis minkä takia en saa lainaa syyskuulta??? Sekä KELAN nettisivuilla että saamassani päätöskirjeessä lukee: "Lainaa saa nostaa vain, jos OPINNOT JATKUVAT lainan nostohetkellä."

Pointtini on, että kyllähän minä opiskelin silloin syyskuussa!!! Miksi siis en saa myös siltä kuulta lainaa? Päteekö tämä sääntö siis myös silloin jos en olisi peruuttanut tukikuukautta etukäteen vaan vasta paluttanut sen ensi vuonna, olisiko silloin pitänyt myös palauttaa tuo laina?

Todellakin kummallista minun mielestä, jos päätöksissä lukee, että lainaa saa nostaa silloin kun opiskelut jatkuvat, niin eikö sen silloin pitäisi olla juuri niin? Minähän peruin tukeni vain vapaan tulon rajan nostamiseksi.

4

1215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko2

      Siis, jos peruit opintotuen syyskuulta, peruit myös opintolainan takauksen (opintotuki = opintoraha, opintolaina asumislisä). Tyhmästä päästä kärsii koko kukkaro.

    • LprTeekkari

      Itsekin olen törmännyt samaan. Olisi kannattanut tehdä niin, että olisit nostanut opintotuen myös syyskuussa, ja maksanut sen sitten takaisin vuodenvaihteen jälkeen. Näin olisit saanut lainatakauksen myös syyskuulle.

      Kela ilmeisesti toivoo, että liiat tuet maksettaisiin takaisin vasta jälkikäteen mieluummin, kuin että peruttaisiin etukäteen. Miksi muuten se suosisi tällä tavoin tukien maksamista jälkeenpäin?

    • ...

      Lainantakauksen saa VAIN niille kuukausille joina nostaa myös opintorahaa. Siis toisin sanoen, laina on osa kokonaisuutta nimeltä opintotuki (op.raha, asumislisä ja laina) ja lainan saaminen on sidottu muuhun opintotukeen - huom! pelkkä asumislisän nostaminen ei tuo lainantakausta, vaan pitää tosiaan nostaa sitä op.rahaa, jotta saa lainantakauksen. Näin se menee nykyisin. Itselläni on myös pienoisia ongelmia samaisen asian kanssa.

    • Opiskelija

      Kuulostaa tutulta. Sain alkuvuodesta suht hyvin rahaa sekä kesälomarahat kesällä, joka johti siihen, että tuloraja täyttyi jo syyskuussa.

      Ajattelen, että olen kunnon opiskelija ja perun kaksi tukikuukautta ja nostan näin tulorajaa. Kun en asiaan ollut perehtynyt aiemmin niin yllätyksenä tuli minullekin etten noilta kuukausilta ole oikeutettu opintolainan nostoon.

      Noh, rahat on mennyt osittain uuden asunnon laittoon. Nyt saan tienata n. 200 bruttona/kk ja saan opintotukea vähän alle vuokran verran loppuvuodesta.

      Jälkiviisaana voi hyvin todeta, että mitäs läksit palauttamaan tukia. Kenen hyöty on se, että opiskelija nostaa liikaa tukia ja maksaa niitä maaliskuussa takaisin. Pieni epäkohta kyllä tosiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe