Kestomasennus

Täältä löytyy varmasti muitakin, jolle ketipinoria määrätty. Mulle sitä lääkäri määräsi reilu vuosi sitten unettomuuteen ja ahdistuneisuuteen illalla otettavaksi.
Pienellä annostuksella, vain 1 tabletti eli 25 mg.
Tipauttaa kyllä hyvin, tunti lääkkeen ottamisen jälkeen kirjaimellisesti sammun :D
Ja nukun heräämättä koko yön.

Viimeaikoina olotila mennyt vaan huonompaan suuntaan. Masennus tullut nyt sellaisena, että on jo saavutus saada itsensä sängystä ylös ennen puolta päivää.
Sen lisäksi pystyn vielä hienosti nukkumaan parin tunnin päikkärit eli elämä on mennyt nukkumiseksi. Hereilläolotunteja ei vuorokauteen hirveästi jää.

Haluisin olla virkeä ja tehdä vaikka mitä mutta aivan järkyttävä väsymys ottaa vallan. Eikä edes varsinaista syytä, miksi olisin ainakaan näin masentunut että nukun vain.

Ketipinoria olen alkanut epäilemään tämän aiheuttajaksi, vaikka pienellä annostuksella mennytkin, mutta kuitenkin pitkään. Nyt neljättä päivää ilman ja nukkunu tosi katkonaista unta yöllä ja pää tuntuu päiväsaikaan vielä vähän kummalta. Mutta ei ehkä enää niin kauheeta väsymistunnetta, että ois pakko kaatuu sohvalle nukkumaan.

Kellään muulla vastaavanlaista kokemusta ketistä? Että olisi tehnyt valtavan väsymyksen myös päiväsaikaan? Neuroleptihan tuo on, eli kohtalaisen rankka lääke kuitenkin. Toivottavasti ei oo tehnyt tän vuoden aikana mitään pysyvää vauriota tonne pääkoppaan. Ilman yritän olla nyt, jos se masennus ja jatkuva nukkuminen onkin johtunut juuri tuosta lääkkeestä.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi. No kylläpä on pieni annos joo. Itellä menee ketiä iltaisin 300mg ja psykiatri sanoi, että saan tarpeen mukaan ottaa 450mg. Sekä muita nukkumiseen ja masennukseen määrättyjä lääkkeitä iltaisin sen lisäksi on joita en nyt tässä mainitse. Mutta kyllä sitä aamuisin on väsynyt, mutta en ole töissä niin saa nukkua niin pitkään, kun nukuttaa, mutta itsellä on vahva pää lääkkeille ettei sillain vaikuta kovinkaan kuin kerrot. Niinkuin jotkut sietää alkoholia niin mä siedän lääkkeitä:) Eikä mulla oo ees kauan vielä ollu ketipinor käytössä vajaan vuoden.

Äänestä

Samalla annoskoolla söin Ketipinoria pisimmillään muutamia viikkoja ja teki pääni todella sekavaksi. Ei sopinut ollenkaan. Nukahdin hyvin, mutta heräilin pitkin yötä ja päivät olin aivan tööt ja sekaisin. Muutamaan otteeseen olen yrittänyt aloittaa uudestaan Ketipinorin, mutta se laittaa vaan olon huonompaan. Lääkärit sitä kovasti mulle suosittelee lääkkeeksi, mutta eihän tollasessa pöhnässä elämästä tule mitään senkään vertaa kuin ilman nappia.

Ahdistukseen ja nukahtamisvaikeuksiin otan tarvittaessa 7,5 mg Opamoxia. Toimii ok.

Äänestä

"Ketipinoria olen alkanut epäilemään tämän aiheuttajaksi"

Se ei ole pelkästään mahdollista vaan hyvin todennäköistä. Kuvailemasi oireilu kuuluu ketiapiinikäytön seuraamuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ketipinorin popsija kirjoitti:

Täältä löytyy varmasti muitakin, jolle ketipinoria määrätty. Mulle sitä lääkäri määräsi reilu vuosi sitten unettomuuteen ja ahdistuneisuuteen illalla otettavaksi.
Pienellä annostuksella, vain 1 tabletti eli 25 mg.
Tipauttaa kyllä hyvin, tunti lääkkeen ottamisen jälkeen kirjaimellisesti sammun :D
Ja nukun heräämättä koko yön.

Viimeaikoina olotila mennyt vaan huonompaan suuntaan. Masennus tullut nyt sellaisena, että on jo saavutus saada itsensä sängystä ylös ennen puolta päivää.
Sen lisäksi pystyn vielä hienosti nukkumaan parin tunnin päikkärit eli elämä on mennyt nukkumiseksi. Hereilläolotunteja ei vuorokauteen hirveästi jää.

Haluisin olla virkeä ja tehdä vaikka mitä mutta aivan järkyttävä väsymys ottaa vallan. Eikä edes varsinaista syytä, miksi olisin ainakaan näin masentunut että nukun vain.

Ketipinoria olen alkanut epäilemään tämän aiheuttajaksi, vaikka pienellä annostuksella mennytkin, mutta kuitenkin pitkään. Nyt neljättä päivää ilman ja nukkunu tosi katkonaista unta yöllä ja pää tuntuu päiväsaikaan vielä vähän kummalta. Mutta ei ehkä enää niin kauheeta väsymistunnetta, että ois pakko kaatuu sohvalle nukkumaan.

Kellään muulla vastaavanlaista kokemusta ketistä? Että olisi tehnyt valtavan väsymyksen myös päiväsaikaan? Neuroleptihan tuo on, eli kohtalaisen rankka lääke kuitenkin. Toivottavasti ei oo tehnyt tän vuoden aikana mitään pysyvää vauriota tonne pääkoppaan. Ilman yritän olla nyt, jos se masennus ja jatkuva nukkuminen onkin johtunut juuri tuosta lääkkeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu