Mitä se on? Millaisista asioista sen sitten huomaa, jollei sitä koskaan sano ääneen.
Ja miksei sano ääneen. Kammoinen? Sitoutumispelkoa, muuten vaan yläkerta epäkunnossa?
Ikävästä huomaa yhtään? Surusta?
Hiukan ja paljon enemmänkin tän asian kanssa paininut.
t. 35v ukonretale.
Ja miksei sano ääneen. Kammoinen? Sitoutumispelkoa, muuten vaan yläkerta epäkunnossa?
Ikävästä huomaa yhtään? Surusta?
Hiukan ja paljon enemmänkin tän asian kanssa paininut.
t. 35v ukonretale.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Rakkaus on halua tehdä toiselle hyvää, pyrkiä tämän lähelle. Se on iloa ja sisäinen hymy toista ajatellen. Suruakin tilanteesta riippuen.
Se on lämmin tunne sisällä.
Ajattelee sitä toista koko ajan.
Se on kaipausta ja ikävää, kun ei näe toista.
Halua olla lähellä ja koskea.
Siinä ei tarvita sanoja, kun sen tuntee.
Se voi iskeä nopeastikin tai hiipiä hiljaa.
Ei kaikki välttämättä osaa sanoa asioita ääneen. Tai voi olla vielä kuoressaan, arastelee ehkä vielä. Anna aikaa, äläkä painosta. Ehkä hänen on helpompi osittaa se teoillaan.
Minulle rakkaus aiheutti painajaisunia. Toisen merkityksen ymmärtäminen omassa tunne-elämässä aiheutti järkytyksen.
Siinä unessa tulit toisen miehen kanssa ja vastusteluista huolimatta, omavaltaisesti otitte minun kukkaron, kännykän ja muita tavaroita. Poistuitte reippain askelin, vaikka olin vastustanut kaikin voimin.
Heräsin kauhuissani ja oli vielä pakko tarkistaa, että tavarat ovat varmasti tallessa. Kerroin unen sinulle. Jotain sanoit, en muista mitä, mutta ymmärsit. Sinun vaikutus minuun oli rajua. Siksi se loppui. En halunnut antaa sinulle mitään, koska olisin menettänyt itseni. Nyt kestäisin sinua, mutta et enään halua.
Rakkaus on surua, se on tuskaa, kuvitelmaa, särkyneitä unelmia, harhaa, menetystä.
Vain harvoin jos koskaan onnea ja iloa. Tunnetta se tosiaan on.
Rakkautta voi sanoa ääneen, mutta sitä ei uskota. Sen huomaa siitä että mitään ei koskaan tapahtunutkaan. Sen huomaa siitä kun heräät, niin sydäntä vihloo, kuulet sydämesi äänen ja et jaksa raahata itseäsi mihinkään.
Yläkerta ei tosiaan ole kunnossa rakkaudessa.
Ikävä kertoo ikävästä tarinasta.
Ikävin keksintö ihmiselle on rakkaus
synkkää on..
Minulla on nyt elämäntilanne, että voin oikein kahlata tunne-elämässäni. Tuntuu ihanalta tajuta, että rakkaus on yhtä totta kuin vaikkapa kongreettinen kahvikuppi. On ihanaa, että silloin rakastit minua niin paljon. Nyt tunnen ne tunteet uudelleen ja olen onnellinen, että sain ne kokea. Nyt pitäisi vielä oivaltaa, että mikä minussa sai sinut tuntemaan noin. Kummallista, en todellakaan sitä tiedä. Jotakin itsellesi tärkeää sinä minussa näit. Sanoit, että luotat minuun. Mikä sai sinut hehkumaan innosta minuun? Harmi, en osaa edes päätellä sitä. Ja harmi, että en voi enään kysyä.
“For one human being to love another human being: that is perhaps the most difficult task that has been given to us, the ultimate, the final problem and proof, the work for which all other work is merely preparation.”
--Rainer Maria Rilke
Osimoilleen näin. Ehkä.
Älä sanoilla yritä kahlita sitä mikä sanoitta sydämesi tunteilla täyttää. Maailmasi valloitusko se tunne on?? Millainen se ihminen, jonka voima siihen riittää??
Ei mikään sana riitä kertomaan tai kuvailemaan sitä tunnetta, mikä polttaa sielua, sisintä ja sydäntä. Rauha ja sekasorto. Hän teki elämästäni syvempää. Silti yritän sanoilla hallita hallitsematonta. Rakkaus on ihaninta. Sielujen harmoniaa.
Jos olet nimimerkki tunnekahlaus, joskus voimakkaita tunteita jotakin muutakin kuin itseäsi kohtaan tuntenut niin sitä on rakkaus. Onhan se itserakkauskin tietysti jossain määrin tärkeää.
'millainen olet', olen nyt nukkumaan alkamassa. Minun rakkauteni kyllä kohdistuu itseeni ja muistossani olevaan Tärkeään mieheen. Mietin tuossa juuri, tärkeintä on muisto hänestä. Nyt tuntuu, että ehkäpä en kaipaa enää hänen tapaamistaan.
'millainen olet'
Olen aivan tavallinen. Kirjoituksesta sait ehkä ylikorostuneen kuvan itserakkaudesta. Sitä en ole. Kirjoittelen tässä aivan huolettomasti, jolloin väärintulkinnat ovat mahdollisia.
Olen prosessoinut mennyttä suhdettani. Prosessointi on ollut mielenkiintoinen. Useaan kysymykseeni en saanut kuitenkaan vastausta. Olisi aikanaan pitänyt kysyä häneltä.
Ajattelinkin, että laadin listan kysymyksiä, joihin haluan vastaukset. Sitten, kun se seuraava Hän tulee elämääni, niin laitan listan eteen, ojennan kynän ja kumin ja hikipyyhkeen hänelle. Ja ennen ei lopeta ennen kuin joka kohta on joko ruksattu tai vastattu esseenä :D ja punakynän kanssa tarkistukset :D
Ei tarvitsisi sitten miettiä mahdollista totuutta asiassa jälkikäteen.
Sä oot "tunnekahlaus" ihan uskomaton. Mä sulle punakynät näyttäisin. Miksi sä täällä tuntemattomille näitä asioita lätiset, puhu sille jolle kuuluiskin.
Käyn läpi prosessia 'hikilenkki'. Auttaa kummasti. Olen edennyt hyvin. Sinunkin kirjoituksesi herätti sen kysymyksen, että koetko, että saa kirjoitella vain tietyllä tavalla? Minä ainakin saan ravintoa juuri siitä kirjoitusten erilaisuudesta.
http://youtu.be/Fj-lOA1C1WQ
Rakkaus on kai loppujen lopuksi pieniä asioita ja pieniä tekoja arjessa.
Loppujen lopuksi suurin osa ihmisistä on onnellisesti naimisissa,
joten ei kai sen mitään niin vaikeaa ja mullistavaa pitäisi olla.
Ei ole kiinni rahasta tai kauneudesta ja joskus tuntuu, että ne
ihan 'tavalliset ihmiset' (pelkästään positiivisessa mielessä) onnistuvat
siinä kaikkein parhaiten.
En ole rikas, enkä ehkä rakaskaan, mutta toivoisinpa olevani ihan
vain joku muu, vaikka Jaska Jokunen.
Rakkaus on sitä että toivoo hänelle, mitä hän itse haluaa ja toivoo itselleen.
rampauttaa tai antaa siivet.
Pelko omista tunteista, joskus sitä ei tahdo myöntää olevansa rakastunut, vaikka kuinka tietää että on rakastunut. Mutta ei halua tehdä sitä todeksi ja lausua ääneen taikka vieläpä toisen kuullen. Ja jos ei lausu ääneen sitä ei sitä uskalla sitoutuakkaan uuteen suhteeseen sillä tuntematon pelottaa jos ei voi päättää mitä siinä tulee tapahtumaan, jos on ennestään monimutkainenkin tilanne yms. Joskus yläkerta voi olla sekaisin mistä vain...tai sitten on vain niin vahvat periaatteet että ei sano sitä toiselle ja kun ei sano periaatteitaan on helpompi vain sanoa olevansa sekaisin. Koska jos sanoisi periaatteensa olisi toisen helpompi vedellä naruista tai jotakin muuta vastaavaa. Tuli mieleen että pelkoja voi olla muitakin esim: Olenko tarpeeksi hyvä hänelle ja nje. Netti tuttavuuksissa: Onko hän se ketä hän on sanonut olevansa vai onko hän vähän kuin ohjelmasta Catfish. Jos toinen on varattu ja toinen ei niin ajatukset voisivat olla näitäkin: Voiko hän luottaa minuun vastaavaisuudessa? Jos petän nykyistäni nyt ja menen hänen kanssaan niin en usko että hän luottaisi, voisin tehdä saman hänelle ja nje...
Tässä oli joitakin minun ajatuksiani tästä asiasta.
'Stupid Love'
Hyvin kirjoitit.
Ihmisen tunne-elämä on herkästi haavoittuvainen. Se tekee araksi ihastuksen edessä. On viisasta toimia viisaasti tunnekuohussa. Muutoin joutuu jälkikäteen aukomaan tunne-elämän solmujaan.
Kun ei lausu ääneen jää mahdollisuus perääntyä ja kiistää kaikki.
Kun lausuu ääneen ottaa riskin ja on ikään kuin paljaana toisen edessä, 'tällainen minä olen ja näin minä tunnen sinua kohtaan'. Ääneen lausumisen jälkeen ei ole takaovia joista paeta. Pitää vain luottaa, että totuus lopulta kannatti.
Jokainen pohtii noita asioita mitä mietit. Voiko toiseen luottaa, miten periaatteet soveltuvat tilanteeseen ja voiko periaatteissa joustaa. Millaiset periaatteet toisella on, mihin ne pohjautuvat...
Kahden ihmisen suhde, oli se sitten ystävyys- tai rakkaussuhde, vaatii kummaltakin riskejä ja tahtoa tulla puolitiehen vastaan. Kukaan ei voi pitää yksin yllä suhdetta. Puhuminen kaikista peloista ja menneisyyden traumoista huolimatta on edellytys sille, että asiat voivat ylipäänsä edetä ja selvitä. Joskus se luottamuksen riski on vaan otettava. Minun luottamukseni on särjetty monta kertaa, ja vielä kaikista läheisimpien toimesta. Tiedän miltä tuntuu, kun ei voi luottaa. Tiedän miltä tuntuu seistä keskellä tunnekaaosta kun ei tunnista itseäänkään. Tärkeintä on, että olisi joku jolle puhua. Perheenjäsen tai kaveri tai ihan kuka vaan, jolle puhuminen on turvallista. Jotta ne asiat eivät jäisi oman pään sisään pelkästään. Se jos mikä hajottaa.
Mutta ymmärrän kirjoittajaa hyvin. Jos matto on vedetty jalkojen alta, ei helposti ota riskejä. Jos periaatteet ovat vahvat ja ne osoittautuvat erilaisiksi kuin toisella, tuntuu vielä pelottavammalta kohdata toista. Jos tilanne nyt vaan on liian vaikea, sitä kääntyy mieluiten pois toivoen unohtavansa kaiken. Minä olen myös joutunut kovalle törmäyskurssille omien periaatteideni kanssa, kuten myös luottamusta joutunut miettimään paljon monelta kantilta.
Siitä hyvän olon läikähdyksestä kun toinen on läsnä. Siitä kuinka tuntuu kuin tuntisi toisen. Siitä kuinka synkimmästä päivästä tulee aurinkoinen. Siitä kuinka katseeseen unohtuu. Siitä kuinka vierellä on kevyt kävellä. Siitä kuinka se tuntuu juuri oikealta niin. Siitä kuinka toisen kanssa hymyilyttää. Siitä kuinka voisi kinastella häpöistä jutuista ilman että suuttuisi. Siitä kuinka on antautunut vaikkei itselleenkään sitä myönnä. Siitä että pelkää haavoittuvansa.
Siitä että ilman toista sydämellä on raskas taakka, siitä että suru jatkuu päivästä toiseen, siitä että toivo ei kuole.
Hulluutta ja kiusaamista ja hellvettiä
Ja unohtaa ei voi, mielessä päivin öin
TV:ssä tuli joskus sellainen sarja kuin huonosti käyttäytyvät miehet.
Tasa-arvon nimissä olisi joskus kiva nähdä ohjelma huonosti käyttäytyvät naiset...
koska todellakaan en juuri nyt en näe paljon syitä, miksi huvittaisi käyttäytyä...
so I don't...
Täällä palstalla ei ole kenelläkään mahdollisuus mitata, kuka on tosissaan ja
kuinka paljon, ja tosiasia on, että joku on tosissaan, joku ei ja joku kenties
on joskus. Että siitä sitten paras ottakoon selvän... tai sitten ei.
Rakkaus on illuusio.
Illuusio tosiaan ja harhaa kaikille aisteille. Mun kone ei edes suostu enää kirjoittamaan koko sanaa näköjään, tulee vaan error tai epic fail kun yritän. Joka tapauksessa, se on erittäin allergisoivaa sydämelle ja tuhoisaa mielelle. Jos vielä sellainen vitsaus yrittää muhun iskeä juoksen pakoon ja lujaa. Vihakaan ei auta kuulemma, se on vaan kolikon kääntöpuoli. Pitäisi kuulemma heittäytyä vallan välinpitämättömäksi. Missä mun pillerit, hei apua tunteita, ei tunteita, antakaa pilleri äkkiä etten vaan koe tunteita! Hyvä että sitä voi lääkitä sentään.
Olin täysin tosissani ja ilman häivähdystäkään itseironiaa ;)
Illalla mä niinkuin hupsu häneen rakastuin...sydäntäni ääneen luin..aamulla jo tiesin ilman häntä tosiaan en voi elää milloinkaan...rakkaus jää jäljelle vain..