Onkos täällä ihmisiä, jotka olivat Oulussa yleisen kasvatustieteen pääsykokeessa 22.5.? Miten meni?
Itse olin paikalla ja tiukille mani ajan kanssa. Kirjoittamaani esseetä en ehtinyt enää edes lukemaan kokonaan läpi kun aika jo loppui. Piti kyllä skarpata keskittymisen kanssa ihan tosissaan, että pystyi lukemaan ja vielä ymmärtämään tekstit ja siltikin on pieni epävarmuus, että osasinkohan poimia ne oleelliset asiat.
Mihin aikaan tulokset on tulleet aikaisempina vuosina? Joutuuko tosiaan odottelemaan sinne 26.6. saakka?
Minä kärsimätön! :)
Yleinen kasvatustiede, Oulu
ikäloppu
3
210
Vastaukset
- tartsi
Viestisi on keväältä, mutta kirjoittelenpa nyt kun kärsimättömänä odottelen tuloksia... Minä en ole ainakaan saanut tietoa pääsystä. Taitaa olla pakko odottaa torstaihin.
Minullakin meinasi aika loppua kesken. Kasvatustieteen osio meni tosi hyvin, mutta essee oli vaikeampi. Paperi meinasi loppua kesken ja tiesin, ettei kaikki olennaiset tiedot tulleet mukaan esseeseen. - ikäloppu
No eipä ollut nimeä listassa. Pah! Mistähän ne mahdolliset varasijat näkee?
- tartsi
Kysy yliopistolta, jos kirjeessä ei kerrottu. Tsemppiä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745339Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500