Aspergerin ja ADHD:n merkittävimmät erot? Kun toisaalta sanotaan, että raja noissa kahdessa diagnoosissa on kuin veteen piirretty viiva, mutta sitten taas toisaalta minusta tuntuu, että monet piirteet ovat jokseenkin päinvastaisia.
Mitkä ovat
LEMV
561657
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
No, heillä voipi esim.molemmilla olla sosiaalisia ongelmia, mutta ihan eri syistä. Assi ei "pysy mukana" eikä tiedä mitä kuuluu tehdä, vaikka onkin erittäin tarkkaavainen. Addi taas muuten vaistoaa paremmin nuo kirjoittamattomat säännöt, mutta hoitamattoman addin huomio ei pysy oikeissa asioissa eikä impulssikontrolli pelaa, ja siksi hän mokailee/möläyttelee ja on kuin ei ottaisi toisia huomioon.
Assille katsekontakti on vaikea eri syistä kuin addille, mutta kummallakin se on jokseenkin epänormaali. Assi yleensä kokee että silmiin katsominen jotenkin stressaa ja kuormittaa, addi taas ei vaan pysty pitämään huomiota yhdessä pisteessä "tylsässä" tilanteessa.
Assilla on selvemmin havaittavia yliherkkyyksiä, addilla taas sensaatiohakuisuutta aliherkkyyksien takia.
Koulussa voi kummallakin olla sitä, että menestys on osassa aineita kymppi ja osassa vitonen riippuen siitä, mikä on kulloinenkin lempiaihe. Kaveriporukka koostuu molemmilla tovereista, jotka on "veistetty samasta puusta".
Addit eivät kauheasti luennoi lempiaiheistaan, mutta voivat kyllä puhua päälle ja äänenkäyttö voi olla mitä sattuu.
Lisään esimerkkejä myöhemmin jos keksin.
Asperger-henkilö ja ADHD-henkilö ovat kuin yö ja päivä. Heillä voi olla samankaltaisia ongelmia tietyillä osa-alueilla, mutta muuten ei juurikaan mitään yhteistä eli piirteet käyttäytymisessä ovan juuri niin kuin aloittaja arvioi, suurimmaksi osaksi päinvastaisia. Siksipä ihmettelenkin sitä, kuinka pätevä neuropsykiatian/psykologian erikoislääkäri voi diagnosoida aspergeriuden sekä adhd:n samalle potilaalle osaamatta määritellä, kumpi on päädiagnoosi.
en minäkään ymmärrä, miten ihmeessä samalla henkilöllä voi olla molemmat. Jompikumpi on mielestäni silloin väärin perustein diagnosoitu. Toki piirteitä voi olla kummastakin, mutta diagnoosiin asti siis vain toisesta.
On tapauksia, joilla adhd-oireet lievenevät stimulanteilla, mutta jäljelle jäävät asperger-oireet.
Molemmissahan on iso liuta oireita joista vain osan tarvitsee näkyä jokapäiväisessä elämässä, että diagnoosin voi tehdä. Näin ollen voi kyllä löytyä kasa sekä assi- että addioireita samasta ihmisestä, ja mahdollisten kombinaatioiden määrä kasvaa aika isoksikin.
Ja osa oireista sopii ulkonaisesti molempiin tiloihin, vaikka alla on eri mekanismi. Kuten tässä ketjussa on jo todettukin.
Mikseivät lääkärit anna diagnoosia vasta silloin, kun on oltu jonkin aikaa ilman stimulantteja, milloin olisi vasta nähtävissä, mikä se päädiagnoosi oikeasti on?
Nyt heitit hankalan kysymyksen, kun ei ole tietoa jutun taustoista. Ilmeisesti jokin tietty tapaus kyseessä?
Kyselin tässä välillä vähän ja ei kuulemma adhd:ssa ja aspergerissa sinänsä ole mitään sellaista, miksi ne sulkisivat toisensa pomminvarmasti pois. Kaikki oireet eivät vain tule kaikille kummassakaan noista. Joillakin on vaikkapa äidi assi, isä addi ja koska molemmat ovat periytyviä, lapsella voi olla käytännössä molemmat jonkinlaisena oireiden yhdistelmänä.
Saako udella keneltä asiasta kyselit? Ei tietenkään ole pakko kertoa, kiinnostaisi vain sen vuoksi tietää, koska omasta mielestäni noita kahta ei voi diagnosoida samanaikaisesti siten, ettei päädiagnoosiksi voisi antaa vain jompaa kumpaa, toisin kuin esim. assilla neurologisen poikkeavuuden kanssa voi esiintyä psykiatrista problematiikkaa esim. masennus- tai ocd-diagnoosi aspergeriuden lisäksi. Mutta kahta päinvastaisin oirekuvin ilmenevää neurologisperäistä oireyhtymää on mahdotonta ainakaan omalla järjelläni uskoa voivan olla olemassa. Erityismielenkiinnonkohteisiini on aina kuulunut lääketiede kaikissa mahdollisissa muodoissaan, joten siksi olen kiinnostunut asiasta.
Kysyin henkilöltä, joka on läpäissyt erinomaisin arvosanoin yliopiston psykologian kursseja aiheesta. Eli ei vielä ammattilainen, mutta sanotaanko vaikka että vähemmän harrastelija kuin allekirjoittanut.
Hän taisi sanoa, että kyllä siihen pyritään että olisi päädiagnoosi, koska siltä pohjalta suunnitellaan hoito sitten. Toisaalta hän myönsi senkin, että ei näissä asioissa tiedä kaikesta kaikkea. Mikä nyt tietysti viisasta myöntää onkin. Kannattanee lukea tarkasti DSM:ää.
Suomessa kannattaisi lukea mieluummin ICD.
Mahtoiko hän olla kuollut elävä Aspergerinfosta?
Ymmärrän ajatuksesi pääpiirteittäin käytännössä, mutta ajattelen, että olemassa voi olla periaatteessa ihmisten kirjossa melkein mitä vain mitä ei ole edes luettavissa missään, koska geenivarianttien mahdollisuuksia on niin valtava määrä.
Ei tosiaankaan ollut hän, vaan eräs läheiseni joka ei tällä foorumilla palloile. Ei olisi mitään pointtia siinä, että henkilö kysyy "keneltä kysyit" jos olisin nimenomaan häneltä itseltään kysynyt. :D
ja juu rekrup s.a., jep, unohdin mainita ICD:n. Kiitos.
Olisihan tuollainenkin voinut ollut mahdollista, siksi kysyin, koska tahdoin varmistaa asian. :) Minulle on välttämätöntä aina saada tarkalleen tietää, kenelle kuka milloinkin vastailee tai kenestä puhutaan.:))
Lisäksi en myöskään ymmärrä, miksi myös kehitysvammaisille henkilöille on annettu AS-diagnoosi kun kerran kriteereissä sangen selvästi lukee, ettei kehitysvammaa saa olla.
Ei ehkä koske samaa asiaa, mutta tuli mieleen, että asperger saattaa olla huono keskittymään asioihin, jotka ei kiinnosta, samalla kun on hyvin keskittymiskykyinen asioihin, jotka kiinnostaa. Eli esim. voisi olla toisessa kouluaineessa keskittymiskykyinen, toisessa ei.
Tai esim. aistiärsyketulvan keskellä voi aspergerin olla vaikea keskittyä oikein mihinkään, jos niiltä ärsykkeiltä ei saa mitään rauhaa, vaikka asperger ehkä kuitenkin pysyy paikoillaan, eikä vaikkapa juoksentele ympäriinsä niinkuin adhd.
Mutta on asperger ja adhd toisaalta aivan eri asioita.
Eli ehkä ne ovat aivan eri häiriöitä, mutta niissä kuintenkin voi ilmetä esim. sitä, että aistiärsyketulvan keskellä vaikea keskittyä.
asseilla jää ns. "levy päälle", juuttuvat samoihin asioihin pitkäksi aikaa, addit puolestaan ovat nopeatempoisia ja pomppivat aiheesta toiseen. Addeilla ei myöskään ole varsinaisia erityiskiinnostuksenkohteita tai eivät ainakaan luennoi niistä kovin voimakkaasti.
Joillain addeilla mitä tiedän on erityiskiinnostuksenkohteita, joihin ovat pystyneet syventymään ilman lääkkeitäkin (tosin lääkkeiden kanssa vielä paljon paremmin). Totta kyllä että spontaaneja luentoja heiltä ei pulpahtele siten kuin asseilta.
Eikö tuollon päädiagnoosi ole adhd assipiirtein eikä siis kumpaakin diagnoosia voi tuosta vain heittää henkilölle?
assilla sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet ovat suurempia. Assi on myös usein hitaampi ja jäykempi kuin nopeatempoinen ja eläväinen addi.
Nähtävästi tuolla toisessa ketjussa sen vuoksi annettiin mm. Tillille adhd-diagnoosi.
Tähän ei ole vieläkään tullut vastausta; tietääkö joku kuka lääkäri on diagnosoinut Tillille Aspergerin päädiagnoosiksi?
diagnosoitu ja hänellä on sivudiagnooseina lisäksi myös ADD (siis rauhallinen muoto ADHD:stä) sekä Tourette.
Näin sen heti, ettei päädiagnoosi ole Asperger, vaan hänellä sivudiagnoosina Asperger. Kukahan Ruotsissa hänet on diagnosoinut? Kiitos vastaajalle.
Persoonana Tilli on mukavan ja fiksun oloinen, muttei tyypillinen Asperger-henkilö.
hänessä on epätyypillistä assille? Assit ovat yksilöitä ja jokainen oma persoonallisuutensa siinä missä kaikki muutkin.
mm. seuraavat:
-lähes pakkomielteisiä kiinnostuksenkohteita (kielet, terveelliset elintavat ja mustikoiden poimiminen
-riippuvuus rutiineista ja vaikeus sietää muutoksia
-motorinen kömpelyys
-sanattoman viestinnän vaikeus
-väsyy helposti ihmisten seuraan ja tarvitsee paljon omaa aikaa
Eikö kuulosta aika tyypilliseltä assilta?
Henkilön esiintyminen kertoi hänen diagnoosistaan assiuden suhteen; hän eli ole tyypillinen Asperger-henkilö, eikä tuonut julki Asperger-henkilön problematiikkaa juurikaan mitenkään. Päinvastoin, hän ilmensi esiintymisellään Adhd-henkilöä, joka oli lähetystä ennen ottanut metyylifenidaattia oireistoonsa pystyäkseen esiintymään julkisessa mediassa mahdollisimman vakuuttavasti. Tämä ei ole oikein Aspergereita kohtaan, siis niitä, joiden päädiagnoosina on Asperger, joiden esiintyminen on jäykkää, hidasta, aranomaista neurologisesta oireistosta johtuen.
Kaiken kaikkiaan dokumentti oli siis harhaanjohtava ja loukkaus aitoja Asperger-henkilöitä kohtaan; osoitus siitä kuinka As-henkilöitä ominaisuuksineen tulisi jatkossakin väheksyä; mikäli et ole avoin, puhelias, suorastaan vilkas ominaisuuksiltasi, et ole mitään sellaista, mitä yhteiskuntamme kaipaa.
muka sanotaan, ettei assi voi olla hyvä esiintyjä, varsinkin jos on kielellisesti lahjakas ja aihe on hänestä kiinnostava? Sitä paitsi, Asperger esiintyy naisilla hieman erilaisena kuin miehillä.
Paula oli lapsena ujo ja rauhallinen, ei taida kuulostaa kovin tyypilliseltä addiltakaan.
Tuskinpa oli.
Etsikää videoita aspergereista esim. USA:sta
Esiintyminen melko vilkasta monilla minun mielestäni, ehkä hieman hössöttävän oloisia. (En juuri nyt ehdi etsiä joskus katsomiani videoita, mutta jos tulee vastaan laitan linkin.) Tämä on mielestäni osittain mm. kulttuurikysymys
kuinka asperger esiintyy ulospäin.
Tilliäkin vähemmän tyypillinen Asperger-henkilö. K.E.:n oikea päädiagnoosi onkin vaikea-asteinen monialainen tarkemmin määrittelemätön persoonallisuushäiriö.
Miksi jatkuvasti herjaat tätä nimimerkkiä jolla on Asperger päädiagnoosina? Kohtuu typerää jo ihan kaikkien mielestä.
Kuinka perusluonteeltaan ujosta ja rauhallisesta persoonasta tulee aikuisena vilkas ja "levoton", millaisen kuvan hänen esiintymisestään sai?
typerämpää kyseenalaistaa Tillin diagnoosia, kun Tillillä on asperger päädiagnoosina. K.E.:llä päädiagnoosi on persoonallisuushäiriö.
Aspergerin ja touretten sekoitus varmaan kanssa voi olla vähän vilkkaampi.
http://www.youtube.com/watch?v=KnekINAOADI
Tämäkin aspergermies minusta aika eloisasti esiintyy
Eipä olekaan Asperger vaan addi mahdollisin as-piirtein. Tässä faktaa niille, joka uskovan kaiken jenkkiroskan mitä väärillä planeetoilla julkaistaan.
sanoi kirjassaan ja sittemmin myös haastattelussa olleensa lapsena ujo ja rauhallinen, mistä häntä moitittiin; kuulemma lasten piti olla vilkkaita ja sosiaalisia. Vai onko hän kenties ADD eikä ADHD?
Eikös nuo neurologiset häiriöt ole usein päällekkäisiä ja varsin yksilöllisiä kokoonpanoja ja erilaisissa suhteissa. Mitäköhän se haittaa, jos jollain on jotenkin vähän toisellalailla kuin jollain toisella.
Harhaanjohtavaa on tuoda itseään esille Aspergerina jos ei päädiagnoosi se aidosti ole. Tällainen antaa täysin väärän julkisuuskuvan autisminkirjosta sekä asettaa autisminkirjolaisille turhia paineita siitä, että heidänkin tulisi pyrkiä olemaan jotain sellaista mitä eivät pysty olemaan eli mm. vilkkaita, aktiivisia, puheliaita. Olisi ollut hyväksyttävää, jos henkilö olisi kertonut sivudiagnoosinaan olevan piirteitä Aspergerista.
Ohjelmassahan tuotiin esille sitä, että jokainen asperger on erilainen. Tuskinpa nyt kaikki ajattelee, että kaikki aspergerit ovat kuin Tilli.
Täällähän sitä nimenomaan tuntuu olevan vallalla se käsitys, että kaikki aspergerit ovat täysin samanlaisia ja joka vähänkin siitä poikkeaa on väärin diagnosoitu.
Ei Asperger kuulu kenellekään. SE ON VAPAATA RIISTAA: Sillä voi selitellä tekosiaan. Voi jopa tehdä rahaa.
ainakin tiedän aika monta puheliasta assia, varsinkin jos kyse on heidän kiinnostuksenkohteistaan. Vilkkaus tosin taitaa olla melko harvinaista, ellei sitten ole lisäksi myös ADHD ja/tai Tourette.
Ja mitä on "vilkkaus" ?
Sitäkö että puhelee kymmenen ihmisen kanssa samaan aikaan, vaiko sitä että heiluttaa käsiään ja jalkojaan nopeasti ? Mielestäni esim. nuo kaksi ovat aivan eri ominaisuuksista lähtöisin.
Joo, kumpikaan noista käyttäytymismalleista ei kuulu mitenkään autismiin, mihin Asperger luetaan.
ps. Esim. videolle esiintyessä ei tarvitse esiintyä kuin itse säätämälleen kameralle ja olla kuin yksinään, se ei mielestäni paljoa sosiaalisuutta vaadi.
Ahaa, koko dokumentti olikin sitten kuten arvelinkin feikattu eli siinä puhui yksi itseään assiksi kutsuva yksin minkä jälkeen trikattiin ne toiset keskustelijat siihen mukaan. Aikamoista kusetusta! Kuten sanottu, Tilli EI OLE ASPERGER päädiagnoosiltaan. Tästä lähti palautetta ohjelman tekijöille!
...vaan viestillä:
Kannattaa ensin lukea Tillin hieno voimaannuttava teos
Pitääkö rautalangasta vääntää - Asperger ei ole diagnoosi vaan kulttuurinen suuntaus. Voin kutsua itseäni halutessani yhtä hyvin aasiksi / aspergeriksi ei siitä kukaan minua sakota :)
nimenomaan ON päädiagnoosiltaan Asperger, hänellä on lisäksi myös ADD ja Tourette.
Ei ole vieläkään kukaan kertonut kuka Tillin on Aspergeriksi diagnosoinut. Hänhän ei ole päädiagnoosiltaan Asperger. Tätä tietoa ei nähtävästi kukaan totuudellisesti uskalla täällä kertoa, jottei koko Tillin julkituoma identiteetti aspergerina romahtaisi.
Tuo varmasti pitää paikkansa, että hän on add, jolla on tourette, mutta asperger-piirteistö jää vahvasti taustalle tässä tapauksessa - jokainen vähänkään neuropsykiatriaan perehtynyt sen lähetyksestä näki.
Diagnoosin tehneen lääkärin pätevyys siis kyseenalaistettakoon, mikäli tämä ei pysty antamaan tutkittavalleen selvää päädiagnoosia tai jos tämä päädiagnoosi osoittautuu käytännössä paikkansapitämättömäksi, kuten tässä tapauksessa on käynyt.
Tilli on aika tyypillinen Asperger; hänellä on sanattoman viestinnän vaikeus, hän on hitaanpuoleinen (ei tee mielellään kuin yhden asian kerrallaan, mutta sen sitten sitäkin huolellisemmin), hänellä on voimakkaita kiinnostuksenkohteita, joihin syventyy intohimoisesti ja hän väsyy helposti ihmisten seuraan.
Assit ovat tosiaan yleensä enemmän jäykkiä kuin vilkkaita, mutta hiljaisuus/puheliaisuus on eri asia ja se onkin ihan persoonakysymys. Molempia löytyy Autismin kirjon henkilöistä.
otettava huomioon, että Paula on asunut pitkään Ruotsissa ja on hyvinkin voinut "ruotsalaistua". Ruotsalaiset ovat yleensä ulospäinsuuntautuneempia kuin suomalaiset ja heillä voi Asperger näkyä hieman eri tavalla kuin meikäläisillä.
"ruotsalaistumallako" Asperger muutetaan Add:ksi ja toisinpäin? Ei kiitos. Olen mieluummin suomalainen perusassi kuin jokin epämääräisin käsittein esiintyvä ulkosuomalainen muka-assi, jonka tarkoituksena on vain ja ainoastaan mainostaa itseään "kansainvälisenä" ruotsalaisena.
Aivan! Kuinka tuo dokumentti edisti suomalaisten autistien asioiden eteenpäin viemistä? Nyt Suomen Autismiliitto pyrkii tavanomaiseen tapaansa polkemaan suomalaisia autisteja linkittämällä kotisivustolleen tuonlaista propagandaa!
EI AUTISMI JA (ASPERGER) LIITOLLE !!!
minulle, minkälainen sitten on "tyypillinen" assi? Mahdollisimman tarkkaan. Ja miten se eroaa tyypillisestä ADD:stä? Nuo kaksi diagnoosia ovat sitä paitsi usein päällekkäisiä ja vaikeasti erotettavia (ja puhun nimenomaan ADD:stä, en ADHD:stä).
Mitä täällä vielä meuhkataan tyhjästä?
Seuratkaa hyvät ihmiset aikaanne.
Osaatte kaikki varsin hyvin etsiä netistä okeaakin tietoa ja arvioida näitä asioita ilman vouhotustakin.
Vinkki:
Googleta
"uusi autismin kirjon luokitus"
Takaa mielenkiintoisia tuloksia :)