Työ

Olen asunut Varkaudessa kaksi kuukautta, pistin ensimmäisen työhakemuksen ja parin päivän päästä soitettiin. Haastattelun jälkeen sain töitä. Minulla ei ole kuin peruskoulu ja työ kokemus mitätön. Mollin sivuilla huomaan että on useita paikkoja joihin koulutetaan ja ei vaadita kokemusta. Mistä johtuu iso työttömyys prosentti?
19823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Mollin sivuilla huomaan että on useita paikkoja joihin koulutetaan ja ei vaadita kokemusta."

Koska nämä ovat ns. paskaduuneja, joista ei makseta kunnnon palkkaa. Koulutettu ja kunnon palkkaa saanut ei semmoista halua.

Äänestä

Ja niin tullaan taas tähän varkautelaiseen totuuteen:Että mielummin kotona työttömänä kuin välttävällä palkalla töissä.Varsinkin kesällä.

Äänestä
  • Kovan työn joutuu tekemään että ei joudu töihin, että näyttää Varkaudessa töitä olevan..

    Äänestä

Kai ne Sinulta vaivihkaa kysyivät, tarvitseeko palkkaa maksaa?
Kai muistit ilmoittaa, että et kuulu mihinkään ammattiliittoon.
Saitko "puhelinmyynti" työtä? Vai minkä alan töihin? (akut on jo tehty)

Äänestä

Hienoa , että menestyjätkin (kuten aloittaja) saavat viestinsä läpi ! Hänellähän on suuri sanoma, ja nauttii onnenmättäillään. Nauttii myös siitä, että mitä tyhmimmällä keinolla saa vinoiltua ehkä toisenlaisista lähtökohdista ajatuksiaan kokoaville.
Ei mene läpi nuo ajatukset laajemmassa mittakaavassa.

PS: Voihan sitä laittaa ilmoituksen lehteen, että " Minut taitaja X.X kutsuttiin virkaan Varkauteen Oy Fillu Ab:lle jo nyt ollessani 16-vuotias peruskoululainen. Otin hyvin palkatun ja kaikilla työsuhde eduilla pedatun toimeni mielihyvällä vastaa heti seuraavana päivänä."

Äänestä

Savopak vai Call waves? Varsin kehuttuja työnantajia molemmat, varsinkin työntekijöiden vaihtuvuus on huippuluokkaa. Itsekkin olisin työttömänä ollessa päässyt molempiin todella helposti, mitä nyt Savopakilla olisin pölyssä päässyt varmaan hengestäni ja puhelin myyntiä kun en pidä työnä muuten kuin että saisihan siitäkän jotain ropoja taskuun niin ei tarviis enää kun puolet hakea sossusta... Onneksi nyt kuitenkin kunnon työ niin ei tarvitse edes harkita.

Äänestä
  • Entisenä cw:n työntekijänä voin todeta etten päivääkään tuolla tehnyt puhelinmyyntiä. Olin asiakaspalvelussa jossa vastasin eri firmojen asiakaspalvelupuheluihin. Vuorotyötä, ja ihan ok liksa. Kannattaa tutustua yritykseen, siellä henkilöstö on jopa enemmän muissa työtehtävissä kuin puhelinmyynnissä. Ja peukut niille jotka myy puhelimessa, ja jaksavat sen henkisen paineen kusipäisiä asiakkaita puhelimen toisessa päässä kuunnellen! Arvostetaan muidenkin työpaikkoja!

    Äänestä

  • Ex-Cw kirjoitti:

    Entisenä cw:n työntekijänä voin todeta etten päivääkään tuolla tehnyt puhelinmyyntiä. Olin asiakaspalvelussa jossa vastasin eri firmojen asiakaspalvelupuheluihin. Vuorotyötä, ja ihan ok liksa. Kannattaa tutustua yritykseen, siellä henkilöstö on jopa enemmän muissa työtehtävissä kuin puhelinmyynnissä. Ja peukut niille jotka myy puhelimessa, ja jaksavat sen henkisen paineen kusipäisiä asiakkaita puhelimen toisessa päässä kuunnellen! Arvostetaan muidenkin työpaikkoja!

    Kumpiko soittaa myyntityössä? Myyjä vai asiakas? Nythän on muotia soittaa sähkösopimuksista. Haukutaan Savon Voima ja jätetään kertomatta että siirtomaksu jää ennalleen. Puolenvuden jälkeen tulee hinnankorotus. Kohderyhmänä erityisesti vanhukset.
    Että asiakkaatko kusipäitä? Mitäs nämä iltarauhaa häirisevät soittajat ovat?

    Äänestä

  • Ei kunniallista kirjoitti:

    Pistä puhelin kiinni niin kukaan ei häiriköi sun iltojasi

    Äänestä

  • Ex-Cw kirjoitti:

    Entisenä cw:n työntekijänä voin todeta etten päivääkään tuolla tehnyt puhelinmyyntiä. Olin asiakaspalvelussa jossa vastasin eri firmojen asiakaspalvelupuheluihin. Vuorotyötä, ja ihan ok liksa. Kannattaa tutustua yritykseen, siellä henkilöstö on jopa enemmän muissa työtehtävissä kuin puhelinmyynnissä. Ja peukut niille jotka myy puhelimessa, ja jaksavat sen henkisen paineen kusipäisiä asiakkaita puhelimen toisessa päässä kuunnellen! Arvostetaan muidenkin työpaikkoja!

    Puhelinmyyjä = ammattihäirikkö. Keskisormet niille. Ei vittu tarvii soitella kun ei ole asiaa.

    Äänestä

  • Savopakilla on hyvät ylenemis mahdollisuudet ku osaat vaan nuolla johtajien persettä monta kertaa päivässä ja näin ollen sinun ei tarvitse tehdä töitä kun saat vasikoida muiden tekemisiä pomoille

    Äänestä

Taisin olla niin paskoilla papereilla ja huonolla työkokemuksella Savopakille kesätöihin hakeva, että kolmeen kesään en saanut töitä. Onneksi en jäänyt laakereille lepäämään vaan niitä töitä löytyi sitten muista hommista, vieläpä parempipalkkaisena.

Äänestä

Minä tiedän säännöt/ lain työ jutuissa. Ei tuo ole mikään unelma työ, mutta ei myös puhelin myyjä, eikä kumpikaan firmoista mistä kirjoitettu. Tessin mukaan tuntipalkka hieman päälle 9e. Ja viikonloppu lisät tietenkin. Arvelinkin että porukka on ehkä laiskaa, osaa tehdä muita kuin leivästä paskaa.

Äänestä

Pääsitkö palkkatukihommiin?

Äänestä
  • Palkkatukitöitä riittää Varkauden kylässä jo nyt ja lisää tulevaisuudessa, näin on.

    Äänestä

  • asdfghjklöä kirjoitti:

    Palkkatukitöitä riittää Varkauden kylässä jo nyt ja lisää tulevaisuudessa, näin on.

    Paljonko olisi työttömyysprosentti ilman näitä palkkatuki, työpaja, yms kikkailua?

    Äänestä

:DDDDD

Äänestä

Taas olisi puualan töitä tarjolla Mol.fi sivuilla.. Taitaa olla Pakkaus firma taas kyseessä. Pitäiskö hakea... Ei taidan ottaa ennemmin oluen uuden ravintolan yläterassilla.

Äänestä

lanttulaatikot

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Töitä tekevälle kirjoitti:

Olen asunut Varkaudessa kaksi kuukautta, pistin ensimmäisen työhakemuksen ja parin päivän päästä soitettiin. Haastattelun jälkeen sain töitä. Minulla ei ole kuin peruskoulu ja työ kokemus mitätön. Mollin sivuilla huomaan että on useita paikkoja joihin koulutetaan ja ei vaadita kokemusta. Mistä johtuu iso työttömyys prosentti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu