Nivalaan suurin liikuntapaikka-avustus
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jakoi liikuntapaikkojen rakentamishankkeisiin valtionavustusta yhteensä 1 150 000 euroa. Valtionavustusta haettiin 17 hankkeeseen, joista 14 sai myönteisen avustuspäätöksen.
Painopisteenä rahoituksen myöntämiselle ovat lasten ja nuorten liikkumisympäristöjen kehittäminen, terveyttä edistävien liikuntaolosuhteiden lisääminen, liikuntapaikkojen laadun kehittäminen sekä mahdollisimman laajoja käyttäjäryhmiä palvelevat hankkeet. Lisäksi aluehallintovirasto otti päätöksenteossaan mahdollisuuksiensa mukaan huomioon alueellisen tasapainon ja hankkeen vaikuttavuuden kunnan palvelurakenteeseen.
Suurin avustus 160 000 euroa myönnettiin Nivalan Liikuntakeskus Oy:lle keilahallin rakentamiseen. Haapajärven kaupunki saa Martinmäen monitoimikentän rakentamiseen 30 000, Haapaveden kaupunki hiekkatekonurmeen 29 500 ja Kalajoen kaupunki keskustaajaman lähiliikuntapaikkoihin 110 000 euroa. Siikalatvan kunta saa liikuntahallin Skateparkkiin 13 000 sekä Pulkkilan koulujen lähiliikuntapaikkaan 95 000euroa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä Nivalan liikuntajohto on valovuosia eellä Haapaveen veljespuolueen
aikaansaannoksista ja toteutuksista
ei voi kun ihailla Nivalan aikaansaavuutta. siellä on tyytyväisiä likkujia joka paikassa .KIITOS.
Kyllä se kaikkien veljespuolueitten äiti löytyy ihan täältä Nivalasta, saa veljentytöt ja pojat kivan suojaisan työpaikan, eikä tartte olla ees nimellisesti pätevä!
Märännyttä on nivalan touhu