Turhat säännöt

Sivustakatsoen

En voi kuin sääliä lapsia, joiden vanhemmat ovat "periaatteen ihmisiä":
MINUN lapselleni kelpaa kipputorikamppeet, ihan hyviä, puhtaita ja ehjiä käyttövaatteita!
Tai vaihtoehtoisesti: MINUN lapselleni ostetaan vain laatua. Kun ostaa tarpeeksi isoja numeroita, niitä voi käyttää kaksikin vuotta. Pitää oppia pukeutumaan oikein ja käytännöllisesti.

MINUN lapaselleni annetaan karkkia kerran viikossa. Hänen pitää syödä monipuolisesti, ja mitään makeita leivonnaisia ei hänelle anneta, turhia kaloreita.
Tai vaihtoehtoisesti: Kun se ei syö mitään ruokapöydässä, niin pakkohan on mun antaa sille pulla käteen ja suklaahan on ravitsevaa.

Ohjeet mummulle tiukat: ei mitään sellaista mitä äiti on kieltänyt. Kuulustelu jälkikäteen: Mitä söi, miten nukkui, oliko ulkona?

Miksi tuhlata lapsen lapsuus turhiin kieltoihin ja ikuiseen huonoon omaantuntoon. Joka suupalasta pitää miettiä, onko se terveellinen, lihottava, turha, kielletty... Pukeutuminen aina vaikeaa, joko nuhraantuneita perittyjä vaatekappaleita, tai sitten liian isoja, hyvää ja kestävää laatua,. jotka sitten vuoden kuluttua ovat muuten sopivat, mutta jostain jo rispaantuneet tai lähtemättömien tahrojen tuhrimat.
Miksi säännöstellään lapsen tv:n katsomista, kännykkää, pelaamista? Miksi leikit pitää jättää kesken ja mennä kotiin kellon mukaan?

Ovatko nämä periaatteen ihmiset yhtä tiukkoja omassa elämässään? Juovatko he kahvia joka päivä`? Maistuuko lasi viiniä tai olut useammin kuin kerran viikossa. Onko eri vaatteisiin erilaisia asusteita? Miksei aina samat kengät, ehjät ja käytännölliset, merkkituotteet? Katsotaanko televisiota joka ilta? Tavataanko tuttuja, käydäänkö tuulettumassa, juostaanko shoppailemassa?

Jos lasten muodissa on jokin hiustyyli, vaateväri tai koululaukku, niin miksi ihmeessä ei omalle lapselle voi hankkia samanlaista kuin toisilla on. Miksi lapsi ei saa tuntea mielihyvää siitä, että on samanlaiset kengät kuin kaverilla, tai tukka leikattu niin kuin ihailulla yläluokkalaisella.
Hankinnat on kuitenkin tehtävä, miksi aiheuttaa pahaa mieltä oman periaatteensa vuoksi. On turha yrittää kasvattaa lasta joihinkin yleviin päämääriin, jos lapsi vain toivoo voivansa olla samanlainen kuin kaverit. Erilaisuudesta joutuu helposti kiusatuksi ja eristetyksi joukosta. Raskasta on lapsen sitten kuulla vanhemmiltaan, että hänen kaverinsa ovat tyhmiä, huonosti kasvatettuja, ilkeitä, ja turhaan lapsi edes yrittää olla kaveri noin ala-arvoiselle joukkiolle.

Monet turhat kiellot ja saarnat vaikeuttavat monen lapsen elämää

5

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielipi-de

      Nykyvanhemmille on tarjolla käsittämätön määrä tietoa liittyen lastenkasvatukseen, tieto on kaiken lisäksi todella ristiriitaista. Asiantuntijat suoltavat joka puolelta lehdet täyteen neuvoja, toinen neuvoo tekemään kaiken "periaatteen mukaan" ja toinen taas saattaa kannattaa näkemystäsi. Kasvatuskirja voivat toitottaa yhtä totuutta, mutta toinen kirja kumoaakin usein sen täysin.

      Mielestäni kaikkien kukkien tulee antaa kukkia. Vanhemmat määräävät lapsen kasvatuksesta, laissa ei kielletä "periaatteen mukaan kasvatusta".

    • Analyytikko

      En voi kuin ihmetellä lausuntoasi. Ei tarvitse olla mikään periaatteen ihminen toimiakseen loogisesti.

      On taloudellisesti järkevää ostaa hyväkuntoisia kirpparivaatteita. Mitä ihmeen järkeä on ostaa kalliita merkkivaatteita uutena, jos niiden käyttöikä on viikoista kuukausiin kasvun takia?

      Lapsen lihavaksi syöttäminen karkilla, pullalla ym. on paskimpia temppuja, mitä hänelle voi tehdä. Isoäitini teki näin minulle, ja tämän aiheuttamien itsetuntovaurioiden korjaamiseen meni kauan vielä sen jälkeen, kun olin laihtunut hoikaksi. Suomalaiset ovat ylipainoista kansaa, eikä siihen auta ainakaan jo lapsena alkava jokapäiväinen makean mällystäminen. Ei lapselle tule huono omatunto, jos hän ei saa jatkuvasti suklaata. Sitä paitsi, koska vanhemmilla on päävastuu kasvatuksesta on isovanhempien kunnioitettava heidän kanssaan sovittuja asioita. Ristiriitaiset kasvatusmenetelmät aiheuttavat lapsessa hämmennystä, varsinkin, jos hän viettää paljon aikaa isovanhempien kanssa.

      Miksi rakastavassa ja arvostavassa kodissa kasvatettu lapsi toivoisi olevansa samanlainen kun kaverit? Massakuluttamiseen ja laumakäyttäytymiseen ei ole mitään syytä kannustaa. Joskus voi ostaa muodissa olevan lelun tai vaatteen, mutta aivottomaan apinointiin ja markkinavoimien lietsomaan hysteriaan milloin mistäkin tuotteesta ei pitäisi lähteä.

      Minun taas käy sääliksi niitä lapsia, joiden vanhemmat ostavat heille koko ajan uutta ja trendikästä ja antavat mässyttää makeaa mielinmäärin. On helppo päätellä, että kyseinen kasvatusmalli johtaa mm. lyhytjännitteisyyteen, persoonattomuuteen, käsitykseen, että halut pitää tyydyttää välittömästi, huonoon itsehillintään, minäkuvan rakentumiseen tuotteiden kautta ja ylipainoon.
      Kieltojen puuttuminen vaikeuttaa myös lasten elämää. On vaikea oppia elämään yhteiskunnassa, jos ei ole tottunut mihinkään rajoihin. Aloittajan kirjoituksessa on se jännää, että siinä puolustetaan yhtä aikaa kapitalistista kerskakulutusta ja laumaan kuulumista tiettyjen statussymbolien kautta sekä anarkista vapaata kasvatusta ja ruokakulttuuria, joka vie pois näistä lauman keskivertoihanteista.

    • Singapore

      Oneksi sinä avaaja olet vain sivustakatsoja. Anna ihmisten kasvattaa lapsiaan omien periaatteidensa mukaisesti. Onhan se paljon parempi, että vanhemmat ovat kasvatuksessaan johdonmukaisia kuin huithapeleita, muita mielisteleviä ja päämäärättömiä.

    • jeessss

      Aloittajan mielipiteet ovat eipäs juupas-juttuja. Varmaa on vain, että joku vetää herneen nenään kun niitä alkaa noin antaumuksella laukomaan.

      Tekisi mieli kirjoittaa jotain rumaa, mutta antaa olla.

    • pahatovatilkeitä

      Joo.
      Hyvyyden ja pahuuden taistelu on ikuista.
      Pahat pyrkivät maailmaa kohden,
      maalliset asiat ovat muka tärkeimpiä,
      ja hyvät taivasta kohden.
      He tietävät että taivas odottaa hyviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      265
      2764
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      18
      2210
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      339
      1944
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      100
      1615
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      208
      1323
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      54
      1239
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1223
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      52
      1129
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe