Uroskoirien omistajana mietin tuota, että josko joskus narttukoira ja kasvattajaksi. Mutten sitten tiedä, miten niiden kasvattien omistajien kanssa tulisi aina nätisti toimeen. Mietin tällasta. Sanokaa, meneekö näin?
Jos on liian tiiviit välit pentujen ostajiin aluksi tai jatkossa, niin tarttis olla heidän kaksoisolentonsa suurin piirtein, jottei tulisi kinaa, kun vedetään eri tahtiin eri suuntiin. Mutta sitten jos voi itse olla vapaasti mutta selvästi heille irrallinen erillinen henkilö/taho ja antaa heille kanssa vapauden, niin tuota ongelmaa ei olisi. Ja kivasti sitten sivistyneestä koiranpidsta kertoa, luoda siitä ihanteen, kun se kerran itselle ja muille koiraharrastajille ym. koirien ystäville sitä on: "Koira on mukana koko sen eliniän..." yms. kliseitä ja hyviä ohjeita. Vähän niin kuin elämänviisautta koiran kanssa elämisestä, mutta yleisellä tasolla eikä henkilökohtaisesti.
Näinkö?
Jos on liian tiiviit välit pentujen ostajiin aluksi tai jatkossa, niin tarttis olla heidän kaksoisolentonsa suurin piirtein, jottei tulisi kinaa, kun vedetään eri tahtiin eri suuntiin. Mutta sitten jos voi itse olla vapaasti mutta selvästi heille irrallinen erillinen henkilö/taho ja antaa heille kanssa vapauden, niin tuota ongelmaa ei olisi. Ja kivasti sitten sivistyneestä koiranpidsta kertoa, luoda siitä ihanteen, kun se kerran itselle ja muille koiraharrastajille ym. koirien ystäville sitä on: "Koira on mukana koko sen eliniän..." yms. kliseitä ja hyviä ohjeita. Vähän niin kuin elämänviisautta koiran kanssa elämisestä, mutta yleisellä tasolla eikä henkilökohtaisesti.
Näinkö?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen toisen eläinlajin kasvattajana pitänyt yhteyttä uusiin koteihin. Painotan myös kovasti, ettei kuulumisia koskaan tule liikaa, ja aina on mukava kuulla miten omalla kasvatilla sujuu, oli asia hyvä tai huono. Olen myyntisopimukseen myös laittanut, että luovuttaessa eläimestä minulla on etuosto-oikeus kasvattiini, jos haluan. Tämä minimoi kiertoonjoutumisen. Jos eläin palautuu, niin korvaan maksimissaan puolet myyntihinnasta.
Olen koonnut aina kattavat ohjeet mukaan, jossa on juurikin tuollaisia ohjeita ja "elämänviisauksia" kyseisen eläimen kanssa.
Minulta on lähtenyt vuosien saatossa kymmeniä yksilöitä uusiin koteihin, ja vain yhden kanssa on tullut eripuraa. Loppujen lopuksi eläin pääsi kuitenkin hyvään kotiin ja voi hyvin. Muutoin olen aina tullut ihmisten kanssa hyvin toimeen. Juttelemme paljon asioista, kun käyvät ensin katsomassa tulevaa perheenjäsentään.
Yksi tärkeimmistä asioista mitä kasvattajan tulee muistaa on, ettei se oma tapa pitää eläintä ole ainut oikea. Ei voi olettaa ja vaatia, että kaikki jotka sinulta pennun ottavat, pitäisivät eläintä samalla tavalla kuin itse.
Oiskohan tuo, että jos kivasti laittaa ja kertoo perustason juttuja ja antaa hyvän eläimenpidon vinkkejä, joista saa kivasti toimivat jo ihan summittain tekemällä niin kasvatin omistaja itse kuin tuttavansakin, niin se toimii hyvin, luo hyviä mahdllisuuksia lemmikinpidolle.
Mutta sitten jos antaa henkilökohtaisia neuvoja, jotka eivät sovi kaikille, tai pidemmälle meneviä vinkkejä, jotka eivät kommunikoidu useammille oikein ja toimivasti, niin sellainen on jo kasvatin omistajalle hankalaa ja taakka, epämukava ja toimimaton?
Ero vähän kuin kivasti laitetulla eläinkaupalla, kaikki tarpeellinen selkeästi tarjolla, tai puuttuvalla tavalla neuvoja antavalla tädillä, jonka ohjeet eivät kuitenkaan sovi ihan itselle. Eli mieluummin innokas eläinharrastaja kuin sosiaalista kautta kokeneemman vinkkejä antava?
Jäin tuota ekaa arvaustani pohtimaan. Voiko olla niin, että hyvä tulos tulee, kun jo lapsilla n tuon verran itsenäisyyttä ja kaikille sopivia ohjeita hyvästä lemmikinpidosta? Ja nuoret aikuiset ja teinit tarvitsevat niden lisäksi vapautta olla oman näkemyksensä hyvästä tyylistä mukainen. Ja sitä vanhemmat aikuiset lisäksi vielä vapautta seurata omaa näkemystään siitä, mikä on hieno tapa elää sovussa yhdessä lemmikkieläimen kanssa.