joko mä olisin tarpeeksi sairas?

never good enough

Oon oksennellut yli puolitoista vuotta mutta lähes päivittäiseksi tää muuttu vasta viime marraskuussa. Nyt ei olla ebää edes siinä vaiheessa, että tää olisi LÄHES päivittäistä, koska edellinen oksuvapaa päivä on ollut 16.2...oksennan yleensä 1-4 kertaa pöivässä.

Tällä hetkellä käyn terapiassa ja minulla on myös ateriasuunnitelma odottamassa käyttäjäänsä... ongelma on se, etten koe itseäni tarpeeksi sairaaksi. Toisinaan kyllä tuntuu eträ oon aivan päästäni vialla nutta en kehtaa myöntää sitä kellekään, koska öelkään, että toiset ajattelisivat, ettei mun tilanne niin paha ole. Esimerkiksi terapeuttini on nähnyt aivan hirveitä tapauksia ja siksi ajattelen, ettei hänkään pidä minua sairaana.

Tuntuu, ettei paraneminen voi alkaa ennen kuin saavutan "maalin", ylitän sen maagisen sairauden rajan, että minua viimein voisi kutsua sairaaksi, syömishäiriöiseksi. Sitten voisin ehkä parantua. En haluaisi jättää juttua kesken.

Oon alaikäinen vielä ja "tavallinen" lukiolaistyttö jos se tähän vaikuttaa :)

3

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psykologiauttaa

      Heippa,

      ajatteletko siis, että sinun pitäisi olla tarpeeksi sairas, että voisit aloittaa hoito-ohjelman (kuten ateriasuunnitelman noudattamisen)? Voisitko ajatella, että hoitoon ja tervehtymiseen kannattaa sitoutua jo ennen kuin tilanne on päässyt liian huonoksi? MItä vaikeammaksi päästät tilanteesi, sitä pidempi reitti tervehtymiseen on kuljettava. Ei sinun tarvitse enempää "sairastua", jotta voit ottaa oman tilanteesi vakavasti. Olen psykologi, ja vaikka en tiedäkään tilanteestasi tarkemmin tai tunne sinua, kertomasi 1-4 oksennuskertaa päivässä on jo ihan riittävän paljon aiheuttamaan sinulle terveydellisiä ja psyykkisiä pulmia. Hieno juttu, että käyt jo terapiassa. Voisitko terapeuttisi kanssa ottaa esille tämän ajatuksesi, ettet ole vielä omasta mielestäsi riittävän sairas? Tsemppiä kovasti sinulle! T: Johanna/PsykologiAuttaa

      • never good enough

        Kyllä joo, aattelen että en ansaitse vielä tulla terveeksi. En ole kärsinyt vielä tarpeeksi tai sillee.. jotkut kärsii paljon enemmän. Mun mielialakaan ei oo oikee hirveen huono koko ajan. toisaalta on vähä sellanen olo että tää vois antaa mulle vielä jotain, en oo kokemu vielä kaikkea mitä tämä vois "tarjota" mulle.


    • refluksi

      Hui, miten sä olet jaksanut, vaikka oot oksentanu 4 kertaa päivässä?!
      Miten sä oot pystyny tekeen muita juttuja?

      Muistan oman tarinani joka oli niin ku sulla. Tossa vaiheessa bulimia oli vielä "ystävä". Ei siitä mitään haittaa mulle oo, koska se auttaa mua pysymää laihana.

      Eli siis toi sun asenne on ihan tosi normaali taudin etenemiseen liittyvä reaktio... Älä anna sen huijata sua. Ota vaan kaikki apu vastaan mitä saat.

      Ja yks hyvä juttu.. Sun ei koskaan tarvi luopua tosta sun sairaudesta jos sä et haluu parantuu. Kukaa ei pakota sua paranemaan koska SÄ teet sun omat ratkasut, ei kukaa muu, ei ees psykologi. Mut et ei sun tarvi ahistuu siitä et pitäis lopettaa. Mutta kannustan kokeilemaa. Iha for real, koska tol on tosi vittumoiset jälkisairaudet kuten eristäytyneisyys, refluksitauti, reikiintyvät hampaat, huono iho ja masennus (pitkään huonosti imeytyvien ravintoaineiden takia). Ainii ja pahan hajune hengitys. että pus pus vaan poikaystävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      31
      2562
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2541
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2534
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      92
      1956
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      33
      1845
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      312
      1688
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1506
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1358
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1108
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      27
      1093
    Aihe