ovat myös tavallaan perämoottorivehkeitä.
Kyllä sitten suoraan sanottuna vituttaa kun nuoret ajelevat niillä kovaa vauhtia ja häiritsevät luonnon rauhaa.
Kyllä sitten suoraan sanottuna vituttaa kun nuoret ajelevat niillä kovaa vauhtia ja häiritsevät luonnon rauhaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ne ovat siinä mielessä vähän niinkuin perämoottoriveneitä että molemmilla on tapana pörrätä rannan tuntumassa. Satama-alueella tai kesämökkivesillä.
Tuollainen vesiskootteri ei oikein ole sellainen vehje jolla menisi jonnekin. Eikä uskalla temppuilla muutenkaan, sitten vaan ajellaan päämäärättömästi. Kohteeksi nauliutuu usein joku poiju, mutta yhtä usein "poijuksi" valikoituu joku soutuvene tai meloja, jopa kalastusalus. Sitten räkiksillä on tarve näyttää kanootille että kattokaa, me pyröitään sun ympäri. Muistan kun joskus meloin enemmän Helsingin vesillä ja lähellä oli skootterivuokraamo. Ne poikkeuksetta kiersivät kajakkia, jotain kiertääkseen. Muutamat kaukaa, toiset piruuttaan ihan vierestä. Tuollaisesta skodusta vaan ei oikein mitään aaltoa jää eikä roisketta lennä niin että aika hyödytöntä kiusantekoa se oli. Niin vaan jäi mieleen että aivan poikkeuksellisen tyhmää sakkia siinä vuokraamossa asioi, anteeksi vaan.