Koulukiusaaminen

Olen 13v.
Kun aloitin koulun minua alettiin heti nälvimään ja härnäämään.
Kun aloitin 3lk todellinen painajainen alkoi kun tyttöporukka syyttivät minua tauotta ja levittivät huhuja. Muut uskoivat ja syyttivät minua kaikesta tapahtuneesta vaikken ollut edes paikalla. 4lk lopussa oli Discot joissa yhdellä oli hävinnyt kamera.
Löysin seuraavana päivänä kameran ja odotin kyseistä henkilöä. Samalla tytöt tulivat sanomaan että olin varastanut kameran ja kertoivat opettajalle ja sain syyt niskoilleni.
Samana päivänä tytöt tulivat lähelleni ja alkoivat syyttä minua ja kyselemään miksi varastin kameran. Minulle alkoi tulla paniikki ja otin kiinni pesäpallo mailasta ja sanoin "lähtekää pois tai lyön teitä." Lopulta he menivät sanomaan opettajalle että olin aikonut hakata heitä mailalla ja haukkunut huoraksi. Koulussa jouduin kuulusteluun. Lopulta vaihdoin koulua mutta aika pian siellä alettiin oikeasti lyödä minua sählymailalla ja opettajat käskivät lyöjiä sanomaan vain anteeksi. Samana 5 luokan talvena yksi poika löi minua kepillä selkään niin kovaa että jouduin olemaan levossa 2 päivää ja poika ei pyytänyt edes anteeksi. Nyt kun siirryin 6lk:aan 1-2 kuukautta sitten alkoi kännyköitä kadota. Yhden löysin koulun pihalta äitini auton vierestä jä vein sen opettajalle. Sen jälkeen kuukauden kuluttua hävisi toinen kännykkä. Löysin kaverini kanssa viikon kuluttua koulun pihalta kännykän, joka oli kadonnut yhdeltä meidä luokan tytöltä. Sitten minun luokan pojalta katosi kännykkä, joka löytyi 2 viikon kuluttua meidän luokkarakennuksen eteisestä. Myös löysin omasta repustani kännykän ja vein sen opettajalle ja sanoin, että se oli löytynyt repustani. Luulin tekeväni oikein mutta minua epäillään ja syytetään siitä yhä. poliisikin epäilee sen perusteella minua, että yhdestä kännykästä oli soitettu minun liittymääni. Pahinta on se että tässä on vain osa koulukiusaamisestani.
Minusta alkaa tuntua, että minusta alkaa kehittyä mielenvikainen, mutta olen oppinut sen, että keneenkään ei voi luotta ja ihminen on petollinen muita kohtaan.

8

198

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensiksi iso hatun nosto. Koulukiusaaminen on vakava juttu. Minuakin on kiusattu koulussa, mutta ei noin pahasti. Onko asiaan puututtu ajoissa, vai pitkititkö kertomista? Kiusaaminen pitää heti alkuunsa lopettaa, koska se voi yltyä vain pahemmaksi ja se tekee hallaa sinulle itsellesi. Ensinnäkin pidä pää kylmänä. Toiseksi kerro asiasta koulun rehtorille tai opettajalle tai vaikka koulu terveydenhoitajalle. Kolmanneksi yritä olla välittämättä heistä. He hakevat vain ja ainoastaan sitä. Neljänneksi jos joku lyö, lyö kaksi kertaa kovemmin. Minun tilanteessani se oli ainoa keino millä sain heidät aisoihin. Kiusaaminen loppui, kuin seinään. Sinun täytyy näyttää, että et ole heikko. Ja usko pois, sinä et ole. Onko sinulla oikeasti ketään koulussa, joka on oikeasti sinun oikea kaveri? Perheen ja kavereiden tuki on välttämätön. Sinä selviät tästä. SInun täytyy. Ja jos ei muuten asia onnistu, niin käy koulua kotoa käsin. Tai netin kautta. Nyky yhteiskunnassa sekin on jo mahdollista.

    • sofia113

      Hei!
      Sun kanataa mennä koulus kuraatorille kerro kaikki ja jos Et halua mennä koulukuraatorille
      Älä välitä jos ne syytää suo jostain ja ope syytää suo jostain kerrot vaan et se on vale ja kerrot sun kiusaaminsesta ja jos näät kiusaajat pidä pääs kylmänä
      kerro myös vanhemmilles ja muille tutuille se autaa kyllä C:
      ONNEA MATKAAN!!!

    • Tässä koulussa rehtori uskoo että olisin itse syyllinen ja kiusaisin itse muita.
      Tässä kännykkätapauksessakin poliisi epäilee mua. tätä on jo jatkunu jo 7 vuotta.

    • Tuli vaa mielee

      Asiaan saisi ehkä enemmän apua jostain muualta, kun xbox palstalta.

    • Siis mitäää?

      Miksi xbox palstalla vastaillaan ja keskustellaan tällaisista asioista?

    • En tiedä miksi tämä tuli johonkin xbox palstalle

      • Poisto ja siirto

        Ainahan voit poistaa viestisi ja tehdä sen uuteen oikeaan alueeseen.


    • asdfg67

      Mun koulukiusaajat pilasivat vain sillä oman elämänsä ja sekin on yhden mannen syytä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1170
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1098
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      940
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      95
      914
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      711
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      662
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe