Narsistin älykkyysosamäärä

tietoa kaivataan

Mikä on narsistien älykkyysosamäärän keskiarvo, onko se korkeampi kuin ei-narsistisilla vai jopa matalampi?

61

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Godonlyknows

      ÄO on korkeampi narsisteilla ja psykopaateilla.
      Rikostutkijat, lääkärit, tutkijat terapeutit ym. eivät koskaan tule pääsemään yllämainittujen tasolle, tutkimuksia on tehty kautta aikojen. Silti nk. normaalien ihmisten päät ovat täynnä kysymysmerkkejä.

      Syitä narsistien ja psykopaattien syntyyn etsitään lapsuudesta. Se kun on jokaiselle musta-aukko, jonne on helppo syitä tunkea.

      Kysymys kuuluukin, miksi syy pitäisi löytyä?
      Mikseivät he voisi olla älykkäämpiä kun 'normaalit'?
      Kuitenkin näitä henkilöitä on ollut kautta-aikojen ja vain murto-osa niistä on niin sanotusti jäänyt kiinni.

      Tilannetta voisi jopa verrata eläimiin. Eläinlaumassa heikot tapetaan tai hylätään. Myös samaa tekevät Naristit ja psykopaatit.
      Nisäkkäitä me ihmisetkin olemme, vaikka se tosiasia on jäänyt unholaan.

      Kaikella on syynsä.

      • yhyyy olen niin nero

        Heidän pitäisi vain rauhassa pariutua keskenään, kuten onneksi toisinaan tapahtuukin. Repivät ensin muita, vähitellen toisiaan, käyvät farssioikeudenkäyntejä. Exiinnyttyään voivat vaikkapa aikansa kuluksi suunnitella verisiä kostoja toisilleen taikka tekeytyä narsistin uhreiksi.

      • kenen vinkkelistä?
        yhyyy olen niin nero kirjoitti:

        Heidän pitäisi vain rauhassa pariutua keskenään, kuten onneksi toisinaan tapahtuukin. Repivät ensin muita, vähitellen toisiaan, käyvät farssioikeudenkäyntejä. Exiinnyttyään voivat vaikkapa aikansa kuluksi suunnitella verisiä kostoja toisilleen taikka tekeytyä narsistin uhreiksi.

        Eli mikä tai kuka onkaan narsisti?

      • Gregson
        kenen vinkkelistä? kirjoitti:

        Eli mikä tai kuka onkaan narsisti?

        Erittäin hyvä kysymys! :)

      • Kokonaan eri maailma

        Obsessiivisilla on todetusti matalampi ÄO ja eräiden obsessiivikkojen aika kuluu lähes kokonaan alemmuudentunteiden täyttämään muiden ihmisten älykkyyden pohtimiseen.

      • gmseop
        Kokonaan eri maailma kirjoitti:

        Obsessiivisilla on todetusti matalampi ÄO ja eräiden obsessiivikkojen aika kuluu lähes kokonaan alemmuudentunteiden täyttämään muiden ihmisten älykkyyden pohtimiseen.

        Lähdettä tälle tai ei mene läpi. En tiedä viittaatko nyt tällä narsismiin vai pakko-oireiseen häiriöön, mutta kyllä nämä ovat monastikin hyvin älykkäitä. OCD-tapausten varsinkin on usein sanottu olevan keskimääräistä välkympiä, todisteita tälle ei kuitenkaan ole. Mietitään nyt vaikka Ted Bundya, Putinia, Obamaa, Josef Mengeleä ja Donald Trumppia, psykopaatteja / narsisteja, mutta kieltämättä keskiverto tallaajaa fiksumpia.

        http://psychcentral.com/lib/what-ocd-feels-like-being-absolutely-uncertain/00012600

      • Jose2
        gmseop kirjoitti:

        Älykkyydestä en tiedä, mutta asioiden järjestyksessäpitämisessä tuntemani narsisti on huippuluokkaa. Ajatellaan vain, kun yksi ihminen pystyy pitämään järjestyksessä työnsä ja parisuhteensa lisäksi entisten lähteiden ylläpidon ja uusien etsiminen - viimeksimainitut yleensä salassa kumppanilta.

    • Guilty.

      Älkää sanoko noin. Se riippuu aivan siitä mitä muita oppimishäiriöitä on, esimerkiksi tällä tapauksella ketä tuli elämääni, on keskittymishäiriö sekä jotakin muitakin neurologisia vaikeuksia.. Hän on tyhmä, hänelle maksetaan kuntoutustukea. Ei hän lukisi itseään korkeaan tutkintoon tai oikeasti ole älykkäämpi, se on vain hänen päänsä sisällä.

      Se vasta ärsyttävää onkin, kun missään mitä hän kertoo ei ole minkäänsortin logiikkaa ja hän tukee ainoastaan näitä ajatusmuotoja ja lykkää ne hovilleenkin. Itse irtautuessani hovista sanottuani mielipiteeni, sain kohtelua joka oli näkymätön viesti -Pidä turpasi kiinni ja kuuntele mitä _minä_ sanon, sinä olet minun alimmaiseni, jos et toteuta käskyjäni sekä ole olemassa minulle, en tarvitse sinua enään.-

      Eli suomeksi: Et voinut olla hänen kanssaan missään samassa porukassa koska hän ei nähnyt tilannetta samalta, normaalilta pohjalta.. Hänen silmistään näki että hän nauroi sisäisesti ja minne hän päänsä käänsikin, siellä oli heikompi ihminen, hän oli se kenelle sanoi mitä tahansa, hän oli niin onnellinen: Jokapuolella ihminen ketä on esine, ja kenellä nostaa itsensä ylös ja paistatella.

      • misdiagnosed

        Oliko hän oikeasti narsisti tai psykopaatti? Oikeasti tarkoittaa nyt, että hänellä on diagnoosi ammatti ihmisen tekemänä.

      • portnoy
        misdiagnosed kirjoitti:

        Oliko hän oikeasti narsisti tai psykopaatti? Oikeasti tarkoittaa nyt, että hänellä on diagnoosi ammatti ihmisen tekemänä.

        Et ole ymmärtänyt mitään psykiatriasta.Diagnoosi voi olla mitä psykiatrin päähän sattuu pälkähtämään varsinkin jos joudut näiden käsiin julkisella puolella.Jos psykiatri ei pidä sinusta,olet vähintään persoonallisuushäiriöinen.
        Eikä psykiatrit edes tunnista narsistia,tiedän tapauksen jossa narsisti vedätti kokonaista psykiatrian laitosta kymmenisen vuotta.

      • Godonlyknows
        portnoy kirjoitti:

        "Eikä psykiatrit edes tunnista narsistia,tiedän tapauksen jossa narsisti vedätti kokonaista psykiatrian laitosta kymmenisen vuotta."

        - Juuri näin.

        Nyt on kyse nimenomaan narsistien ja psykopaattien ÄO:stä. Se on korkea ja monimutkainen.

        Ylläoleva kommentti oppimisvaikeuksista ym. ongelmista samanaikasesti kärsivä ei ole vertauskuvainnollinen kohde, muiden ongelmiensa takia.

      • Psykickatri
        portnoy kirjoitti:

        Et ole ymmärtänyt mitään psykiatriasta.Diagnoosi voi olla mitä psykiatrin päähän sattuu pälkähtämään varsinkin jos joudut näiden käsiin julkisella puolella.Jos psykiatri ei pidä sinusta,olet vähintään persoonallisuushäiriöinen.
        Eikä psykiatrit edes tunnista narsistia,tiedän tapauksen jossa narsisti vedätti kokonaista psykiatrian laitosta kymmenisen vuotta.

        Tarkentaisitko että oletko sinä psykiatri, jonka päähän on pälkähtänyt vai päähän pälkähtäneen psykiatrin uhri?

    • Gregson

      Älykkäitä tai muuten lahjakkaita löytyy terveen narsistisista ja narsistihäiriöisistä. Einstein, Vaknin, V. van Gogh jne
      Hauskoja kuvauksia ovat myös kuvitteelliset hahmot kuten Holmes ja dr House.

      • portnoy

        A.Einstein ja Vincent van Gogh narsisteja,mitä ihmettä? Jos tuo Vaknin on psykologi/psykiatri niin hän nyt voi olla mitä vaan.

      • Lidija Rangelovska
        portnoy kirjoitti:

        A.Einstein ja Vincent van Gogh narsisteja,mitä ihmettä? Jos tuo Vaknin on psykologi/psykiatri niin hän nyt voi olla mitä vaan.

        Shmuel Ben David Vaknin on maailman kuuluisin julki-narsisti. Hän on opastanut miljoonia uhreja ympäri maapallon.

    • Tietääkseni

      Tietääkseni ei ole olemassa korrelaatiota narsistisuuden ja älykkyyden kanssa. Sen sijaan kateellisuus, ja hillitsevien mekanismien puuttuminen voi mahdollistaa poikkeavan suorituskyvyn narsistille. Huomionarvoista on myös narsistin diagnostisiin kriteereihin kuuluvat mielikuvat rajattomasta mahdista ja älykkyydestä.

      On myös mahdollista että narsisti on kehittänyt itselleen tekniikoita, joita hän käyttää uhriensa huijaamiseen ja manipulointiin. Tavallinen tallaaja tällaista tuskin tekee, mikä voi saada narsistin erottumaan muista, ja täten voimistaa virheellistä kuvaa korkeasta älykkyydestä.

      • Godonlyknows

        Tietosi on väärää tietoa. Vaikuttaa enemmänkin google - tiedolta.
        Sieltä saa virheellistä tietoa narsisteista.
        Kirjoitusten mukaan, joka toinen voisi olla narsisti. Ilkeä ihminen ja narsisti kuitenkin ovat eriasia. Kuka vaan voi olla ilkeä tai omaa narsistisia piirteitä olematta narsisti.

        Narsisteja on erilaisia ja eriasteisia, päämäärä kutakuinkin sama kaikilla, poikkeuksiakin on.
        On mahdotonta jakaa kaikki narsistit samaan luokkaan. He eivät ole.

        On totta, että narsistit kehittävät tekniikoita, mutta niihin tarvitaan älyä.
        Ja kyllä tavallisetkin tallaajat kehittävät tekniikoita selvitäkseen. Tavoite on eri.

      • 4+12
        Godonlyknows kirjoitti:

        Mutta missä ovat omat luotettavat lähteesi? Miksi väittämäsi pitäisi paikkaansa? Omat tietoni ovat peräisin wikipediasta, jota voidaan pitää informaatioltaan melko pätevänä lähteenä:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Narcissism
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö

      • kriittisyyttä kehiin

      • 14+17
        kriittisyyttä kehiin kirjoitti:

        Voidaan pitää. Mutta ei pidetä.

        Voisitko sitten antaa oman luotettavan lähteesi? Muuten oma argumenttisi on aika heikolla tolalla, sillä silloin väität ettei ole olemassa luotettavia tiedonlähteitä. Kukaan ei voi pitää täten sinua ja väitteitäsi luotettavina.

      • kriittisyyttä kehiin
        14+17 kirjoitti:

        Ai väitänkö minä, että ei ole olemassa luotettavia tiedonlähteitä? Ei, en taida väittää.

        Itse en luottaisi Wikipediasta tietonsa hakeviin. Valmiiksi typistettyä tietoa, joiden taustoja kukaan harvemmin jaksaa edes pohtia, että minkä päälle se wikiartikkelin tieto rakentuu. Ei tietosanakirjojakaan pidetä enää nykyisin luotettavina tai riittävän laadukkaina lähdeaineistoina ja Wikipedia on lähinnä nettitietosanakirja.

      • 10+11

        Esitä sitten luotettava tiedonlähde narsistiseen personallisuushäiriöön liittyen. Muuten tuo hokemasi on yhtä tyhjän kanssa.

      • Godonlyknows
        14+17 kirjoitti:

        Voisitko sitten antaa oman luotettavan lähteesi? Muuten oma argumenttisi on aika heikolla tolalla, sillä silloin väität ettei ole olemassa luotettavia tiedonlähteitä. Kukaan ei voi pitää täten sinua ja väitteitäsi luotettavina.

        En näe tarpeelliseksi lähteeni kertomista.
        En edes pysty antamaan lähteestäni url toisin kuin sinä.
        Tieto on kuitenkin tietoa.
        Wikipedia ei ole pätevää tietoutta.

        Minun ei tarvitse todistella argumenttejani.
        Vain oikeat ihmiset ne oivaltaa.
        Muut pitäköön silmänsä sidottuina.

      • hyvää päivänjatkoa
        10+11 kirjoitti:

        Esitä sitten luotettava tiedonlähde narsistiseen personallisuushäiriöön liittyen. Muuten tuo hokemasi on yhtä tyhjän kanssa.

        Sinulle se voi olla sitä. Mutta se ei oikeastaan ole minun asiani.

      • Minun mielestäni
        kriittisyyttä kehiin kirjoitti:

        Voidaan pitää. Mutta ei pidetä.

        Minun mielestäni taas wikipedia on kiva ja helppo tiedonlähde, mutta tekotapansa takia tosiaan ei mitenkään aivan luotettava.

        Todennäköisesti useimmiten tieto on totta silti.

        Itse tapaan käyttää tarvittaessa useampaa tietolähdettä.

      • 1+12
        hyvää päivänjatkoa kirjoitti:

        Sinulle se voi olla sitä. Mutta se ei oikeastaan ole minun asiani.

        No, minä vain olisin toivonut esimerkkiä luotettavasta lähteestä jos sellaisia kerran on olemassa. Ei tarvitse ryhtyä ylimieliseksi.

      • kriittisyyttä kehiin
        1+12 kirjoitti:

        No, minä vain olisin toivonut esimerkkiä luotettavasta lähteestä jos sellaisia kerran on olemassa. Ei tarvitse ryhtyä ylimieliseksi.

        Olen eri mieltä ylimielisyydestä. En ole käännyttämässä sinua Wikivastaiseksi millään tavalla.

        Katsasta vaikka ensimmäiseksi wikiartikkelin kirjoittajan lähdeluettelo ja aloita siitä. Siitä se lähtee kasvamaan lumivyöryn lailla, luotettavien lähteiden luettelo. Voi myös tarkistaa kuinka yleisesti ja usein viitattuja käytetyt lähteet ovat ja sen, minkä ikäistä lähteiden tieto on.

        Ja kannattaa muistaa se, että tuotettu tieto on aina aikansa tuote. Ei absoluuttinen totuus. Tosin sillä ei ole niin merkitystä muuta kuin todella vanhoja tekstejä lukiessa. Sillä ei ole niin väliä, että vastaukset esitettyihin kysymyksiin saattavat olla erilaisia sadan vuoden päästä.

      • 7+17

        En ymmärrä, miksi nämä lähteet olisivat informaationarvoltaan pätevämpiä kuin wikipedia-artikkelit.

      • ihan vain siksi
        7+17 kirjoitti:

        En ymmärrä, miksi nämä lähteet olisivat informaationarvoltaan pätevämpiä kuin wikipedia-artikkelit.

        Siksi koska wikipediaan voit sinäkin halutessasi rustata artikkelin.

    • yxongregson

      "Aloittajien joukossa" pyörii taas tuo gregsottaja... hän häipyy kun pyhäpäivä menee. Hänellä on luultavasti hoitamaton asperger tai vähintään erittäin paha uhmakkuushäiriö. Hän etsii vain vastusta kirjoittajista, ei muuta.

    • yxongregson
    • 9+10

      Olen tavannut muutamia asperger henkilöitä, ja he ovat olleet mielestäni asiallisia ja moraalisia ihmisiä. Jos tietyt erikoiset käytösmallit osaa antaa anteeksi, niin heidän kanssaan tulee toimeen mainiosti.

      • yxongregson

        Niin. Kaikki riippuu niin paljon siitä mistä on kyse. Suomessa on paljon alkoholismia, eikä mikään estä aspergeriakaan tarttumasta pulloon, ehkä jopa käsittelemättömien oireidensa hoitomielessä...

        Käsittääkseni ainoastaan joillakuilla aikusilla on diagnoosi.

    • kolmongregson
    • 20+16

      Aspergerin syndrooma diagnisoidaan jo varhaislapsuudessa, joten on oletettavaa että suurimmalla osalla aspergereista on olemassa diagnoosi. Poikkeuksena voivat olla henkilöt jotka ovat kasvaneet hyvin syrjäisillä alueilla.

      • Mihin perustuu

        Mihin perustuu väitteesi? Tietääkseni vasta koulussa herätään ongelmaan useimmiten sen vuoksi, että kouluvaatimukset ja aspergersyndrooma eivät oikein sovi sellaisinaan yhteen. Useimmiten diagnoosia ei tehdä kouluaikanakaan. Asia ei ole niin yksioikoinen.

        Sitten on se valtavan suuri jo keski-ikäisten joukko ja vielä vanhempien, joiden nuoruudessa ei ollut parannuskeinoa kuin remmiselkäsauna. Diagnooseista ei ollut tietoakaan. Eikä tarvinnut olla syrjäseuduilla.

      • 4+9
        Mihin perustuu kirjoitti:

        Tietääkseni nykylapset käytetään neuvolassa jossa muun muassa neurologista poikeavuutta voidaan arvioida.

      • Joskus varmaan tod.
        4+9 kirjoitti:

        Tietääkseni nykylapset käytetään neuvolassa jossa muun muassa neurologista poikeavuutta voidaan arvioida.

        Joskus varmaan todetaan ja ehkä tehdään diagnoosikin. Mutta menee kauan, ennen kuin nykylapsista tulee kenenkään parisuhdekumppaneita, joita täällä nyt eniten puidaan.

        Ja käsittääkseni asperger ei aina näy siten, että se olisi havainnoitavissa noin vain, jos vanhemmat eivät aktiivisesti asiaa aja. Ja uskon, että harvoin vanhempi haluaa myöntää, että joku on ongelmana. Diagnoosi merkitsee tietyllä tavoin merkittynä oloa. Asiassa on niin monta puolta.

        Asiassa on myös arvopuoli: pitääkö meidän kaikkien olla tismalleen samanlaisia? Aspergeriäkään ei välttämättä pidetä aina vikana.

    • smart smarter

      Narsistisuus on persoonallisuuden häiriö eikä liity älyyn mitenkään. Narsisti on oppinut toki vetämään rooleja ja näyttelemään älykkäämpää kuin onkaan, eihän hän muuten narsisti olisikaan. Narsisti pitää itseään ylivertaisen älykkäänä, mutta toisaalta valitsee selkeästi seuransa sen mukaan että pääsee itse loistamaan. Ne vähemmän älykkäät narsistit eivät kauheasti pyöri älykkäiden ihmisten seurassa koska älykäs ihminen huomaa nopeasti narsistin olevan pelkkä huijari.

      Ja vaikka narsisti olisi kuinka älykäs, hän ei häiriönsä takia kykene tekemään fiksuja ratkaisuja. Narsistia ohjaa kuitenkin niin voimakkaasti kateuden ja häpeänpelon tunteet että hän tekee typeriä asioita tunteidensa ohjaamana. Niin typeriä että ne saavat narsistin vaikuttamaan välillä täysin idiootilta. Narsisti voi siis olla älykäs mutta fiksu hän ei ole.

      Tuttavapiirin narsisti vaikutti alkuun ihan fiksulta tyypiltä mutta juuri tuo tekojen ja sanojen ristiriita paljasti hänet. Ollakseen niin fiksu ja sivistynyt mitä esittää, hän kuitenkin on elämässään menestynyt varsin heikosti, ja viihtyy parhaiten seurassa jossa ei fiksuus ja sivistys suuremmin loista. Monien asioiden hoitaminen on hänelle vaikeaa, ja monet hänen ratkaisunsa ovat ajaneet hänet vain isompiin ongelmiin.

      Alkuun narsisti yritti vähätellä ja piilotella todellista kaveripiiriään, sekä esittää menestyneempää kuin onkaan, mutta eihän tuollainen mene läpi. Lopulta narsistin oli pakko ottaa etäisyyttä koska huomasi kai itsekin että tekee itsestään lähinnä naurettavan esittämällä jotakin muuta kuin minkä näimme ja tiesimme.

      Vanhassa kaveripiirissään narsisti voi edelleen olla menestyjä ja fiksu koska kaverit ovat vielä vähemmän fiksuja. Nuo kaverit on myös valikoituneet sen perusteella että heillä ei ole yhteyksiä ihmisiin jotka tietävät narsistista "liikaa". Ja heidät on manipuloitu olemaan uskomatta vaikka heille joku joskus totuuksia kertoisikin.

      • Nn47

        Minkätyyppisestä narskusta nyt puhut, nainen vai mies, ikä? Kuulostaa vain niin kovin tutulta...

      • smartest

        nyt et taida tietää mistä puhut.

        taidat olla narsisti itse!

    • gardegand

      Minun tuntemilla narsisteilla ja psykopaateilla on älykkyyttä kirjoista mutta ei elämän tuomaa viisautta

      • 9+20

        Ihanku narsisteja ja psykopaatteja olisi maailma täynnä.

        luulosairas sinä olet.

      • Viisari

        "Minun tuntemilla narsisteilla ja psykopaateilla on älykkyyttä kirjoista mutta ei elämän tuomaa viisautta"

        Nappiin... Ajatonta viisautta...

    • jadesotur

      ooks koskaan miettiny kumpi sinä olet

      • ooks

        Sinulle suosittelisin äidinkielentunteja.

      • televiissio, töllö
        ooks kirjoitti:

        Sinulle suosittelisin äidinkielentunteja.

        Se on puhekieltä.

    • fjtykyukluiloiyöioup

      Mistään en ole kuullut, että narsisteilla olisi korkeampi ÄO kuin ei-narsisteilla.

      Jos joku väittää Äo:n riippuvan tästä diagnostiikasta, niin kaipaan tutkimuslähdettä.

    • Rustaanpa tähän taas

      Rustaanpa tähän taas omaa viisauttani, vaikkei ehkä olekaan viisas teko.

      Että kun se narsismi syntyy siellä varhaisessa lapsuudessa (1-2 vuotta), ja todennäköinen syy on että lapsi ei saa syystä tai toisesta riittävää kontaktia hoitajaansa, niin tuolla ei ole mitään tekemistä synnynnäisen älykkyyden kanssa.

      Sitten taas, kun narsismi on luonteeltaan sellaista, että emotionaaliset tunteet puuttuvat, eivätkä ole häiritsemässäkään narsistin päättelyä jne. niin tästä syystä jossain lajissa saattaa eteneminen olla sujuvampaa kuin muilla. Joten tämä seikka voi vaikuttaa äo testeissä menestymiseen positiivisesti.

      Muuten sitten taas, noin yleensä elämässä, joka kysyy myös taitoja, sosiaaliset taidot ovat luonteeltaan vain ohuet ja huijaavat...

      Kysymys on myös, että kun äo testejä on laadittu tiettyihin tarkoituksiin tietyssä kulttuurisessa olotilassa. Sisältävät käsittääkseni jopa tietopuolisia kysymyksiä, niin koko testien arvo on vähintään kyseenalainen.

      • plasebo

        Älykkyttäkin on niin montaa lajia (moniälykkyysteoria) eivätkä perinteiset testit mittaa kuin osaa niistä.

        Tuttavanarsun vaikutelma älykkyydestä tulee isolta osalta siitä että hän on vakuuttava. Hänen tapansa puhua ja elehtiä antaa vaikutelmat että hän tietää ja osaa. Vakuttavuuden illuusioita ylläpitää se että narsistin puheisiin ei viitsitä puuttua vaikka huomataan tämän puhuvan puutaheinää. Narsistin annetaan vetää monologiaan koska vaihtoehtona on narsistin raivo.

        Aikaa myöten huomaa että narsisti itse asiassa jyräävällä tyylillään pitää huolen että keskustelut pysyvät hänelle helpoissa aiheissa. Kun mennään alueelle jossa narsisti ei ole vahvoilla, hän ohittaa aiheen, tai jopa poisuu paikalta.

        Yksi keino on poimia vaikka uutisista jokin triviaalitieto ja heittää se ilmaan. Jos aiheeseen yrittää tarttua ja keskustella lisää, huomaa ettei narsisti siitä oikeasti mitään tiedäkään.

        Narsistin luonne paljastui myös siinä että tämä kaikkien alojen asiantuntija ei kuitenkaan tiennyt juuri mitään oman lapsensa sairaudesta, siihen liittyvistä tutkimuksista tai hoidoista. Ei ilmeisesti kiinnostanut.

    • sboriginal

      Todella hyvä valehtelija, onko se älykkäämpi kuin me muut? Kun narsismi syntyy todellakin varhaislapsuudessa ei se älykkyyttä katso ei ainakaan syntyperäistä. Ehkä älykkyyden illuusio johuu siitä narsisti joutuu aktiivisesti kehittämään koko ajan keinoja heikon itsetuntonsa kohentamiseen ts. hän tepastelee kuin tulisilla hiilillä ja siksi näyttää että hän liikuttelee jalkojaan nopeammin kuin muut.

    • Aivan! Jos meikäl.

      "hän tepastelee kuin tulisilla hiilillä ja siksi näyttää että hän liikuttelee jalkojaan nopeammin kuin muut."

      Aivan! Jos meikäläinen pistäisi elämänsä pakettiin ja alkaisi tekemään niitä juttuja, mitä tuntemani narsisti-psykopaatti tekee, niin kyllä tähänastiset tuttuni ajattelisivat täysin oikeutetusti että olen menettänyt viimeisenkin järkipahaseni...

    • Muka-sivistynyt

      Minä olen mielestäni jonkinasteisesti narsistisesti häiriintynyt ja olen huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että imen kuin sieni eri erikoisalojen sanastoa. En siis tietoisesti paina sitä mieleeni, vaan lapsesta asti sanastoni on ollut laaja ja karttunut nopeasti. Pääsääntöisesti ihmiset ovat todella vaikuttuneita, kun aiheesta kuin aiheesta keskusteltaessa heitän mukaan monimutkaista alan sanastoa ja harva huomaa, että oikeasti tiedän asiasta aika vähän.

      Tämä oli minulta täysin tiedostamatonta käytöstä siihen asti että kovan elämänkriisin osuessa kohdalle huomasin kivuliaimman kautta oman luonnehäiriöisyyteni. En usko että äo:ni on mitenkään erityisen korkea, mutta saan aina kuulla olevani "niin hirveän fiksu". Olen vähän sellainen tyyppi, jota 'smart smarterkin' kuvailee: elämässä en ole menestynyt juurikaan. Koulussa ja opinnoissa pärjäsin hyvin loistavan muistini ansiosta, mutta todellisessa elämässä minusta ei ole mihinkään. Syytin siitä vuosikausia olosuhteita, kasvatustani, yhteiskuntaa ja vaikka mitä, kunnes silmän avautuivat.

    • Hulllua

      Heh. Kyllä narsisteja ja sosiopaatteja on sekä huippuälykkäitä, että tyhmiä kuin saapas. Ei empatian- ja omatunnonpuute kenestäkään älykköä tee. Mitä ihmettä kuvittelette?

    • eivät ole fiksuja

      Ei voi yleistää.

      Niissä on todella yksinkertaisia tolloja ja joskus jopa luovia.
      Vaihtelee yksilöittäin.
      En ole koskaan tavannut fiksua narsistia.
      Voi olla siksi, että käsitykseni älykkyydestä ei tahdo pitää sisllään narsistin kaltaista vihaa ja tunnekylmyyttä. Pidän sitä poikkeuksetta tyhmyytenä. Koska se sama viha ja tunnekylmyys ajaa narisistin typeriin tekoihin.

      • Anonyymi

        Todella älykäs narsisti tajuaa narsisminsa ja parantuu siitä, kasvaa.

    • ...

      Älykkyys riippuu yksilöstä niinkuin yleensä ihmisillä, henkisesti ovat pikku lapsen tasolla.

    • Anonyymi

      Eräällä treenisalilla käy typerä urpo narsistimies, n. 40v joka on jäänyt aivan pojaksi.
      Puhelin kourassa wikipedia avoinna esiintyy kaikkein viisaimpana ja ylistää kuinka tietää kaikesta eniten, tietysti, kun se tieto on koko ajan siinä puhelimen näytöllä wikipediassa.
      Että onkin fiksu poju :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe