Opettajien lahjat

Lahjontaa

Omien lapsieni aikana ei opettajalle viety mitään lahjoja. Amerikkalaisissa filmeissä oppilaat saattoivat viedä omenan opettajalle ja sekin tuntui ihan hassulta meikäläisestä.

Nyt tuntuu olevan lahjojen hankkiminen ihan järjestettyä toimintaa. Lapsien vanhemmat keräävät rahaa ja ostavat lahjakortin opettajalle!
Hyvänen aika.
Opettaja saa palkan työstään. Hän on kasvattaja ja auktoriteetti, ei mikään palkollinen.
On ymmärrettävää, jos esim. taloyhtiön osakkaat keräävät keskuudestaan lahjakortin auttavaiselle huoltomiehelle tai porrassiivoojalle, mutta opettaja on kaupungin virassa.

Miten teidän lastenlasten kouluissa menetellään!

6

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Meillä on pärjätty niin loistavasti koulussa, ettei numeroita ole tarvinnut hankkia lahjomalla.

      • MirjaMa

        Meidän taloyhtiössä porrassiivojalle maksetaan ihan oikeata palkkaa. Kukaan ei ole tippien varassa, kuten Jenkeissä palkansaanti nykyisin kulkee tietyillä aloilla.
        Ei niitä numeroita osteta.
        Ihmiset haluavat kiittää ymmärtävästä ja hyvästä opetuksesta lapselleen.
        Nykyisin rahaa ja tavaraa on. Ja kiittäminen jossain muodossa on hyvää käytöstä.

        Muistan kuinka oma esikoispoikani oli purskahtanut itkemään ekaluokalla, kun ei ollut ymmärtänyt jotakin laskutoimitusta tms. ja opettajan seuraavan kerran nähdessäni (olin samassa koulussa töissä) hän kertoi asiasta. Kysyin, miten tilanne ratkesi. Hän kertoi ottaneensa pienen poikani syliinsä ja kuivanneensa hänen kyyneleensä, opettaneensa vielä kerran kyseisen asian, joka sitten upposi pojan päähän. Olin itse kyyneleissä kuulemani jälkeen. Keväällä tietäessäni, että hän saa tarpeeksi kukkia koulun päätyttyä ostin hänelle pienen kristalliesineen kiitokseksi ymmärtäväisyydestä. Hän oli muutenkin loistava opettaja.


    • ei lahjota

      Lapsenlapset eivät ole vielä koulussa, mutta meiltä ei viety koskaan lastemme opettajille lahjoja, vaikka opettajista pidettiinkin. Ajattelen niin että opettaja tekee työtään ja saa siitä palkan. Lahjoissa on lahjomisen makua.
      Ei anneta lahjoja myöskään postinkantajalle, vaikka jotkut sitäkin tekevät. Suomessa työntekijöille maksetaan palkkaa.

      Ihmettelin kun opettajat itse jossain lehdessä ehdottelivat että saisivat tavaroiden sijaan rahaa tai viinipulloja. Olisi ollut fiksumpaa sanoa, ettei tarvitse mitään - ei ainakaan alkoholia.

      • työtehtävät

        Opettajan työtehtäviin kuuluu antaa hyvää ja ymmärtävää opetusta ja suhtautua lapsiin hyvin. Siitä ei tarvitse palkita erikseen


      • ....................

        No - by the way - postin- tai ainakaan lehdenjakajille ei makseta edes paljon palkkaa...


    • jees

      ... Mutta opettajille maksetaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe