Pitäs lopettaa vertailu ja elää omaa elämää

Noin vuosi sitten alkoi se että aloit vertailemaan koko ajan itseäni muihin. Ehkä se että minun siskoni saavutti tavoitteet ja minä laiska en pysty mihinkään. Minun pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain, mutta on niin perhanan raskasta. En jaksa yrittää.
Olen todella kateellinen siskolleni jolla menee hyvin. Olemme kuin vastakohdat. Hän rakastaa itseään joka ällöttää ihan minua ja minä taas vihaan itseäni. Vaikka minulle kävisi kerrankin tuuri niin se kun sisko avaa suunsa kertoen omia tapahtumiaan niin alkaa iloisuus jo häipyä. Olen yrittänyt ajatella että "lopeta tuo ruikutus jo ja elä omaa elämää. Älä keskity muihin." Olen joskus melkein jo saanut sen tunteet että vähät minä muista, mutta sitten taas se alamäki alkaa kun kuulen miten sisko on viettänyt ihanan illan oman kultansa luona. Minulla ei ole rakastajaa, koska minulla on huono itsetunto ja pakenen kaikkia suhteita vaikka sisimmässäni haluaisin sitä. En vain pysty kohtaamaan miestä ilman häpeää. Pari vuotta sitten kaikki oli hyvin. Pystyin ottamaan ilon irti pienistäkin asioista, mutta nykyisin tuntuu ettei mikään tuota minulle mielihyvää.

Vertaan itseäni koko ajan siskooni. Asumme yhdessä, mutta olen ajatellut että olisi kiva asua omassa talossa. Hetken olen ollut innokas ja katsellut jo taloja, mutta aloin miettimään että minkälaista elämä sitten olisi? En voisi seurata mitä siskoni tekee. Varmaan koko ajan pelkäisin ja hermostuisin että onko se sisko lenkkeilemässä vai miehensä kanssa pitämässä hauskaa. Miksi koko ajan ajattelen näin? En haluaisi.
Ärsyttää sekin että sisko koko ajan nirsoilee syömisen suhteen ja haluaa vain laihduttaa. Itse olen läski ja minua suututtaa kamalasti se asia. En saa itseäni laihaksi ja olen surullinen. En jaksa tehdä enää mitään. Kun muutan omaan kotiin ja sisko muuttaa omille teilleen niin olisin varmasti ahdistunut. En haluaisi menettää siskoani, mutta sitten olisi jo parempi etten koskaan palaa näkemään häntä enää. En kestäisi nähdä häntä jonakin anorektikkona. Suututtaa ajatella että hän. Miksi juuri hän? Vaikea kuvitella että ihanasta siskosta on tullut tuollainen stnan hirviö.
Kateus, se tässä hirviö on. Koitan ajatella että mitä hiton väliä sillä on että sisko on tuollainen, eihän se minulle kuulu, ei se ole minun elämää. En voi häntä estää. Jos se kerran on se mitä hän haluaa, niin tehkööt. Mutta en halua että hän tekee noin. Joudunko elämään koko elämäni kateudessa ja hermoilen ja masennun vähän väliä kun kuulen miten hyvin toisilla menee. Heillä menee hyvin koska he eivät stressaa. Minä stressaan enkä osaa nauttia. Siksi minulle käy näin. Paras olisi etten olisi syntynytkään. Koska jos poispääsyä tästä ei ole niin onko järkeä elää elämää jos ei osaa elää sitä, ei osaa olla onnellinen.
Tulipa tekstiä paljon, ilman kappaleita. Toivottavasti ymmärsitte sanomani ja osaisitte auttaa.