Hei, tänne on aiheesta varmaan muutkin kirjoittanut mutta halusin kirjoittaa ihan oman tekstin koska se ehkä helpottaa.
Omat ongelmat lähti käyntiin joskus viime vuosikymmenellä paniikkikohtauksesta ja sitä seuraavasta kierteestä kun pelkäsin seuraavan tuloa 24/7. Sitä kesti vajaan puoli vuotta. Sen jälkeen olot ovat vaihtuneet kausittain, välillä on ollut pidempiä normaalejakin kausia ja välillä huonompia kun on taas iskenyt pelot päälle. Mutta ei niin pitkään kestäneitä kuin se ensimmäinen. Ennenkuin nyt.
Loppuvuodesta yhtäkkinen ahdistus tuli taas ilman näkyvää syytä. Joulun pyhät meni aika hyvin mutta tämän vuoden alusta oireet pahenivat. Kaikki ahdistavat ajatukset löivät läpi ja on tuntunut että missään ei saa olla enää ajatuksiltaan rauhassa. Parempina kausina ahdistukset tulee ja menee mutta esim. kotona on ihan rauhallinen olo. Nyt on ollut sitten tämä vuosi sellaista että viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla on mielessä että nämä ajatukset piinaavat eikä kehollakaan ole hyvä olla. Kehon oireita lienee turha listata koska ne ovat varmasti kaikille täällä asioiville tuttuja.
Mutta ajatukset ovatkin oudompia, tiedän sen itsekin. Ennen niiden listaamista on mainittava etten tiedä varmasti aiheuttaako ajatukset fyysisiä oireita vai lisäävätkö ne vain tietoisuutta ja jo olemassaolevia oireita vai meneekö homma toisinpäin. Näitä perusajatuksia on "pakko päästä pois", "kehoni ei kestä tätä jatkuvaa ahdistusta ja sanoo kohta sopimuksensa irti" tai "olen tulossa hulluksi" ja "mitä muutkin sanoo jos...". Näihin on jo tavallaan "tottunut" tässä ajan kanssa, vaikka ne joka kerta tuntuu yhtä tosilta ihan sama mitä järki yrittää huutaa.
Piinaavin ajatus (ja se kaikkein järjenvastaisin) on ollut nyt kevään aikana "miten liikutaan ja mitä jos unohdan miten liikutaan". Liikkuminen paikasta toiseen on elämisen kannalta aika olennainen osa joten sen unohtamisen pelkoon liittyy aika paljon seurauksia. Ei pääse sängystä ylös, ei pääse töihin, ei voi käydä missään eikä tehdä mitään. Mieltä ei paljon rauhoittanut kun luin katatoniasta.. Jotenkin vaikka se on täysin järjenvastaista (ellei joudu onnettomuuteen ja halvaannu) niin silti se pelottaa. Ja silloin kun asiaa ei ajattele (eli saa mielensä muualle) niin hyvin liikkuu. Ja on liikkunut kaikki nämä elinvuodet. Pelko ja ahdistus siitä tuntuu silti hyvin todelta.
Samaan kastiin menee ajatukset kaikesta muusta kehon toiminnasta. Miten hengitetään, niellään, räpytetään silmiä, luetaan, puhutaan jne. Ehkä yhteisnimityksenä näille kaikille olisi jonkinasteinen kontrollin menettämisen pelko. Ja heti kun pääkoppa huomaa että jokin ajatus ahdistaa niin tottakai tulee mieleen että älä ajattele sitä. Ja mitä silloin ajattelee kun yrittää olla ajattelematta jotain tiettyä asiaa?
Odottelen tällä hetkellä kongnitiiviseen terapiaan pääsyä. Aikaisintaan syksyllä pääsee aloittamaan. Onko teillä positiivisia kokemuksia siitä, etenkin liittyen ajatustenhallintaan? Entä onko muita, joita oudot ajatukset piinaavat, kenties jopa samanlaisia?
Kiitos jos jaksoitte tänne asti lukea, yritin mahdollisimman selkeästi ja lyhyesti kirjoittaa mutta aihe on aika laaja. Ja hyvää kesää tai tämän viikon keleillä voidaan puhua kesän odottelusta.
Omat ongelmat lähti käyntiin joskus viime vuosikymmenellä paniikkikohtauksesta ja sitä seuraavasta kierteestä kun pelkäsin seuraavan tuloa 24/7. Sitä kesti vajaan puoli vuotta. Sen jälkeen olot ovat vaihtuneet kausittain, välillä on ollut pidempiä normaalejakin kausia ja välillä huonompia kun on taas iskenyt pelot päälle. Mutta ei niin pitkään kestäneitä kuin se ensimmäinen. Ennenkuin nyt.
Loppuvuodesta yhtäkkinen ahdistus tuli taas ilman näkyvää syytä. Joulun pyhät meni aika hyvin mutta tämän vuoden alusta oireet pahenivat. Kaikki ahdistavat ajatukset löivät läpi ja on tuntunut että missään ei saa olla enää ajatuksiltaan rauhassa. Parempina kausina ahdistukset tulee ja menee mutta esim. kotona on ihan rauhallinen olo. Nyt on ollut sitten tämä vuosi sellaista että viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla on mielessä että nämä ajatukset piinaavat eikä kehollakaan ole hyvä olla. Kehon oireita lienee turha listata koska ne ovat varmasti kaikille täällä asioiville tuttuja.
Mutta ajatukset ovatkin oudompia, tiedän sen itsekin. Ennen niiden listaamista on mainittava etten tiedä varmasti aiheuttaako ajatukset fyysisiä oireita vai lisäävätkö ne vain tietoisuutta ja jo olemassaolevia oireita vai meneekö homma toisinpäin. Näitä perusajatuksia on "pakko päästä pois", "kehoni ei kestä tätä jatkuvaa ahdistusta ja sanoo kohta sopimuksensa irti" tai "olen tulossa hulluksi" ja "mitä muutkin sanoo jos...". Näihin on jo tavallaan "tottunut" tässä ajan kanssa, vaikka ne joka kerta tuntuu yhtä tosilta ihan sama mitä järki yrittää huutaa.
Piinaavin ajatus (ja se kaikkein järjenvastaisin) on ollut nyt kevään aikana "miten liikutaan ja mitä jos unohdan miten liikutaan". Liikkuminen paikasta toiseen on elämisen kannalta aika olennainen osa joten sen unohtamisen pelkoon liittyy aika paljon seurauksia. Ei pääse sängystä ylös, ei pääse töihin, ei voi käydä missään eikä tehdä mitään. Mieltä ei paljon rauhoittanut kun luin katatoniasta.. Jotenkin vaikka se on täysin järjenvastaista (ellei joudu onnettomuuteen ja halvaannu) niin silti se pelottaa. Ja silloin kun asiaa ei ajattele (eli saa mielensä muualle) niin hyvin liikkuu. Ja on liikkunut kaikki nämä elinvuodet. Pelko ja ahdistus siitä tuntuu silti hyvin todelta.
Samaan kastiin menee ajatukset kaikesta muusta kehon toiminnasta. Miten hengitetään, niellään, räpytetään silmiä, luetaan, puhutaan jne. Ehkä yhteisnimityksenä näille kaikille olisi jonkinasteinen kontrollin menettämisen pelko. Ja heti kun pääkoppa huomaa että jokin ajatus ahdistaa niin tottakai tulee mieleen että älä ajattele sitä. Ja mitä silloin ajattelee kun yrittää olla ajattelematta jotain tiettyä asiaa?
Odottelen tällä hetkellä kongnitiiviseen terapiaan pääsyä. Aikaisintaan syksyllä pääsee aloittamaan. Onko teillä positiivisia kokemuksia siitä, etenkin liittyen ajatustenhallintaan? Entä onko muita, joita oudot ajatukset piinaavat, kenties jopa samanlaisia?
Kiitos jos jaksoitte tänne asti lukea, yritin mahdollisimman selkeästi ja lyhyesti kirjoittaa mutta aihe on aika laaja. Ja hyvää kesää tai tämän viikon keleillä voidaan puhua kesän odottelusta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä järkeily auttaa. Liikkuminen on onneksi ihmisellä niin alitajuinen juttu, että se sujuu vaikka unissa kävellen. Ajattele alkeellisnkin otus, ameeba pystyy siihen. parhaiten homma sujuu kun unohdat koko jutun. Tietenkin lenkille lähtöön ja hyötyliikuntaan on tietoisesti panostettava, se pakkaa "unohtumaan". Samaa voit ajatela nukkumiseta, nielemisestä, syömisestä: ne ovat kehon omia refleksejä, joten jätä aivojen huoleksi ja älä mieti.
Yritä saada ajatuksia aina johonkin kivaan kun pyörit noiden ongelma asioiden ympärillä. Iloitse siitä kun jokin asia tuottaa sinulle iloa ja vapautta.
''Ja heti kun pääkoppa huomaa että jokin ajatus ahdistaa niin tottakai tulee mieleen että älä ajattele sitä. Ja mitä silloin ajattelee kun yrittää olla ajattelematta jotain tiettyä asiaa?''
Kun ahdistava ajatus seuraavan kerran tulee mieleen, yritä käsitellä se parhaimpasi mukaan sitä pakenemisen sijaan. Se voi tietysti olla vaikeaa, mutta kun harjoittelet tarpeeksi, opit käsittelemään ahdistavia asioita paremmin. Tärkeää on sisäistää se, että elämä on juuri nyt ja tässä, eikä menneitä tai tulevaa juuri kannata murehtia.
Tuo pelko liikkumiskyvyn menetyksestä voisi olla hyvä ajatus aloittaa harjoittelu. Kun saat sen ratkottua ja ymmärrät, että pelko on täysin turha ja vain ja ainoastaan luo ahdistusta täysin tyhjästä, voit ratkoa jo seuraavan ahdistuksen aiheuttajan mikä päähän tulee.
Äläkä unohda, että ahdistusta on jokaisella ihmisellä tässä maailmassa, ainoastaan eri asioista.
Sinä hallitset omaa mieltäsi.
Sinä voit valita omat ajatuksesi, ja niistä johtuvat tunteet !
Ei ole olemassa ahdistusta, joka vain tulee ja pysyy mielessäsi;
on ainoastaan TAPA JA TOTTUMUS AJATELLA AHDISTAVIA AJATUKSIA.
Tapa voidaan muuttaa, kertaamalla hyviä ja luottavaisia ajatuksia monta kertaa.
Voit kirjoittaa paperilapulle jotain, mistä saat voimaa. Teippaa se seinälle näkyvään paikkaan. Tai kirjoita se uudelleen ja uudelleen.
Keskittyminen on taikasana. Kun keskityt mukavaan asiaan, tekemiseen tässä ja nyt, et pysty samaan aikaan murehtimaan joutavia.
Rentoudu, hengitä syvään, lue tämä..
Oikein tunnet, miten keräät itsellesi
uutta voimaa, uutta energiaa,
uusia henkisiä voimavaroja,
mielentyyneyttä ja tasapainoisuutta,
terveyttä ja hyvinvointia !
Tyhjennät itsesi kaikesta hermostuneisuudesta,
jännittyneisyydestä, levottomuudesta ja
ahdistuneisuudesta.
Kehitys kulkee kohdallasi oikein hyvään ja myönteiseen suuntaan :)
Olen pahoillani sun ahdistuksesta. Oli hyvä, että purkasit mieltäsi täällä. Itselläni avuksi ovat läheiset ja syvälliset ystävyyssuhteet, joissa voin kertoa kaikesta, myös ahdistuksestani. Niiden ohella tärkein voimavarani, oikeastaan elämäni lähde ja "napanuorayhteys" on Jumala. Hänen kanssaan oon niin turvassa, että koen usein ongelmieni pienetyvän mitättömäksi ja oon onnellinen Hänestä. Hänen lupaustensa tankkaaminen on mulle tosi parantavaa, koska ne rohkaisee ja vahvistaa syvästi. Mutta kyllä yhteys ihmisten kanssa on välttämätöntä myös. Liika yksinoleminen voi varmaan lisätä ahdistavien ajatusten määrää? Toivon ja pyydän Jumalalta, että saat tarvitsemasi täsmäavun
Minua alkoi yksi asiakokonaisuus ahdistamaan. Mietin, että miten pääsen asiassa eteenpäin ja saan palauduttua takaisin tavanomaiseen arkeen. Rukoilin Jumalaa, että Hän auttaisi. Kolme ensimmäistä päivää olivat kamppailua. Vartioin ajatuksiani ja luin paljon Raamattua. Neljäs päivä oli oikeasti jo helpompi. Nyt pitää vain pysyä suunnitelmassani, jotta en provosoisi ahdistavaa asiaa uudelleen voimakkaasti arkeeni.
Tuon esimerkin kerroin sen vuoksi, että uskon, että tämä minä itse, voin myös vaikuttaa siihen millaisia ajatuksia hyväksyn syntyvän mielessäni. Ja kun syntyy kuitenkin, vaikkakin vähäisempänä, niin analysoin mieleen tulevien asioiden totuudellisuuden. Mieli on jännä - ei ole rajaa sille mitä mieleen voi putkahtaa.
Siispä
1. Mieti onko ajatuksesi totuudellinen.
2. Jos joku asia provosoi mieltäsi epätodellisiin ajatuksiin, niin ohjaa mielenkiintosi toisiin asioihin. Minulla se on kristillisyys.