Olen 15v poika ja mikään ei tunnu enää samalta, mikään ei enää tunnu kivalta. Minua ahdistaa ja stressaa enkä saa nukuttua, mulla ei ole oikeastaan yhtäkään "kunnollista kaveria" ja kohta varmaan pitää mennä nukkumaan ja aloittaa uusi merkitsetyksetön päivä, haluaisin muuttaa perheeni kanssa ja käydä ysiluokan jossain muualla mutta vanhempani eivät pidä ajatuksesta, tunnen olevani kuin turha esine joka makaa nurkassa ja yrittää tuhlata aikaansa. Toiveeniolisi että voisimme muuttaa amerikkaan ja kävisin ysiluokan siellä ja saisin kavereita ja silleeesä. Mitä voisin tehdä ettei ahdistIsi ja stressaisi niin paljoa? Ja tätä asiaa oli vaikea selittää versinkin väsyneenä mutta toivon että joku ymmärtää. (:
Auttakaaa
Huohhi
380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jo nyt olet jo herrännyt uuteen päivään. Kun ikää tulet ja aikuistut, niin jospa haaveesi toteutuu päästä näkemään maailmaa ja vaikka Amerikkaan asti.
Ei ole helppoa koke perheenä muuttaa toiselle paikkakunnalle.
Moi ja myötätuntoa sulle!
15 vuotta ei aina ole helppo ikä, voi olla jopa kaikkein vaikein. Tuo kuulostaa surulliselta, että sinulla ei ole oikeastaan yhtään ”kunnollista kaveria”. Minusta kuulostaa myös siltä, että koet että perheesikään ei sinua ihan ymmärrä. Jokainen ihminen tarvitsee kavereita ja ystäviä. Haluaisin kysyä, olisiko mahdollista löytää kavereita lähipiiristä? Harrastatko mitään? Kirkon työntekijänä olen nähnyt, että monen seurakunnan nuorisotyö on innostavaa ja kokoaa erilaisia nuoria. Olisiko mahdollista?
Onko nykyisessä elinpiirissäsi jotain sellaista, joka sua erityisesti ahdistaa ja jonka haluaisit jättää taaksesi?
Kysymykseesi mitä voisit tehdä, että ei ahdistaisi ja stressaisi niin paljon, haluaisin antaa kaksi vastausta, niitä voit toki pitää aivan tätimäisinä mielipiteinä. Ahdistus ja stressi helpottaa usein silloin, jos sen voi kertoa jollekin. Kouluterveydenhoitajalle? Kotona? Löydätkö ketään, kenelle voit kertoa? Siihen, että ei nukuta ja ahdistaa, auttaa usein niin yksinkertainen asia kuin kunnollinen syöminen ja kunnollinen liikunta ja sitten oikeaan aikaan nukkumaan.
Ihanaa, että sulla on unelma Amerikasta. Uskon, että unelmasi toteutuu joskus. Säilytä unelmasi, vaikka sen toteutuminen juuri nyt näyttäisi kovin epätodennäköiseltä.
Tervehtien Päivi-pappi Hämeestä
Moi!
Oon ite just ysiluokan läpässy poika. Ysiluokan alussa mulla ei ollu motään havaintoo että mihin haluun jatko-oposkelee jonka takii lintsasin ja lintsasin lisää. Kouluhommat jäi rästiin ja kun samana päivänä oli pakko tehä viis koetta ja päälle muita hommia niin päälle tuli totaallinen burnout jo syksyllä.
Koulun ja jatko-opiskelun stressin lisäksi painosti ja masensi se, että menetin hitaasti ysiluokan aikana mun kaverit koska meillä ei ollu enää mitään yhteistä mielenkiinnonkohdetta, niillä mopot, sali ja paska rap-musiikki, mulla erilaiset mediat, pyöräily ja elektroninen musiikki. Ei ollu enää mistään mistä puhua niitten kans koulus eikä nähny enää vapaa-ajallakaan.
Halusin vaan vaihtaa koulua koska mua masensi liikaa olla koulussa, varsinki joululoman jälkeen kun kaikki yhteinen oli menny. Itkin itteni illal uneen koska en halunnu herätä seuraavana päivänä kouluun ja koska en tienny vieläkään mitä teen yläkoulun jälkeen.
No, sain kevään aikana selville mitä haluun joka lievitti stressiä niin paljon, mutta koska loppukokeet jne. niin silti burnout. Tämän jälkeen mun ainoo syy miksen halunnu mennä kouluun ja miks lintsasin oli et oon koulus yksin, kukaan ei tuu puhuu mulle. Se sattu mua niin helvetisti ja sattuu vieläki. En ikävöi niitä henkilöitä vaan ikävöin sitä että joku haluu puhuu mun kanssa jostain mist molemmat pitää ja niin muistoi mitä oli viel niilt hyvilt ajoilt.
Ku koulu loppu nii oon ollu ilosempi ku oon ollu vuoteen.
Koulun loputtuu aloin pyöräilee suunnilleen joka päivä n. 30km, joka päivä eri reitit ja maisemat. Kuuntelen samal musiikkii ja mietin et "Tää on sitä elämää".
Suosittelen sulle et täs kesälomal alotat jonku mukavan uuden jutun mikä om vapauttavaa ja jost pidät. Hyviä ystäviä löytyy netin ihmemaailmasta vaikka millä mitoin, sieltä olen oman parhaan ystäväni löytänyt :)
Pahoittelen kans ite täst jäätäväst tekstist mut oon vaan nii väsyny :D
Hyvää kesälomaa ja toivottavasti tilantees paranee!