Hei,
Haluaisin tietää onko täällä muita, jotka epäilevät/tietävät että omia vanhempia olisi hyväksikäytetty lapsena? Minkälainen lapsuus teillä on ollut ja onko hyväksikäyttö vaikuttanut teihin?
Itse sain vastikään tietää että äitiäni on mahdollisesti hyväksikäytetty lapsena ja hyväksikäyttäjä oli perheen sisällä. Tämä selittää kai jotenkin äitini outoa käytöstä. Hän on aina ollut skeptinen poikaystäviäni kohtaan, ja onnellinen siitä että olin sinkku pitkään. Hän puhuu minusta edelleen sinkkuna, vaikka seurustelen.
Itsellään hänellä on ollut rakkaudeton ja suurimmaksi osaksi seksitön avioliitto, yhdessä he pysyvät tavasta ja jotta ulospäin näyttäisi että kaikki on ok. Uutta miestä hän ei tule kuulemma koskaan ottamaan, koska kaikki miehet on huonoja. Keski ikäiset naiset, jotka etsivät uutta rakkautta, ovat idiootteja.
Miten tämä on sitten meihin lapsiin vaikuttanut? En tiedä johtuuko tämä hänen menneisyydestään, mutta emme ole koskaan saaneet kehuja häneltä. Ilmeisesti hän ei itsekään saanut niitä lapsena, eikä tuppisuu suomalainen mieskään osaa niitä antaa. Arvostella hän kyllä osaa, ja sen sijaan että katsoisi meitä lapsiaan ylpeänä, hän skannaa meidät etsien virheitä, jotka löytäessään kertookin niistä avoimesti. Itseään hän aina kehuu. Kun huomautamme asiasta, hän sanoo, että kuka muu häntä sitten kehuisi, ellei hän itse.
Vuoden itsetunto kasvattajaa hänestä ei saa. Mietin, että johtuuko tämä siitä, että hän alitajuisesti siirtää häpeäänsä meihin? Minulla on alati syyllinen ja riittämätön olo hänen seurassaan. Olemme kuulemma se itsekäs sukupolvi. Olen pian kolmekymppinen, ja mietin, että periytyykö tämä jotenkin vielä minunkin lapsiini? Kuka tietää miten pitkälle nämä asiat vaikuttavat..
Olis kiva kuulla muiden kokemuksia!
Haluaisin tietää onko täällä muita, jotka epäilevät/tietävät että omia vanhempia olisi hyväksikäytetty lapsena? Minkälainen lapsuus teillä on ollut ja onko hyväksikäyttö vaikuttanut teihin?
Itse sain vastikään tietää että äitiäni on mahdollisesti hyväksikäytetty lapsena ja hyväksikäyttäjä oli perheen sisällä. Tämä selittää kai jotenkin äitini outoa käytöstä. Hän on aina ollut skeptinen poikaystäviäni kohtaan, ja onnellinen siitä että olin sinkku pitkään. Hän puhuu minusta edelleen sinkkuna, vaikka seurustelen.
Itsellään hänellä on ollut rakkaudeton ja suurimmaksi osaksi seksitön avioliitto, yhdessä he pysyvät tavasta ja jotta ulospäin näyttäisi että kaikki on ok. Uutta miestä hän ei tule kuulemma koskaan ottamaan, koska kaikki miehet on huonoja. Keski ikäiset naiset, jotka etsivät uutta rakkautta, ovat idiootteja.
Miten tämä on sitten meihin lapsiin vaikuttanut? En tiedä johtuuko tämä hänen menneisyydestään, mutta emme ole koskaan saaneet kehuja häneltä. Ilmeisesti hän ei itsekään saanut niitä lapsena, eikä tuppisuu suomalainen mieskään osaa niitä antaa. Arvostella hän kyllä osaa, ja sen sijaan että katsoisi meitä lapsiaan ylpeänä, hän skannaa meidät etsien virheitä, jotka löytäessään kertookin niistä avoimesti. Itseään hän aina kehuu. Kun huomautamme asiasta, hän sanoo, että kuka muu häntä sitten kehuisi, ellei hän itse.
Vuoden itsetunto kasvattajaa hänestä ei saa. Mietin, että johtuuko tämä siitä, että hän alitajuisesti siirtää häpeäänsä meihin? Minulla on alati syyllinen ja riittämätön olo hänen seurassaan. Olemme kuulemma se itsekäs sukupolvi. Olen pian kolmekymppinen, ja mietin, että periytyykö tämä jotenkin vielä minunkin lapsiini? Kuka tietää miten pitkälle nämä asiat vaikuttavat..
Olis kiva kuulla muiden kokemuksia!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.