Vuosien koiraharrastuksen myötä on tullut opittua hyvä yhteispeli koirien kanssa, mutta kuinkas tuota nyt sitten neuvoisi niille, jotka ovat uusia? Ajattelin, että tällasta voisi kokeilla:
Omistaja kuin juuri ryhtyessään lähtemään kävelylle: "Hei, missäs se koira on? Ai siellä. Kuule lähdettäis kävelylle. Eikö millään viittis kun muu puuha on kesken? MItä jos kumminkin? Tuletko? Hyvä, mennään." Eli kuuntelee koiraa, katselee kohti, osallistuu tekemisiin myötäelävästi siltä pohjalta, mitä koira on silloin tekemässä omasta puolestaan, ehdottaa muttei vaadi, kommunikoi ja pitää seuraa, sallii koiramaiset venkurat ja mielentilat ja kokee ne positiivisiksi, yhteinen tekeminen lähtee nyt vähän mitä kautta milloinkin ja miten vikkelään milloinkin mutta hmma sujuu kumminkin.
Koira taas mukaalähteväinen kuin "Hei, saan makkaraa." eli hyvällä palkalla hukuteltuna ja ihan vain positiivisia tekemisiä kehut.
Kontaktin luominen
jos uudelleen aloitt
2
71
Vastaukset
- Hmjaamm!!
Useimmille se ongelma taitaa olla kyllä päinvastainen kuin että millä koiran saisi lenkille.
Eli kehittele mieluummin keinoja heille joilla on yliaktiivinen koira joka sanan ulos kuullessaan ei nahoissaan pysy ja sinne päästyään rynnii kuin päätön kana minne sattuu, haukkuen kaiken mikä vähänkään liikkuu tai on liikkumatta. - kontakti molemminpuo
Mikä tahansa tilanne, missä itselläsi on nuo piirteet. Tai nuo piirteet ylipäätään, vaikkei kokemuspiirissäsi olis sellaisia tilanteita itselläsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097- 501090
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105739Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713