Hei Saana R, Haukipudas

Hyvää kesää

http://yle.fi/uutiset/38_miehen_epaillaan_joukkoraiskanneen_15-vuotiaan_tyton_malesiassa/7271031

Kirjoitit Kalevaan, että "toisen ihmisen negatiivinen arvosteleminen on väärin, sillä kukaan ihminen ei voi mitään sille, millainen hän on tai miltä näyttää"

Kirjoitit myös että "kaikki ovat samanlaisia kuin muut. "Kaikki ovat täydellisiä sellaisina kuin he ovat"

Olet ilmeisesti nuori, etkä tiedä maailmasta, sen kulttuureista ja erillaisista ihmistä mitään. Mitä sinulle on opetettu ? Että elämme täydellisessä maailmassako, jossa on täydellisiä ihmisiä, jossa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Ihmiset kyllä määrittelevät teoillaan arvoansa ja olkoon tuossa uutinen esimerkkinä siitä, että ihmisiä on hyvin eri tasoisia ja on sekä hyviä, että pahoja tekoineen. Itse katson määrittelevämmäksi tekijäksi ihmisessä sitä tekeekö hyviä aisoita vai pahoja asioita. Yksikin tuollainen vakava hairahdu kertoo ihmisen tason surkeudesta, kelvottomuudesta suorastaan.

Rehellinen, työtä tekevä taviskin on hyvä usein, kunhan vain elää toisia kunnioittaen, mutta maailmassa on paljon väkivaltaisia tyyppejä, on juoruilevia, narsisteja yms., joiden käyttäytyminen on säälittävää.

Teot heijastelevat ihmisen tasoa osaltaan. Ei kannata elää harhaluulemisten varjoissa.

Onnea elämään kuitenkin. Mitä useammalla onnea, sitä parempi mutta asioita valkenee vuosien edetessä, etenkin jos tutkii. Ja tietojen karttuessa.

Ihmettelen, että missä suomen liberaaleja politiikkojakin on kasvatettu, kun he eivät tunnista erillaisuutta niissä huonoissakin asioissa. Oavt kovin varomattomia maahanmuuttoasioissakin.

1

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      309
      6682
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3719
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      203
      3066
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2737
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1912
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1652
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      204
      1630
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1518
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1511
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1398
    Aihe