..rakastaa oikeasti toista ihmistä ja saada tältä vastarakkautta?
Minä kysyn tosissani, kun en itse ole koskaan vielä saanut kokea sitä. Olen tykännyt kovasti mutta en rakastanut. Miltä se tuntuu?
Minä kysyn tosissani, kun en itse ole koskaan vielä saanut kokea sitä. Olen tykännyt kovasti mutta en rakastanut. Miltä se tuntuu?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen rakastanut romanttisessa mielessä yhtä miestä tähän astisen elämäni aikana. Olimme yhdessä monen monituista vuotta ja suhde päättyi kuolemaan. Se tunne oli ylitse muiden, että vaikka mitä tapahtuisi, vaikka maailma kaatuisi, tuo ihminen seisoo minun vierelläni tuli eteen mitä tuli. Ja niitä asioitahan tuli. Monenkin laisia. Luottamus, ehdoton luottamus suhteeseen. Eikä se ole mitenkään yliampuvaa kun puhutaan, että voisin kuolla puolestasi. Rakkaudesta sen tekisi.
En ole saanut vastarakkautta. Ikävä sellaista mistä ei tiedä mitään ja jos joskus se osuisi kohdalle ja menettäisi sen, siitä ei varmasti pääsis yli koskaan.
voin kertoa. Ei pääse, vaikkakin vuosi vuodelta helpottaa..
Siitä en osaa sanoa, mitä tapahtuisi jos omasta tahdosta riippumatta menettäisi elävän rakkautensa. Mutta näin lopullisen kautta kokeneena voin kertoa, että se on ihan helvetillisen tuskallista ja riipivää, mutta elämä jatkuu. Pelon aihe on se, oliko se kohdallani tässä? Jos minulle on annettu elämäni rakkaus, voiko muka olla sellaista lykkyä, että sen kokisi toisen kerran?
olen ollut joskus erittäin rakastunut ja saanut samalla voimakkuudella rakkautta myös takaisin. vuosia elimme yhdessä. Se oli jotain pyörryttävää. Ensimmäiset kaksi vuotta uppouduimme toistemme katseiden lumoihin. emme nähneet muuta maailmaa, Olimme vain me kaksi. Koko muu maailma hävisi. Pyörrytti toisen lähellä. katse poltteli rinnassa asti. Tuntui kuin olisi tulessa ja leijailisi pilvissä. Hänen kosketus ja katse oli sähkövirtaa. Emme vain pääseet irti toisistamme. Olimme liimattu yhteen. Se oli huumaava tunne. Erossa olo oli kuin yksi pieni kuolema. Olimme puolustamassa toisiamme kaikelta pahalta ja oikeasti halusimme uhrata oman onnemme ja jopa henkemme toistemme puolesta. Se oli suurta ja voimakasta. Myös se miten vahvoja olimme yhdessä. Kohtasimme monenlaista vastoinkäymistä mutta rakkautemme oli vahvaa tekoa. Pidimme yhtä ja seisoimme toistemme kilpinä ottaen iskuja mieluummin itsellemme toisen puolesta. Jotenkin me vain tunsimme jos toisella oli jokin hätänä vaikka emme toisiamme nähneet. Meillä oli jokin näkymätön yhteys.
Sen lisäksi rakkaus oli myös alussa tunteiden ailahtelua. Epävarmuutta, pelkoa , Huumaavan onnen ja syvimmän epätoivon vaihtelua. (siis ennen kuin tiesi toisen tunteista. ) Molemmat meistä oli kokenut samoja ajatuksia läpi ja epäröinyt puhua toisillemme tunteistamme. Pelkäsimme niin että toinen ei vastaakaan tunteisiin. Tunnemyrskyä joka ennusti intohimoista pitkää rakkaustarinaa.
Sellaista et itket toisen luo ja se saa sut tekemäön sellaisia asioita joita et normaalisti tee. Ajattelet toista 24/7 :)
Voi miten kaunista! Intohimoista rakkautta hamaan tulevaisuuteen. Se kun tietää huononakin hetkenä kenen vieressä haluaa olla. Siitä unelmoiden.
valitettavasti tulisesta rakastumisesta joutuu myös kärsiin eron hetkellä helvetilliset sydänsurut... kun rakastaa koko sydämestään myös suree rakkauden loppua pitkään ja täydestä sydämestään.
Sen huomaat sitten, kun se oikea kolahtaa. Sen jälkeen toteat vain, tässä me nyt olemme kaksin. Kuin olisi tuntenut toisen iät ja ajat, kuitenkin koko ajan löytyy uusia kiehtovia ominaisuuksia, upppoat mielelläsi tunteidesi syövereihin, pelkäämättä.