ihmisten (ei psykiatrian saloihin perehtymättömän) ajattelevan kun hän kehottaa lähimmäistään hakemaan apua?
Kun huomaat työkaverisi, naapurisi, ystäväsi, puolisosi, sukulaisesi olevan poissa tolaltaan tms, kehotatko häntä hakemaan apua psykiatrian puolelta?
Mitä mielestäsi apu tänä päivänä on? Lääkekeskeistä hoitoa, jolla tilanne ajautuu ojasta allikkoon? Vai tasokasta ja laadukasta oikeaa auttamista, jonka avulla kansalainen saa kiinni elämästään ja jatkaa normaalia elämää?
Omasta mielestäni psykiatrian tuoma apu ei apua olekaan vaan eräänlainen kauhu maailma, maailma jonka olemassa olosta en tiennyt ennen omakohtaista kokemusta mitään. Tämä hoito/apu on jotain niin irvokasta ja käsittämättömän julmaa että ns tervejärkinen ei voi olettaa, että kyseessä on harhaisen ihmisen horinat kun mm suljetun osaston kokemuksia selittää.
Lääkityksen koin henkisenä raiskauksena, kun lääkityksen vuoksi menin sekaisempaan ja sairaampaan kuntoon selitettiin sen olevan mielisairauden pahentumista. Itsekin sen siinä lääkepöllyssä tajusi, että nämä oudot olot alkoivat lääkityksen jälkeen, ennen lääkitystä oli vain väsynyt tai korkeintaan loppuunpalanut. Lääkityksen aikaiset aivopesut "miten sairas" "miten huonokuntoinen" miten et omaa sairauden roolia" "olet sairaudentunnoton" tulivat hyvänä kakkosena olon joilla saatiin olo kurjaksi.
Kuvittelin olevani ns normaali ja tavallinen ihminen 43-vuotta. Kaikki tämä musertui muutamassa viikosssa, kaikki se mihin uskoin ja mille kaikelle rakensin elämäni pohjan olikin sairautta.
Minä en ole koskaan käyttänyt päihteitä, en tupakoinut, en ole elänyt yli varojeni, en ole riekkunut yökausia, en ole huudellut tuntemattomille tai ilkellyt muille. Minun mielisairauteni saatiin kasattua lähinnä elämän normaaleista asioista.
Vaikka tuosta kaikesta on aikaa jo vuosia, tulee päiviä kun ajattelen, että voiko tämä olla oikeasti totta?
Kun huomaat työkaverisi, naapurisi, ystäväsi, puolisosi, sukulaisesi olevan poissa tolaltaan tms, kehotatko häntä hakemaan apua psykiatrian puolelta?
Mitä mielestäsi apu tänä päivänä on? Lääkekeskeistä hoitoa, jolla tilanne ajautuu ojasta allikkoon? Vai tasokasta ja laadukasta oikeaa auttamista, jonka avulla kansalainen saa kiinni elämästään ja jatkaa normaalia elämää?
Omasta mielestäni psykiatrian tuoma apu ei apua olekaan vaan eräänlainen kauhu maailma, maailma jonka olemassa olosta en tiennyt ennen omakohtaista kokemusta mitään. Tämä hoito/apu on jotain niin irvokasta ja käsittämättömän julmaa että ns tervejärkinen ei voi olettaa, että kyseessä on harhaisen ihmisen horinat kun mm suljetun osaston kokemuksia selittää.
Lääkityksen koin henkisenä raiskauksena, kun lääkityksen vuoksi menin sekaisempaan ja sairaampaan kuntoon selitettiin sen olevan mielisairauden pahentumista. Itsekin sen siinä lääkepöllyssä tajusi, että nämä oudot olot alkoivat lääkityksen jälkeen, ennen lääkitystä oli vain väsynyt tai korkeintaan loppuunpalanut. Lääkityksen aikaiset aivopesut "miten sairas" "miten huonokuntoinen" miten et omaa sairauden roolia" "olet sairaudentunnoton" tulivat hyvänä kakkosena olon joilla saatiin olo kurjaksi.
Kuvittelin olevani ns normaali ja tavallinen ihminen 43-vuotta. Kaikki tämä musertui muutamassa viikosssa, kaikki se mihin uskoin ja mille kaikelle rakensin elämäni pohjan olikin sairautta.
Minä en ole koskaan käyttänyt päihteitä, en tupakoinut, en ole elänyt yli varojeni, en ole riekkunut yökausia, en ole huudellut tuntemattomille tai ilkellyt muille. Minun mielisairauteni saatiin kasattua lähinnä elämän normaaleista asioista.
Vaikka tuosta kaikesta on aikaa jo vuosia, tulee päiviä kun ajattelen, että voiko tämä olla oikeasti totta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Kun huomaat työkaverisi, naapurisi, ystäväsi, puolisosi, sukulaisesi olevan poissa tolaltaan tms, kehotatko häntä hakemaan apua psykiatrian puolelta?"
En ikinä tekisi moista karhunpalvelusta lähimmäiselleni.
"Minun mielisairauteni saatiin kasattua lähinnä elämän normaaleista asioista."
Älä on psykiatrin pompotella ja saada sinua kuvittelemaan, että olet jotenkin sairas. Jos sinulle on ollut elämässä vastoinkäymisiä ja olet reagoinut niihin psyykkisesti, esimerkiksi masentumalla tai ahdistuen, ei se tarkoita, että olisit sairas vaan, että olet inhimillinen ja olet reagoinut, kuten ihmiset reagoivat. Se on normaalia. Psykiatria pyrkii hämärtämään ihmisten mielissä sen mikä on normaalia ja mikä sairautta, mutta älä mene heidän harhautukseen. Psykiatrit eivät ymmärrä, eivätkä välitä siitä, miten he toiminnallaan leimaavat ihmisiä loppuelämäkseen tekaistuilla diagnooseilla vastoin ihmisten tahtoa.
Voit hakea vertaistukea muiden kokemusten myötä esimerkiksi täältä:
http://psychdiagnosis.weebly.com/
The Harm Suffered by Many because of a Psychiatric Diagnosis is a Well-Kept Secret