epävakaan ja hullun miehen kanssa viettää loppuelämän? En siis ole väkivaltainen,mutta saatan välillä suuttua ihan tyhmistäkin asioista. Olen kyllä muuten aika kiltti ja joskus osaan olla romanttinenkin. Hieman sekava myös.
voiko
epävakaajahullu
35235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
et siis lyö naista missään tilanteessa?
En,jos suutun niin en halaa yhtään tai ainakaan anna pusua. Mielialani vaihtelevat usein sitä tarkoitin tuolla epävakaudella.
Kestätkö toisen mielialavaihtelut myös cai ono sun yksinoikeus?
olen joskus vähän riidanhaluinen,ei haittaa.
Oon seurustellut miehen kanssa jonka mielialat vaihteli nopeasti. Raivareita tuli 4-5 kertaa viikossa ja ne oli rajuja. Suhde sellaisen miehen kanssa oli puuduttavaa ja raskasta. Jatkuvasti piti pelätä mistä toinen seuraavaksi räjähtää sillä se ei ollut ennustettavissa. Se räjähdys saattoi tulla mistä vain. Ei jatkuvasti rajusti riitelykään helppoa ollut. vei voimia ja vaikutti seksielämään ja keskinäiseen luottamukseen negatiivisesti. Se toisen jatkuva tunne vuoristorata tempaa mukaansa ja puuduttaa ja uuvuttaa myös suhteen toisen osapuolen
Ei mulla ihan noin rajuja. Todellisuudentajuni säilyy vaikka olisin masentunut tai vähän vihainen.
sun raivareihin ei kuulu se että tuolit lentää seinille, pöydät vedetään ympäri, nyrkin reikää tulee seinään tai oveen ? asunto ei ole palasina jäljiltäsi eikä suhde ole joka toinen päivä sotatanner?
epävakaa persoonallisuushäiriö?? oletko sitten itsemurha ailahtelija? taipuvainen nopeasti suhteeseen ja eroon? Tuhlailuun? pettämiseen?
Tuollainen mies on kyllä varmaan oppinut tosi käteväksi kun se on koko ikänsä paklaillut niitä reikiä seinistä siistiks. Paljon mielummin sellaisen ottaisin, kun jonkun joka vahingossa muuttaessa sohasee seinää ja sit korjaa sen niin huonosti kuin mä oisin sen korjannut.
ei mitään noista.
Eipä kai siinä mitään jos on rahaa ostella uusia huonekaluja, ottaan vastaan taloyhtiön valituksia riitelyn äänistä, poliiseja vierailulle ovelle, maksaa asunnon vahinkoja, saada häätöjä ja vielä kun se saattaa se nyrkki välillä kohdistua seinän sijaan kumppanin naamaan..
Aika pikkusieluista jos taloyhtiön valitukset jonkun elämän kaataa. Tai joku hajalle mennyt huonekalu. Elämässä on paljon isompiakin ongelmia, niin kuka nyt jaksaa sellaisista murehtia. En minä ainakaan.
Sua sitten ei ole vielä kunnolla pahoinpidelty. kun iskun voimasta menetät tajuntasi muutaman kerran niin Ehkä mieli muuttuu. muutaman kuukauden kunnon pieksennän jälkeen ajatusmaailma on pikkasen erilainen.
En sanonutkaan että se olisi pieni asia.
Pelkään apinaraivareita. Johtunee lapsuudesta kun isäni niitä sai säännöllisesti. En kestä sellaisii enää.
arvaa mitä on turn off
-tuuliviirit
-väkivaltaiset
-toisia rajoittavat
älä valitse noista mitään, muut menee. jos löydät vielä jonkun jota rakastat niin se olis jo pieni ihme
en kaipaa mitään hermoheikkoa jätkää enää rinnalleni. Epävakaat on täysin poissuljettu vaihtoehto.
joku voi tykästyä. Ehkä sitten vähän tasoitutkin sen myötä.
Pidän puukkoa tyynyn alla
Tietenkin voi. Ei olisi ainakaan mulle yhtään mikään este. Ihmiseen suhtautuu kuitenkin aina ihmisenä eikä jonain diagnoosina. Sulla on varmasti mahtava persoona ja sun seura on monen mielestä miellyttävää ja ihan parasta.
Sen toisen ihmisen persoona vaikuttaa myös asiaan. Jotkut on parempia siinä ns. munankuorilla kävelemisessä, että luonnostaan ovat huomioivempia ettei toisen tarvitse suuttua turhaan. Eivät siis pelkää suuttumusta, mutta ottavat toisen olon huomioon ja tahtovat olla mukavia eikä se oo ees ponnistus niille, vaan luontaisaa eloa. Kun varmasti se on itsellesi kivempi että sua ei rasiteta. Ja oppivat nopeammin hyvät kommunikointikeinot ja huomaamaan jos toinen suuttuu ja heti huolehtimaan aidosti sydämestään, että toisen on parempi olla.
Eikä se oo ikinä tyhmää jos suuttuu. Aina saa kertoa ja purkaa sen olonsa. Sillähän se sit helpottaa.
Varmasti joidenkin kanssa voi olla vaikeaa jos ne on luonteeltaan sellaisia että alkavat sit huutaa kilpaa ja näyttävät takaisin nyrpeää naamaa. Mutta jos toinen on luonnostaan hassuttelevasti ja huolehtivasti suuttumukseen suhtautuva, niin toi ei oo yhtään mikään ongelma. Mun mielestä suutahtaneet ihmiset on söpöjä. Ja ovat vielä vuosien jälkeenkin. Joten kyllä se toimis aivan hyvin loppuelämän. Kuka nyt vois tuntea mitä muuta kuin avointa ja luottavaista hellää huolta ja hassua iloista lempeyttä rakastetun mutrunaamaa kohtaan. Kurtistuneet kulmat etenkin saa paljon huolenpidon puuskia esiin.
Ihmissuhteethan on kahdenkauppoja. Sun luonteenpiirteet on tuollaisia ja hienosti kerrot. Se tarkoittaa vaan sitä, että toinen ottaa ne huomioon ja on sellainen että sun on kiva olla. Jos sun suuttumukset alkaisi esim. tiheentyä, niin se tarkoittais vain ettei toinen hoida omaa osaansa kunnolla ja ole sun tukena tarpeeksi. Silloin sen kuuluu vaan pysähtyä, katsoa peiliin ja olla kivempi sua kohtaan vakaasti. Jokaisella on omat hyvät ja ns. huonot piirteensä. Kaksi ihmistä on tiimi, jotka tukee toisiaan. Kaikessa ei tarvitse olla ns. täydellinen. Kun molemmat auttaa toisiaan. Ihan varmasti sä autat samanlailla monessa jutussa joista sua arvostetaan paljon. Se on vähän samanlainen asia että jos pitäisi ostaa vaikka tv ja se olisi valittu ihan huonosti tai sen tilalla ois vahingossa tv:ltä näyttävä näyttö. Niin se vaan tarkoittais että sä et ois ehkä hoitanut sun osaas kunnolla, kun oisit päästänyt sun elektroniikkaymmärtämättömän vaimosi yksin kauppaan. Niin se suuttumisherkkyys ei siis oo mitään mitä koskaan sua vastaan pidettäisiin, koska se on vaan yksi ominaisuus jonka toinen hyväksyy iloisesti ja sitä rakastaa ja on itse välittävä ja huolehtiva sua kohtaan.
Ja jokainen on välillä vähän sekopää :) Ominaisuutesi ovat varmasti söpöjä.
Niin että vitut omasta olotilasta kunhan vaan mutrusuinen kilari on tyytyväinen :D
Olin vastaamassa tän tuohon ylempään, mutta menkööt tähän sitten:
Toikin on niin persoonakohtaista. Itseä ei toisten vaihtelevat tunnetilat mitenkään erityisesti rasita tai uuvuta. Oon kyllä myös tosi stressinsietokykyinen, että ehkä se sitten vaikuttaa. Ettei niin hätkähtele.
Sekin voi toki vaikuttaa, että jos on sellaisia puolia kuin mussa, että on ihan törkeästi välittämättä toisen mielialasta, jos on omia tarpeita toista kohtaan. Mitä itse kyllä teen. Eli käytännössä silleen, että jos joku villieläin-karhu karjuisi tuossa ja oisin just iloisesti päättänyt että alkoi väsyttää ja haluun sen kainaloon tyytyväisenä tuutimaan, kun sen turkki on niin ihanan lämmin, niin vaan avoimen luottavaisena ja tomerana painelen sinne kainaloon ja nukahdan onnellisena vaikka kuinka karjuisi. Ja sit ihan oikeesti nukahdan. Saatan olla omien uneliaisuus tarpeideni ja läheisyystarpeideni kanssa aika jyräävä. Toki välitän toisen tunteista ja oon kiltti ja kuuntelen ja huolehdin, mutta jotkut omat tarpeeni saattavat vaan törkeesti jyrätä yli ja silloin mua ei mikään niistä hetkauttele.
Jokaisessa on näitä omia piirteitään. Itse oon sellainen että tykkään ja jaksan olla ihan vaivatta kiltti ja huolehtiva kun toinen suutahtelee. Koettu elämässä jo sitä ja tällaiseksi opittu, joten no biggie. Ja jos mua alkaa vaikka unettaa kesken keskustelun, niin sit nukun tyytyväisenä ja suu hymyssä vaikka korvia viiltävässä huudossa. Ja unisena vaan oon että omnomnom, kainaloon... :) Että kukaan ei oo mitään uhraamassa, vaan olemassa vaan oma itsensä ja joskus se sopii ihan hyvin toisen luonteeseen.
Missä ihmemaassa sä oikein elät??
En missään. Suurin ongelma tuossa aloituksen kysymyksessä on se, että henkilö ei itse rakasta itseään eikä pysty ottamaan rakkautta vastaan. Vaikka toinen rakastaisi ihan realistisesti. Loppuelämänkin. Iloisena ja onnellisena.
Joten se siitä.
Miten sä voit kirjoittaa kuin mä?
Mä en halua riitaisaa suhdetta, koska olen perheessäni joutunut kuuntelemaan sitä lapsesta asti. Vanhempani kuuluvat heihin jotka ovat ajatelleet etteivät lasten vuoksi halua erota, vaikka parempi se olisi ehkä ollut.
:'D
Ei voi. Ainakaan minä. Olen sellaisen kanssa seurustellut ja toinen meistä oli jatkuvassa hengenvaarassa, arvaa kuka. Tämmöisiin kilttiin naisiin ne sitten ihastuu ja rakastuu.
Ei kiitos, ei enää mielivaltaista käytöstä.
Hyvä herätys, kiitos siitä.
Oho, enpä oo koskaan törmännyt tai kuullut moisesta.
No onko ne jotenkin määrättyjä asioita joista saaa kilarit?
Onko niin että kannat muualla saatuja v....uksia kotiin kun pokka pitää kodin ulkopuolella?
Vai onko ne täysin yllätyksellisiä Itselleskin?
Itse saan kilareita heti kun itlanne on päällä, jos saan.
Mutta nyt mietityttää että onko sulla tilanne niin ettet osaa tai pysty jakamaan pahaa oloa kenenkään kanssa ja siksi keräät niitä juttuja ittees ja sit jossain vaiheessa tulee mittari täyteen ja kaikki tulee kerralla ulos?
Myös stressi ja burn out oireilee tuolla tavalla, mut yleensä kaikki on hoidettavissa jos syyt löytyy.
Sinuna kyllä miettisin mitä asialle voisit tehdä ihan itse vai tarviitko ammatti apua.
Ja nyt ehdottomasti yksi asia, jos löydät jonkun kiinnostavan naisen, tai olet löytänyt, ole rehellinen ja kerro koska silloin mös mittaat toisen "rakkauden" kestävyyttä ja onhan se niinkin että joskus jaettu ongelma vain yhdistää.
Onnea sulle ja mukavaa tulevaisuutta yksin, kaksin tai .....
Siis mun epävakaus on sisäänpäinsuuntautunutta,en heittele tavaroita kuin ajatuksissa. Luulin,että olis tiedossa,että sitä on sellaistakin.
Naiset ovat herkkiä aistimaan toisten mielialoja.
Tutkimusten mukaan jatkuvasti mutrusuinen mies riittää avioeron aiheeksi. Miehiä naisten huonotuulisuus ei niin paljon häiritse, johtuen sukupuolten välisistä eroista.
Alistuvien ja miellyttämishaluisten naisten sukupolvi on jäämässä jo eläkkeelle, joten mahdollisuutesi ovat rajalliset?
eli niinsanotusti ylisensitiivinen tai suuri tunteinen ja kokee asioita suurina tunteina.
Mielenkiintoinen kysymys... Mun "ex" oli alkoholisti isän tytär ja välillä tuntui, että saa olla sille koko ajan terapeuttina. Se on vielä,itse "alalla":'(
voi oisit ollut jännä mies
Riittäisikö avioeron aiheeksi
-fyysinen käsirysy tiukan paikan tullen
-kavereiden näkemisen rajoittaminen
-auton käytön rajoittaminen
-halulla muutoin rajoittaa toisen elämää
Muuten niin helvetinn kunnolline miäs!
Kyllä ainakin avoeron aiheeksi riitti.
Lisätään tuohon vielä mustasukkainen varjostaminen, haukkuminen, pahoinpitely ja uhkailu.
Ei riittänyt ymmärrys, ei. Vaikka äidin mielestä oli vävykulta.