Olen yli vuoden verran kärsinyt ikävästä huimauksesta sekä korvien tukkoisuudesta. Korvat tuntuvat olevan jatkuvasti tukossa, joskus puolivuotta sitten toinen korvani aukesi hetkellisesti muutamiksi sekunneiksi, sen hetken kuulin kaikki äänet ihan eritavalla, mutta tosiaan, tuota huumaa kesti vain joitakin sekunteja.
Olen uskonut jotenkin koko ajan, että huimaukseni on niskaperäistä, sain joskus huimauksen katoamaan n.kuukaudeksi kun kävin kolme kertaa hierottavana kolmen viikon ajan. Mutta nyt viime kerralla hieronnalla ei ollut mitään tehoja, joten alan pikkuhiljaa luopumaan niskaperäisestä huimaus-diagnoosista, ja olen alkanutkin epäilemään astmaani syylliseksi.
Tämä kevät oli vaikea, aivastelin siitepölykauden ajan joitakin kymmeniä kertoja päivässä, joten lima liikkui, nyt on aivastukset alkanu vähentymään huomattavasti, mutta nieleskelen jatkuvasti limaa.
Olen maitotuotteiden "suurkuluttaja", juon siis maitoa, syön jugurttia,juustoja...
Onko teillä loppunut liman liikkuminen lopettamalla maitotuotteet? Olen harkinnut vakavasti niiden lopettamista, josko tuo pönttö (pää) selkenisi limasta (?), korvat aukeaisivat taas ja huimaus loppuisi, vai onkohan toiveajattelua?
Jatkuva huimaus alkaa vaikuttaa jo ikävästi normaaliin elämään, kyllähän se v*tuttaa kun korvat jokaikinen päivä tukossa.
Kommentteja kiitos! :)
Ps.työterveyslääkärit/hoitajat on aivan pihalla, luotto heihin on jo mennyt.
Astma+jatkuva limaneritys
12
645
Vastaukset
- donge
Ps.Omasta astmastani sen verran, että en pidä sitä vaikeasti hallittavana, joskus on vahingossa vierähtänyt useita päiviä ilman astmalääkkeitä, yksinkertaisesti unohtanut ottaa henkoset, kun ei ole oireita. Astmakohtausta en ole ikinä saanut.
Astma laukesi joskus pikkutyttönä silloisista lemmikkieläimistäni. - Mangusson
Jotkut ovat astman diagnosoinnissa fiksoituneet pelkästään ruokavalioon ja se on ainoa tekijä astmaan.
- poitsu
Kalaöljy pois. Kala aiheuttaa useasti allergioita. Viljatuotteet pois. Tilalle voi hakea apteekista kuituvalmisteita, niin maha toimii. Maitotuotteet pois tilalle apteekista kalkkivalmiste D-vitamiinilla. Mausteet ja sokeri pois.
- aito ruoka
poitsu kirjoitti:
Kalaöljy pois. Kala aiheuttaa useasti allergioita. Viljatuotteet pois. Tilalle voi hakea apteekista kuituvalmisteita, niin maha toimii. Maitotuotteet pois tilalle apteekista kalkkivalmiste D-vitamiinilla. Mausteet ja sokeri pois.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio on ihmisen ihan normaali ruokavalio.
Viljat, sokerit ja peruna vaihdetaan muihin kasvikunnan tuotteisiin ja niitä syödään 500-1000 grammaa päivässä.
Rasvoja ja proteiinia syödään elimistön tarpeisiin sopivasti ja ihan virallistenkin suositusten mukaan n. 80-100 grammaa päivässä.
Jäikö nälkä?
Tuskin jäi ja näinollen et kärsi aliravitsemuksestakaan, kuten ennen viljaa ja pottua puputtamalla.
VHH EI ole mitään rasvausta tai proteiinin ylitankkausta, vaikka joku niin virheellisesti nettipalstoilla tai iltapäivälehtien otsikoissa näin väittäisi.
Ja D-vitamiinia purkista 100µg/vrk
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/vitamiinitutkimuksen-pioneeri-suomalaiset-tarvitsevat-suosituksia-enemman-d-vitamiinia/?shared=42653-e373a8ad-999 - viljaton pöytä
poitsu kirjoitti:
Kalaöljy pois. Kala aiheuttaa useasti allergioita. Viljatuotteet pois. Tilalle voi hakea apteekista kuituvalmisteita, niin maha toimii. Maitotuotteet pois tilalle apteekista kalkkivalmiste D-vitamiinilla. Mausteet ja sokeri pois.
Viljattomassa ja maidottomassa ruokavaliossa EI tarvitse mennä apteekkiin.
Kaikissa kasvikunnan tuotteissa on kuitua. Ja lähes kaikessa ruuassa on kalsiumia.
Ja se on juurikin ne viljojen kuidut ja sokeri, joka ummettaa.
Miksi ruista, ohraa ja kauraa ei syödä kun pohjolassa, jos se muka on jotain terveysruokaa?
Ja monet kala-allergiset voivat syödä kalaöljyä.
Osta laatua.
- Henkilöllisyys-Sinde
Mm. "Rakastan sua seksittäkin..."
- Mitä merkitystä sillä olisi?
Ote henkilökohtaisen elämän päiväkirjasta, yksityis-elämä
- "Ei ammatti."
Ei meillä ei ole sellaista pari-suhdetta.
- Te ette voi käyttää tätä vihamielisesti, ulkoisena naisen aggressiivisutuena, työksenne.
Ole hyvä ja poistu sairaalasta.
- Et sovi työhösi.
Tuletko pois sieltä ihan sieltä alueeltakin, tuomittavaksi?
Ihmisen vapauden-tilan rakentaminen on hirvittävän tärkeää, ei hyökkäävyyden esittäminen.
Kts. erityinen ammatti-nimike 3. "vanne-rupsut."
Sairaanhoitaja: Oletko sä vahingossa mennyt työyhösi tällaisella kolmosella?
Terveisin Kaupunki
Kaupunki: Ei saadakaan vanne-rupsu-alueena.
Tuomioistuin, Käräjäoikeus. Haista vittu.
' Siellä hän seisoo jo kadun kulmassa, odottaen, lapsen tapon ihannettaan.
Eläimeksi tekeytyminen on kielletty sairautena, mm. erityinen Picatzo-kissa ote.
' rakenteellinen sitominen kehon olemuksesta, turvallisuushakuisuuden täyttymykseensä
' koko maailman sairaanhoitajien lasten kasvatuksen pyytäminen
' feministisyyden osien poisto täydellisesti, kehon olemuksen käyttämiseen, vankina pito
' feministisyyden osien poiston käyttäminen mielivaltaisesti omana egoisminään
' feministisyyden osien käyttäminen perheen tuhontaan, inhimillisyyden ostoyrityksenä
' feministisyyden osien poiston käyttäminen sairaanhoitajanmaailman ihannoimiseen, turvallisuushakuisuuden täyttymyksenänsä, genitaaleilla irroittelu
Nämä eivät ole potilas-hoito-ohjeita, vaan käyttäytymistänne omaista kohtaan.
Sairaanhoitaja: Kerrotteko vielä lisää Ritva, tästä Picatzo-kissatavasta, jossa teillä ei ole lainkaan oikeutta toimia yksityis-elämänne osilta, seuraillen, toisen ihmisen henkilökohtaiseen elämään.
' mm. koskee myös sairaanhoitajia
' lääkäriliitto ei saa harjoittaa, sairaanhoitajaan kohdistuvaa syrjintää
Avainsana: Tasa-arvo, maskuliinisesti sisimmällisen tasapainon rakentaminen, miesvaltaisuus, on ekshibitionismi-narsismin vaade
' mm. tytär ollut kaupunki-alueella edelleen
"Me emme käytä tässä maassa mitään virka-miehiä."
"Tässä maassa ei ole yhtään ainutta ammattia, virkamiehelle."
Kts. Lääkäri, jatkuva seurailun oikeutuksen pyyntö- Voi Sinde
Voi Sinde. Ymmärrämme, että sinulla on meneillään akuutti psykoosi, mutta silti
se ei kuulu tänne astma keskustelupalstalle. Toivomme, että löydät apua itsellesi.
- näin menee
jätä maito
http://personal.inet.fi/koti/remeli/astma.htm
Voisiko ruokavaliolla hoitaa astmaa?
Allergia- ja astmaliitto ei ole kuullutkaan asiasta mitään.
Tai ehkä ovat, mutta koska ovat virallisia järjestöjä niin ottavat kantaa vain lääkehoitoon ja muuhun toimivaksi todistettuun asiaan. Syyksi veikkaan sitä, että joko tutkimuksia asiasta ei ole tehty (tarpeeksi) tai sitten yksilötason hoitoa ei voida yleistää koskemaan väestötasoa.
Ruokavaliohoito ei ole mikään uusi asia, mutta ihminen voidaan saada oireettomaksi tai jopa inaktivoitua geenejä jotka sairauksia aiheuttavat. Toisin sanoen, astmaa ei saada pysyvästi "elimistöstä pois", mutta se saadaan "näkymättömäksi".
http://samisundvik.com/2014/06/03/rikun-tarina-osa-1-esittely/- toistoa
Tämä sama ruokavalio muka parantaa astman, reuman; diabeteksen, psoriasiksen, kolesterolin, kilpirauhasen toiminnan jne jne. Sama kirjoittaja käy kaikissa viestiketjuissa päivittämään saman tekstin. Ei kuulosta kovin vakuuttavasti.
- oireeton sairaus
toistoa kirjoitti:
Tämä sama ruokavalio muka parantaa astman, reuman; diabeteksen, psoriasiksen, kolesterolin, kilpirauhasen toiminnan jne jne. Sama kirjoittaja käy kaikissa viestiketjuissa päivittämään saman tekstin. Ei kuulosta kovin vakuuttavasti.
Oireettomaksi pääsee, jos haluaa.
Allergiat ovat elimistön immuunijärjestelmän ylireagointia vieraisiin aineisiin, jonka todellinen syy voi olla kelvoton ruokavalio joka pitää hälytystilaa yllä kehossa. Kun elimistön pommittaminen väärällä ravinnolla lopetetaan, myös immuunijärjestelmä rauhoittuu.
Kannattaa perehtyä aiheeseen, sillä voit päästä kaikista allergioista eroon vain muuttamalla ruokavaliotasi.
- henna3
Donge
Kannattaa käydä lukemassa tää linkki http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/pelkka-helle-ei-vaikeuta-astmaa/#.U9Kor-nlpMs .
Olen huomannut, että astman suhteen on ollut paljon helpompaa, kun käytän ympäri vuoden allergialääkettä ja kortisoninenäsuihketta. Nenä ja keuhkothan ovat yhtä suurta limakalvoa eli jos nenä on tukkoinen, limainen myös keuhkot oireilee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768